Suomen Urheilugaala julkaisi palkintoluokkansa tiistaina 22. kesäkuuta. Nyt sinulla on mahdollisuus ehdottaa ampumaurheilijoita palkittavaksi. Suomalaisen urheilun vuotuinen juhla- ja palkitsemistilaisuus järjestetään Hartwall Areenalla Helsingissä 10.1.2011.
Järjestyksessään neljäs Suomen Urheilugaala on entistä viihteellisempi ja juhlavampi. Radion sinfoniaorkesteri vastaa tapahtuman musiikista kapellimestarinaan Santtu-Matias Rouvali. Urheilugaalan kumppanina jatkavan Helsingin kaupungin ohella myös Euroopan kulttuuripääkaupunkina vuonna 2011 toimiva Turku osallistuu tulevaan gaalaan. Turku tuo Areenan lavalle kulttuuria ja urheilua yhdistäviä omaleimaisia ohjelmanumeroita.
Gaalan palkintolautakunta on valinnut vuoden 2011 tapahtumaan yhteensä kymmenen palkintoluokkaa. Urheilutoimittajat nimeävät puolestaan neljä voittajaa. Näyttävien Uuno-pokaalien jako huipentuu perinteisesti kansan äänestämän Vuoden sykähdyttävimmän urheiluhetken ja urheilutoimittajien valitseman Vuoden urheilijan julkistamisiin.
Gaalapäivä tulee jälleen sisältämään ohjelmaa jo ennen varsinaisen gaalajuhlan alkua. Luvassa on muun muassa gaalaexpo.
Suomen Urheilugaalaan voit osallistua ostamalla illalliskortin, pääsylipun tai seuraamalla suoraa lähetystä YLE TV2:lla kello 19.50-22.10.
Palkintoluokat 2011
Suomen Urheilugaalan 2011 palkintoluokat ovat:
Läpimurto. Urheilija, joka suoritti näyttävän läpimurron suomalaisen huippu-urheilun ylimpään kastiin
Esikuva. Urheilija, joka on osoittanut kelpaavansa urheilulliseksi esikuvaksi koko Suomen kansalle, ja erityisesti urheileville nuorille
Taustavoima. Valmentaja, huoltaja, seura- tai lajitoimija, toimitsija, erotuomari tai urheilukatsoja, jonka merkitys on ollut poikkeuksellinen.
Puhtaasti Paras – vuoden antidoping-teko. Annetaan hankkeelle tai henkilölle, joka on merkittävästi edistänyt antidopingtyötä Suomessa
Urheiluseura – Pohjola palkinto Hyvälle Seuralle. Urheiluseura, jonka toiminta on laadusta, edistää perinteitä, toteuttaa toiminnassaan hyvän seuran – piirteitä
Urheilukulttuuriteko. Urheilu ei ole vain senttejä, sekunteja, maaleja, hikeä ja kyyneleitä. Urheilun kulttuuriteko on edistänyt ja/tai jalostanut urheilua laajemmasta näkökulmasta
Markkinointiteko. Urheilun markkinointiteko, joka idealtaan ja/tai toteutukseltaan erottui muista ja antoi toimivaa esimerkkiä urheiluorganisaatioille.
Urheilujournalismi. Juttu, -artikkeli, tai -ohjelma, toimittaja, -kirjoittaja tai -selostaja
Sykähdyttävin urheiluhetki. Urheiluvuoden se hetki, joka eniten kohotti urheilumieltä, liikutti yhteisiä tunteitamme ja varmimmin jää urheiluyleisön muistiin kertomaan kuluneesta urheiluvuodesta
Suomen Urheilugaalassa 2011 palkittavia voit ehdottaa täällä.