Hanna Etula Turussa 399
10.12.2011 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Hanna Etula, 30, oli tarkkana Turussa Kupittaan kisoissa lauantaina 10.12.2011. Hän sivusi ilmakiväärin peruskilpailussa ennätystään 399 ja voitti yhteistuloksella 501 koko kilpailun.

-Osasin tällaista odottaa, sillä harjoituksissa olen tehnyt tosi hyviä ja vähän heikompia tuloksia. Edellisen illan treeni lupasi hyvää, fysioterapeutti selvitti.

Hän ei kuitenkaan voittanut leikiten, sillä kahden pisteen tuntumassa laukoi torstaina Lontoon olympiakisoihin valittu Marjo Yli-Kiikka, joka säteili onnea olympiavalinnan johdosta. Silti hän pystyi keskittymään suoritukssensa ja kasasi 500,1 pistettä.

Varsinaisen yllätyksen tarjoili 18-vuotias Gisela Miettinen. Hän sivusi kahden viikon takaista ennätystään 395 ja antoi finaalisarjallaankin (101,2) niminaisille hyvän vastuksen.

-Hyvä tulos, lupaus sanoi, mutta tuumi 0,5 millimetrin kokoisen kympin olevan niin ison, että parempaankin voisi pystyä!

Henri Häkkinen oli miehistä tarkin. Hollolalainen teki peruskilpailussa hyvän 595 pisteen tuloksen, mutta helpolla se ei tullut.

-Numeroiden valossa ei huono tulos, mutta en tahtonut millään löytää oikeata asentoa. Silloin en pysty pitämään asetta vakaana, kapteeni selvitti. Myös hän joutuu Etulan tapaan raivaamaan Heinolassa maapaikan, jos mielii Lontoostakin Pekingin tapaan saavuttaa olympiamitalin.

Kupittaan 39. ilma-asekisat ovat Suomen Urheiluopistolla Heinolassa helmikuussa järjestettävien EM-kisojen näyttökilpailu. Ne jatkuvat sunnuntaina, jolloin pääsarjoissa ammutaan ilmapistoolein.

Tulokset: WWW.turunseudunampujat.fi

Teksti ja kuva Matti Erkkilä