Marjo Matikainen-Kallström SAL:n varapuheenjohtajaksi
27.11.2010 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kansanedustaja Marjo Matikainen-Kallström (kok) valittiin lauantaina Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) varapuheenjohtajaksi vuodeksi 2011. Valinnan teki Vantaalla kokoontunut SAL:n liittovaltuusto. Toisena varapuheenjohtajana jatkaa Curt Sjöblom.

Marjo Matikainen-Kallström valittiin kansanedustaja Olli Nepposen (kok) tilalle, kun Nepponen oli ilmoittanut, ettei jatka tehtävässään ensi vuonna. SAL:n hallitukseen valittiin uutena jäsenenä myös yleisesikuntaupseeri Mikko Taussi Mikkelistä.

SAL:n varsinaisen kokouksen tekemän päätöksen mukaan liittohallituksen puheenjohtajana jatkaa tulevien kahden vuoden ajan Mikko Nordquist.

˗ Olen innoissani uudesta tehtävästäni, johon minua pyydettiin, Matikainen-Kallström sanoo.

Matikainen-Kallström, 45, on valtion liikuntaneuvoston jäsen, muita urheilun luottamustehtäviä hänellä ei ole. Aiemmin hän on ollut muun muassa Suomen Hiihtoliiton johtokunnan jäsen (1990-2007) ja Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtaja 2000-08.

˗ En ole ollut varsinaisesti ampumaurheilun kanssa tekemisissä, mutta olen lajia seurannut ja minulla on metsästystaustaa, metsästäjätutkinnon vuosi sitten suorittanut entinen huippuhiihtäjä sanoo.

˗ Minua kiinnostaa urheilutoiminta, jonka kanssa olen ollut tekemisissä koko ikäni. Ampumaurheilua olen seurannut ja käynyt radalla, ja onhan se yksi Suomen menestyneimmistä lajeista. Jos minun osaamisestani ja tietotaidostani on apua, olen ilman muuta mukana. SAL:sta minulla on ollut aina hyvin myönteinen kuva.

Matikainen-Kallström tuo Ampumaurheiluliittoon vahvaa järjestö- ja talousosaamista sekä lisäksi mittavat yhteiskuntasuhteet.

˗ Toivottavasti asioita pystytään tekemään hyvässä yhteistyössä. En halua olla mikään ”besserwisser”, vaan lähden uuteen tehtävääni nöyrästi. Vahva lajiosaaminen tulee muilta. Hallituksen tehtävänä on tehdä kaikkien toimintaedellytykset mahdollisimman hyviksi.

Entä sitten tuleva vuosi, jolloin huippuampujat yrittävät saavuttaa olympiapaikkoja Lontooseen vuonna 2012?

˗ Toivottavasti Suomelle tulee mahdollisimman monta olympiapaikkaa Mira Suhosen jo saavuttaman lisäksi, lukumäärää en lähde ennustamaan. Toivon hyviä laukauksia ja osumia sekä hermojen hallintaa ensi vuodeksi, Matikainen-Kallström hymyilee.