Suomalaiset nuoret hankkivat hyvää kokemusta Tsekissä
27.6.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kovaa valuuttaa. Sunnuntai-iltana myöhään palanneet kiväärin nuoret toivat mukanaan Tsekistä arvokisakokemusta ja menestystä. Kuvassa Aleksi Leppä (vas), Annika Sihvonen, Katarina Lånström

Juhannusviikonloppuna Tsekissä Plzenissä järjestetty Meeting of the shooting hopes –pistooli- ja kiväärikisa oli suomalaisten nuorten osalta menestyksekäs ja antoa luvan odottaa suomalaismenestystä tulevan kesän ja loppuvuoden nuorten arvokisoista. Nuorten kova harjoittelukausi alkaa nyt näkyä tuloksissa oikean suuntaisesti.

Haminan ampujien 16-vuotias Aleksi Leppä oli perjantaina juhannusaattona kiväärin makuukisan viides päästen finaaliin kolmantena omalla ennätyksellään 594. Lepän kokonaispistemäärä oli 695,3. Olli Hahl oli 42. tuloksella 585 ja Joni Stenström 50. tuloksella 583. Kisan voiton vei Israelin Immanuel Ben Hefer (507+103,6). Suomen pojat sijoittuivat joukkuekisassa seitsemänneksi yhteistuloksella 1762. 

Aleksi Leppä iloitsi kisojen jälkeen tuoreeltaan ennätyksestään ja hyvästä sijoitustaan ja lupaili kovan motivaation tuovan myös jatkossa menestystä.

Sunnuntai-iltana myöhään palanneen kiväärijoukkueen nuoret lupaukset Katarina Långström, Annika Sihvonen ja Aleksi Leppä olivat pitkästä matkustuksesta ja kisaväsymyksestään huolimatta yhtä hymyä. Kisat sujuivat jokaiselta hiukan yli odotusten.

– Kyllähän se tuntuu mahtavalta, kun todella kova harjoittelu alkaa nyt näkyä tuloksissa, totesi sunnuntaina yhdeksänneksi tyttöjen asentokisassa sijoittunut Annika Sihvonen, Långström ja Leppä vierellään.

Nuorta naista ei enää harmittanut täpärä finaalipaikan menetys, sillä ammuttu tulos 577 oli joka tapauksessa erinomainen. Sihvonen hävisi uusinnassa Bulgarian Kristin Ilievalle täpärästi 0,1 pisteellä.

Samassa kisassa kuudenneksi sijoittuneelle Katarina Långströmille Tsekin kisat olivat ensimmäiset kansainväliset kisat. Kisajännitys ei pian 18 vuotta täyttävän Katariinan ammunnassa näkynyt, sillä Långström sijoittui lauantain makuukisassa seitsemänneksi omalla ennätyksellään 593 ja ampui sunnuntaina asentokisassa komeasti finaalin kuudenneksi kokonaistuloksella 674,5.

– Sopivasti jännitti, mutta olosuhteet olivat koko viikonlopun todella hyvät ja kaikki sujui hienosti. Asennot loksahtelivat suhteellisen hyvin kohdalleen, Kyrkslätt skytteföreningin ampuja Katariina Långström kertasi. 

Naisten joukkue (Lånström, Sihvonen, Riikka Parviainen) sijoittui kisassa neljänneksi yhteistuloksella 1719. 

Nuorten kesä on täynnä harjoittelua, leirejä ja kisoja. Erityisesti kesäkuu oli kolmikolle harjoittelun osalta rankka, mutta ammunnan ilo on säilynyt hyvin ja uudet ennätykset sekä kisamenestys ruokkivat nälkää vain entisestään. Kaikki kuitenkin vakuuttavat ehtivänsä myös viettää hieman kesää kovasta harjoittelusta huolimatta.

– Kolmesta neljään kertaan viikossa on lajiharjoittelua ja siihen fyysiset harjoitteet päälle. Leireillä toki harjoitellaan sitten enemmänkin, laskeskelee kolmikon nuorin Aleksi Leppä. Muut myötäilevät vieressä.

Ei tästä ole kauaa, kun en ehtinyt kolmeen viikkoon käymään kuin kerran kotona pyörähtämässä, Leppä hymyilee, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että koulu ei kisoista ja harjoittelusta kärsi.

Kisojen jälkeinen maanantai on kuitenkin kaikille lepopäivä. Nuorten urakka jatkuu tulevana viikonloppuna leirillä Salossa ja osalla kisoissa Karstulassa. Kisatavarat ovat urheilijoilla kasassa Helsinki-Vantaan kentällä sunnuntai-iltana vasta lähempänä puolta yötä ja jokaisella jatkuu vielä automatka kotiin.

– Tosin kahdeksalta huomenaamulla alkaa Kauniaisissa työt, hymyilee Katarina Långström, mutta vakuuttaa jaksavansa vallan hyvin.

Mikäpä siinä kun takana on menestyksekäs juhannus.

 

Liikkuvan maalin pojat hallitsivat kisoja Tsekissä

Tsekissä Plzenissä viikonloppuna käydyt kisat olivat liikkuvan maalin osalta Suomen poikien juhlaa. Erityisesti Jani Suoranta ampui upean viikonlopun parantamalla ennätystään sekä voittamalla kaksi kisaa kolmesta.

Kisojen ensimmäisenä päivänä käydyn kymmenen metrin kisan voitti Sami Heikkilä tuloksella 557. Jani Suoranta oli toinen tuloksella 544. Suoranta otti nimiinsä sekä lauantain sekakisan voiton (366) että sunnuntain 50 metrin kisan voiton (579).

Liikkuvan maalin valmentaja Ville Häyrinen oli viikonloppuun erittäin tyytyväinen.

– Kisojen menestystä ei voi kuin kiitellä, hän totesi maanantaina Tsekistä paluumatkalta.  Matkalla parannettiin omia ennätyksiä ja mukana oli neljä ensikertalaista, jotka menestyivät mainiosti ja hankkivat loistavaa arvokisakokemusta. Tulevia Euroopan mestaruuskisoja ajatellen tämä tietää hyvää, kunhan treeniä nyt jatketaan samaan malliin, Häyrinen kertasi.

Erityisesti valmentaja Ville Häyrinen iloitsi Satakunnan ampujien Heikki Lähdekorven ensimmäisistä kansainvälisistä arvokisoista.  Lähdekorpi paransi päivä päivältä sijoitustaan ollen perjantaina neljäs tuloksella 535, lauantaina kolmas sekajuoksuissa tuloksella 362 ja sunnuntaina upeasti kisojen toinen viidenkymmenen metrin kisassa tuloksella 574. Lähdekorpi paransi ennätystään ja antoi vahvan näytön EM-kisoihin.

– Heikki on tullut lajin pariin oikeastaan vasta reilu vuosi sitten ja nyt hän tekee tällaista tulosta. Hänen kisansa olivat upea suoritus, Häyrinen hehkuttaa.

Liikkuvan maalin nuorten miesten kisakärsivällisyyttä koeteltiin heti alkuun, sillä osa kisa-aseista oli hukassa lähes vuorokauden ennen kuin urheilijat saivat ne haltuunsa. Jani Suoranta ampui ensimmäisen kisan puolikkaan laina-aseella ja Juho Riikonen joutui jättämään ensimmäisen kisan väliin, koska toista vasenkätisten asetta ei joukkueesta löytynyt.

– Kaiken kaikkiaan kisat olivat kuitenkin osaltamme menestys ja joukkueemme on hyvässä kunnossa. EM-kilpailuihin on toki vielä töitä tehtävä, mutta hyvältä pohjalta jatketaan, Ville Häyrinen summasi.

Liikkuvan maalin juniorit jatkavat kesäurakkaansa viikon päästä leirillä Koskessa.

Meeting of the shooting hopes järjestettiin nyt 21 kertaa. Mukana kisaamassa on 26 maata ja noin 345 urheilijaa. 

 

Suomalaisnuorten tulokset 24.-26-6.2011

 

Perjantai 24.6.2011

50m kiväärin makuukisa, pojat

…5) Aleksi Leppä 695, 3 (594+101,3), 42) Olli Hahl 585, 50) Joni Stenström 583

Joukkue 7) (Leppä, Hahl, Stenström) 1762

50m pistooli, pojat

…52) Otto Suuronen 486

10m liikkuva maali, pojat

1) Sami Heikkilä 557, 2) Jani Suoranta 544… 4) Heikki Lähdekorpi 535, 6) Mika Kinisjärvi 521, 7) Mika Heikkilä 500 …10) Juuso Väätäinen

Lauantai 25.6.11

50m kiväärin makuukisa, tytöt

…7) Katarina Långström 593, 30) Marita Oikarinen 585, 51) Riikka Parviainen 581, 54) Nita Törmänen, 66) Annika Sihvonen 576

Joukkue 7) (Långström, Törmänen, Sihvonen) 1749

50m kiväärin asentokisa, pojat

…40) Joni Stenström 1133, 43) Aleksi Leppä 1130, 71) Olli Hahl 1111

Joukkue 13) (Stenström, Leppä, Hahl) 3374

10m liikkuva maali, s
ekajuoksut

1) Jani Suoranta 366, 2) Sami Heikkilä 365, 3) Heikki Lähdekorpi 362 …4) Mika Kinisjärvi 351 …8) Mika Heikkilä 329, 9) Juho Riikonen 328 … 11) Juuso Väätäinen 288

Sunnuntai 26.6.11

10m kivääri, pojat

… 28) Olli Hahl 584, 42) Aleksi Leppä 579, 62) Joni Stenström 568

Joukkue 11) (Hahl, Leppä, Stenström) 1731

50m kiväärin makuuasento, tytöt

…6) Katarina Lånström 674,5 (581+93,5), 9) Annika Sihvonen 577,  55) Riikka Parviainen 561, 75) Marita Oikarinen 550, 85) Nita Törmänen 535

Joukkue 4) (Långström, Sihvonen, Parviainen) 1719

25m pistooli, pojat

…31) Otto Suuronen 553

50m liikkuva maali, pojat

1) Jani Suoranta 579, 2) Heikki Lähdekorpi 574, 3) Sami Heikkilä 568, 4) Mika Kinisjärvi 552, 5) Mika Heikkilä 551 …7) Juho Riikonen 542 … 10) Juuso Väätäinen 270

Kisojen kaikki tulokset löydät täältä