Henri Häkkiselle kultaa sotilaiden MM-kilpailuissa
1.12.2010 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomen Henri Häkkinen voitti sotilaiden maailmanmestaruuden vakiokiväärissä Brasilian Rio de Janeirossa keskiviikkona. Hyvällä ammunnallaan Häkkinen piti sotilaiden vakiokiväärin maailmanmestaruuden Suomessa. Viime vuoden kisoissahan Jussi Puustinen voitti saman lajin.

Kahden vuoden takainen Pekingin olympiamitalisti ja aiemmin sotilaskisoissa maailmanmestaruuden pika-ammunnassa voittanut Henri Häkkinen loisti ammunnan jälkeen, sillä olo oli selvästi helpottunut eilisen alavireisen joukkuekisan jälkeen. Häkkinen kertoi tänäänkin ammunnan olleen makuulta (197) ja pystystä (191) vielä hiukan tukkoista, mutta polvelle kisakonkari kertoi syttyneen taistelutahtoon. Lopputuloksena oli kasvoilla mairea hymy.

Voitto ei ollut kuitenkaan heti selvä, vaan toiseksi tullut Tanskan Renee Kristiansen (584) ampui vasta toiseksi viimeisellä suorituksellaan ratkaisun tehneen laukauksen. Häkkinen voitti tanskalaisen tasatuloksella napakympein 21-20. Häkkinen, valmentaja Matti Viljakainen ja joukkuetoveri Juha Rutonen olivat seuraamassa jännitysnäytelmää 32 asteen helteessä ammutussa kilpailussa.

Kolmanneksi sijoittui Norjan Odd Arne Brekne tuloksella 582. Jussi Puustinen ampui 575 ja oli viidestoista. Juha Rutonen sijoittui 27:nneksi tuloksellaan 562.

– Suomen mitalitili on näin avattu, ja tästä on hyvä jatkaa pika-ammuntoihin, totesi Viljakainen onnellisena.

Kilpailut päättyvät ensi sunnuntaina.