Pro Urheilu -tunnustukset yhdelletoista urheilijalle
8.12.2010 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Yksitoista urheilijaa on saanut opetus- ja kulttuuriministeriön tämänvuotisen Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon.

Pro Urheilu -tunnustuspalkintoja on myönnetty vuodesta 2000 lähtien. Ne voidaan myöntää merkittävästä urheilu-urasta tai huomattavasta urheilusaavutuksesta. Palkinnot ovat suuruudeltaan 20 000 euroa.

Palkinnot jakoi kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin keskiviikkona Helsingissä.

– Huippu-urheilumenestys on ollut ja on edelleen meille suomalaisille suuri asia. Palkinnon saaneet ovat oman urheilija-uransa aikana tuottaneet meille ja koko Suomen kansalle suuria ilon hetkiä ja elämyksiä, joista haluamme yhdessä teitä kiittää, Wallin sanoi jakotilaisuudessa.

Tunnustuspalkinnon saivat olympiakultamitalisti, keihäänheittäjä Arto Härkönen, olympia- ja MM-kultamitalisti, mäkihyppääjä Jari Puikkonen, MM-kultamitalisti, mäkihyppääjä Juhani Kärkinen, MM-hopeamitalisti, ratamoottoripyöräilijä Teuvo "Tepi" Länsivuori, MM-kultamitalisti, kestävyysjuoksija Pekka "Lätsä-Pekka" Päivärinta, jääkiekkoilija Juhani "Juuso" Wahlsten, olympiapronssimitalisti, estejuoksija Tapio Kantanen, MM-kultamitalisti, voimanostaja Anna-Liisa Prinkkala, MM-kultamitalisti, suunnistaja Sinikka Kukkonen, MM-hopeamitalisti, pikaluistelija Toivo Salonen ja paralympiakultamitalisti, pikajuoksija Harri Jauhiainen.

Yhdeksättä kertaa jaetut, kuvanveistäjä Nora Tapperin suunnittelemat, Pro Urheilu -mitalit myönnettiin kuudelle suomalaiselle urheilijalle tai urheilussa muuten keskeisesti vaikuttaneelle henkilölle.

Mitalin saivat urheilujohtaja Birgitta Kervinen, urheiluhistorioitsija Ingmar "Pelle" Björkman, urheilulääkäri Sakari Orava, urheilujohtaja Heikki Niininen, urheilujohtaja Marie Lundmark ja urheilutoimittaja Juhani Syvänen.