Lauri Leskisen tavoitteena finaalipaikka EM-skeetissä
10.7.2009 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

– Finaalipaikka olisi ihan jees, Sibbo Skyttegilleä edustava 25-vuotias Lauri Leskinen toteaa tavoitteensa skeetissä ISSF:n ruutiaseiden EM-kilpailussa Kroatian Osijekissa 14.-25. heinäkuuta.

Lauri Leskinen kilpailee skeetin EM-mitaleista 24.-25. heinäkuuta. Leskinen on ampunut maailmancupissa kahdeksanneksi 123 kiekolla Münchenissä ja 11:nneksi 119 kiekolla Minskissä tänä vuonna. Hän putosi vasta uusinnassa finaalista Münchenissä. Leskinen on voittanut skeetin poikien sarjan joukkuekilpailuissa MM-hopeaa 2002 Lahdessa ja EM-pronssia 2004 Kyproksella.

Sijoitus- ja/tai tulostavoitteesi skeetissä?
– Finaalipaikka olisi ihan jees… Tulospuolella tavoitteena on pysyä omalla tasolla, "normipäivä".

Miten valmistautumisesi EM-kisaan on sujunut?
– Perustyö on tehty ja aikaa on ollut sulatella asioita hyvissä ajoin eli ei mitään hidasteita ole tullut eteen.

Miten valmistaudut viimeisten päivien aikana EM-kisaan?
– Viimeistelyleiri ja kisa ennen lähtöä Mikkelissä (St Michel skeet 18.-19.7.). Sitten levyt soimaan ja kisoihin…