Paralympiakomitealta ampumaurheilun hankkeelle tukea
25.11.2010 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Paralympiakomitean hallitus on päättänyt vuoden 2011 kehittämismäärärahoista. Niistä suuri osa myönnettiin Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskukselle (KIHU), jolle tukea myönnettiin 33 500 euroa.

Kehittämistuet kohdistuvat pyörätuolikelaustuolin kehitysprojektiin, yleisurheilun koulutusmateriaalin sekä jousiammunnan, pöytätenniksen, maalipallon, pyörätuolirugbyn ja alppihiihdon kehittämishankkeisiin.

Hankkeilla halutaan omalta osaltaan turvata menestys tulevissa paralympialaisissa. Pyörätuolikelauksen menestysputken halutaan jatkuvan pitämällä Suomi myös välineistön osalta kehityksen kärjessä.

Lisäksi ampumaurheilun yhteishankkeelle myönnettiin 5000 euron tuki. Hankkeessa ovat Ampumaurheiluliiton lisäksi mukana Vierumäen Urheiluopisto, KIHU ja Olympiakomitea.

Hallituksen puheenjohtaja Petri Pohjonen pitää tärkeänä sitä, että huippu-urheilun kehittämisessä Paralympiakomitea ja Olympiakomitea tekevät jatkossakin tiivistä yhteistyötä. Yhteistyöllä voidaan saavuttaa tulevaisuudessa tuloksia, jotka nostavat Suomen jälleen maailmankartalle huippu-urheilussa.