Marko Talvitie olympiapistoolin 43:s
6.8.2010 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Marko Talvitie myönsi, ettei ollut helppoa epäonnistua kauden tärkeimmässä kilpailussa. Kuva: Lassi Palo

Suomen Marko Talvitie sijoittui perjantaina Saksan Münchenissä järjestettävissä ampumaurheilun MM-kilpailuissa miesten 25 metrin olympiapistoolin 60 laukauksen kilpailussa 43:nneksi. Hänen tuloksensa oli 565 (285+280).

Kilpailun ensimmäiset 30 laukausta ammuttiin torstaina ja toiset 30 laukausta perjantaina. Lehtimäen Ampujia edustava Marko Talvitie oli ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen 33:ntena tuloksella 285. Toisena kilpailupäivänä hän putosi kymmenen sijaan alaspäin.

‒ Ei tässä voi kädet ylhäällä riemuita. Tänäänkään ei mennyt niin kuin harjoituksissa. Paljon oli odotuksia, mutta ei tämä ollut normaalisuoritus. Pitää opetella kilpailemaan, se ei oikein onnistu varsinkaan yksin harjoitellessa. Peiliin pitää katsoa, Talvitie pohdiskeli.

Viimeisessä sarjassa Talvitie ampui tuloksen 87.

‒ Ei tämä kuitenkaan mikään maailmanloppu ole. Vaikeaa on ollut, ja tulostaso on ailahdellut. Nyt on vain hyväksyttävä tämä tulos täällä ja mietittävä tarkemmin suoritusta ‒ ja sitä, miten sitä voisi parantaa. Kun aurinko taas paistaa joskus pilven takaa, sitten taas hymyilyttää. Ei ole helppoa epäonnistua kauden tärkeimmässä kilpailussa, Talvitie myönsi.

Liitteet