Kivääriampujat Häkkinen ja Kurki makuuasennon karsintakilpailusta jatkoon
28.3.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Henri Häkkinen ja Juho Kurki selvittivät tiensä pienoiskiväärin makuuasennon karsintakilpailusta jatkoon Australian Sydneyssä järjestettävässä Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n maailmancupissa.

‒ Makuun karsintakisa osoitti taas, että taso on maailmalla todella kova. Nykyisin pitää makuulta ja asentokilpailussakin ampua kaikkien ihan täysillä, että pääsee jatkoon. Pienoiskivääri onkin muodostunut selvästi kaksipäiväiseksi kilpailuksi, missä vain ensimmäisen päivän tulokset nollataan, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi sanoi.

Keli oli tänään Sydneyssä melko hyvä, mutta Hirven mukaan ”petollisesti pienen tuulen paine muutti suuntaa”.

‒ Sen verran heikko virtaus oli, että muutosta oli lipuista vaikea havaita ja monelle tuli niitä "hyviä ysejä". Muutama suosikki joutui tänään taas laulukuoroon.

Juho Kurki oli tänään ensimmäisessä erässä ja noudatti ennakkotaktiikkaa hienosti ja ampui kovan tuloksen 595. Hänellä on oma luontainen rytminsä ampua melko reippaalla tempolla, ja tänään kilpailu sujui hyvin ilman heikkoja hetkiä.

Henri Häkkisen ampuminen ei ollut Hirven mukaan yhtä sujuvaa, ja keskivaiheilla tulleet pari ysiä veivät ammunnan hetkeksi liian varovaiseksi.

‒ Kahdelle viimeiselle sarjalle Henri selvästi terästäytyi ja ampui rohkeammin ja osumatkin pysyivät paremmin kympissä. Tulos 591 riitti hyvin jatkopaikkaan, mutta parempaan on mahdollisuudet. Napakymppejä oli myös tänään hyvin.

Miesten 50m pienoiskiväärin makuuasennon 60 laukauksen kilpailu ammutaan huomenna. Huomenna alkavat myös miesten ja naisten skeetit, joissa ovat mukana Timo Laitinen, Lauri Leskinen ja Heikki Meriluoto sekä Marjut Heinonen.

Sydneyn maailmancupiin osallistuu runsaat 700 urheilijaa 68 maasta. Maailmancup päättyy torstaina eli 31. maaliskuuta.

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.