Huippu-urheilun muutosryhmän väliraportissa oikeat päälinjat
18.11.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Huippu-urheilun muutosryhmä esitteli torstaina Suomen Olympiakomitean (OK) valtuuskunnalle väliraporttinsa. Valtuuskunta hyväksyi väliraportin lähtökohdat, tavoitteet ja ratkaisuesitysten päälinjat. Seuraavaksi odotetaan muutoksen toteutuksen yksityiskohtia. Huippu-urheilun uudistuneen toiminnan on tarkoitus käynnistyä vuoden 2013 alussa.

– Muutosryhmän väliraportti antaa hyvän pohjan huippu-urheilun muutostyön jatkamiselle vuoden 2012 aikana, jolloin päästään konkreettisemmin eteenpäin, totesi valtuuskunnan puheenjohtaja Kalervo Kummola OK:n tiedotteessa.

Valtuuskunta edellytti, että ensi vuoden aikana muutosprojektin työryhmä valmistelee toteutuksen yksityiskohdat ja tarvittavat sopimukset eri toimijatahojen kanssa seuraavilla osa-alueilla siten, että uudistettu toiminta voi käynnistyä vuoden 2013 alussa:

– Urheilijan polku lapsuudesta huipulle: yksi kokonaisuus, jossa eri tahot vahvistavat polkua
– Huippuvaiheen ratkaisut: lajiyhteistyön ja lajien vahvistaminen, asiantuntijaverkoston luominen
– Urheiluakatemiatoiminta: lajien, urheiluakatemioiden, seurojen, opistojen ja valmennuskeskusten ja muiden toimijoiden toimenpiteet ja roolit
– Osaamisen kehittäminen: tutkimus- ja kehittämistoiminnan johtaminen käytännön valmennukseen
– Valmentajuuden vahvistaminen: valmentajakoulutus, työolosuhteet, vakanssit, arvostus

Osa uudistuksista voidaan mahdollisesti käynnistää jo vuoden 2012 aikana. Valtuuskunta edellytti lisäksi, että muutosryhmä esittelee valtuuskunnan kevätkokouksessa raportin muutostyön toimeenpanovaiheesta.

OK.n valtuuskunta hyväksyi kokouksessaan Olympiakomitean vuoden 2012 toimintasuunnitelman ja talousarvion. Ensi vuoden budjetin loppusumma on noin 9,6 miljoonaa euroa. Toiminnassa painottuvat Lontoon olympialaiset, huippu-urheilun muutosprojekti ja haastajaohjelman kehittäminen.

– Budjetista valtaosa jaetaan tukena joko lajiliittojen kautta tai suoraan urheilijoille ja valmentajille. Huippu-urheilun muutosprojekti on yksittäisenä budjettikohtana merkittävä ja vie 1,4 miljoonaa euroa. Lontoon olympialaisiin osallistumiseen liittyvät kustannukset ovat kohtuulliset. Kisabudjetti on noin 630 000 euroa, joka ei siis sisällä Lontoo-valmennustukia, eritteli pääsihteeri Jouko Purontakanen tulevan vuoden kuluja.

Olympiakisat järjestetään Lontoossa 27.7.-12.8.2012. Suomalaisilla ampumaurheilijoilla on tähän mennessä neljä maapaikkaa saavutettuna kisoihin. Ne ovat saavuttaneet Mira Suhonen, Satu Mäkelä-Nummela, Kai Jahnsson ja Marjo Yli-Kiikka.

Ampumaurheilijan polkuun voi tutustua täällä.