Olympiapronssimitalisti Henri Häkkinen otti paikan pienoiskiväärin makuuasennon peruskilpailuun maailmancupissa Saksan Münchenissä sunnuntaina 17. toukokuuta. Häkkinen tähtäisi toisessa karsintaerässä 589 pistettä. Ensimmäisessä erässä 587 pistettä ampunut Jussi Puustinen ja toisessa erässä 584 pistettä laukonut Juha Peltonen karsiutuivat niukasti. Karsinnan parhaan tuloksen 599 pistettä tähtäsi Japanin Toshikazu Yamashita ensimmäisessä erässä.
Joensuun Ampujia edustava 28-vuotias Henri Häkkinen ampui 589 (97+99+99+97+99+98) pistettä. Hän selvitti kahdella pisteellä toisen erän karsintarajan, joka oli 587 pistettä.
– Ei ollut tänään häävi ammunta. Minulla ei ollut minkäänlaista tuntumaa ammuntaan. Huomiselle pitää parantaa aika reilusti, jos aikoo saada kunnon ammunnan, hollolalainen Häkkinen arvioi.
Joensuun Ampujien 34-vuotias Jussi Puustinen laukoi 587 (97+99+99+97+97+98) pistettä ensimmäisessä erässä. Puustinen jäi yhden pisteen peruskilpailupaikasta, kun ensimmäisen erän karsintaraja oli 588 pistettä
– Muutenhan tuo ammunta sujui ihan hyvin, mutten aina saanut selvää, tuuleeko suoraan sivulta vai onko siinä mukana radan suuntaista nostetta. Tein virheitä tuulen lukemisessa, helsinkiläinen Puustinen sanoi.
Kotkan Ampumaseuran 36-vuotias Juha Peltonen laukoi 584 (97+98+96+96+98+99) pistettä toisessa erässä. Hän jäi kolme pistettä karsintarajasta.
– Teknisesti ammunta oli ihan ok. Omiin taktisiin virheisiin ja tuuleen kompastuin. Pettynyt olen, vihtiläinen Peltonen totesi.
– Ei näihin meidän tuloksiin voi oikein tyytyväinen olla. Parempaa odotin kaikilta, sanoi Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi.
– Keli oli ihan ammuttava, mutta sellainen ilkeä, missä helposti myös epäonnistuu. Karsinnassa oli monta huipputulosta ja sitten taas moni huippu jäi todella alas.
Peruskilpailusta karsiutui muiden muassa Venäjän Sergei Kovalenko, joka on lajin MM-pronssimitalisti ja Venäjän olympiaedustaja Atlantassa 1996, Sydneyssä 2000, Ateenassa 2004 ja Pekingissä 2008.
Haulikko-, pistooli- ja kiväärilajien maailmancup, München, Saksa, 14.-20.5.2009.
Pienoiskivääri, miehet, makuu, 60 ls:n peruskilpailun karsinta:
1. erä: 1) Toshikazu Yamashita Japani 599, 2) Senmao Zhang Kiina 598, 3) Gil Simkovitch Israel 597, …45) Jussi Puustinen Suomi 587 (97+99+99+97+97+98).
2. erä: 1) Vitali Bubnovich Valko-Venäjä 598, 2) Jury Suhorukov Ukraina 598, 3) Dawid Migala Puola 597, …31) Henri Häkkinen Suomi 589 (97+99+99+97+99+98), …45) Juha Peltonen Suomi 584 (97+98+96+96+98+99).
Vain Häkkinen otti paikan huomiseen peruskilpailuun.