NSR Juoniors Championship started – Nuorten PM-kilpailut avattiin Suomen Urheiluopistolla
25.8.2010 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen Urheiluopisto toimii vuoden 2010 nuorten PM-kilpaailujen keskuspaikkana. Siellä ammutaan kivääri ja pistoolilajit. HAulikkolajit kisataan Hollolan Hälvälässä. Euroopan Ampumaurheiluliiton (ESC) varapuheenjohtaja Kerstin Bodin avasi kilpailut.

Keskiviikosta sunnuntaihin kilpaillaan Päijät-Hämeessä nuorten ampumaurheilun Pohjoismaisista mestaruuksista. Kilapilussa on osanottajia perinteisten Pohjoismaiden lisäksi myös Isosta Britanniasta, joka ampumaurheilussa kuuluu ns. Nordic Shootinh Regiooniin. PM-kilpailujen aikana ammutaan myös Suomi- Viro maaottelu.

Kilpailut avasi Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston jäsen, ESC:n varapuheenjohtaja Kerstin Bodin Ruotsista.

– Pohjoismaisten kisojen historia juontaa vuoteen 1921, josta saakka PM-kilpailuja on järjestetty. Nyt kilpaillaan vain nuorten PM-kilpailuissa, sillä aikuisilla on jo niin tiivisohjelma, että on vaikea löytää paikka nille kansainvälisestä kalenterista. PM-kilpailut eivät olevain tuloksia ja mitaleja vaan ystävyyttä, kaveruutta, joka inspiroi jatkamaan ampumaurheilun parissa vuosia ja vuosia eteenpäin, korosti varapuheenjohtaja Kerstin Bodin.

Avajaisiin toivat myös tervehdysksensä isäntämaan liiton SAL:n puheenjohtaja Mikko Nordquist ja Vierumäen uusi toimitusjohtaja Heimo Hakkarainen.

– Vierumäki on moninainen keidas, tutustukaa ja kokeaa Vierumäki. Nauttikaa palveluista, kokeilkaa niitä mikäli se on mahdollista kisojen aikana. Kaikki ei vielä ammunnan kohdalla ole kunnossa, mutta  olemme iloisia, että voimme toimia jo nyt kisapaikkana, hehkutti uusi toimitusjohtaja HAkkarainen tervehdyksessään.

Kilpailut käynnistyvät Vierumäellä keskiviikkoaamuna ja Hollolan Hälvälässä perjanatiana.

 

ESC Vice-President Mrs.Kerstin Bodin declared the 2010 Juniors NSR Championships opened. 

– The history of the Nordic Shooting Region started already in 1921 and since then we have always had a fruitful and friendly co-operation between the member federations of the NSR. A part of the co-operation being the education of international judges on a regular basis, but priority number one is – and has always been – the organisation of the Nordic Championships, told vice-president Bodin.

– Championship that is not only about scores and medals but also a chance to make friends and get inspiration to continue with the shooting sport for many, many years, reimainded Bodin the athletes before she declared the Championships opened.

– It is our pleasure to have you here. Please don´t hesitate to look around Vierumäki and get familiar with it. Vierumäki is more than a sport institute, you must feel it, said the new managing director of the Institute Mr. Heimo Hakkarainen at his speech at the opening ceremony.

The President of the Finnish Shooting Sport Federation and Nordic Shooting Region Mr. Mikko Nordquist remindedin his speech that friendship between people from other countries is one of the important aspects in shooting sport.