Marko Leppä valittiin Vuoden sotilasvalmentajaksi
26.1.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Marko Leppä on Vuoden sotilasvalmentaja. Kuva: Lassi Palo

Vuoden sotilasvalmentajaksi on valittu yliluutnantti Marko Leppä Hämeen Rykmentistä. Hän sai palkintonsa vuoden 2011 parhaiden sotilasurheilijoiden julkistamistilaisuudessa torstaina Pääesikunnassa.

Valintaperustelujen mukaan Marko Leppä, 45, on pitkän linjan menestyksekäs pistoolivalmentaja, joka toimii aktiivisesti kolmella eri sektorilla eli puolustusvoimien edustusvalmentajana, Urheilukoulun valmentajana sekä Suomen Ampumaurheiluliiton valmentajana sekä valmentajien kouluttajana. Lisäksi hänellä on useita menestyviä nuoria henkilökohtaisia valmennettavia.

– En osannut tällaista odottaa, Leppä hymyili hienon palkintonsa kanssa tilaisuuden jälkeen.

– Tällaisen voi saada vain kerran uran aikana. Tuntuu hyvältä, kun saa palautetta tehdystä työstä. Se tuntuu myös hyvältä, että tämä on omien esimiesten esittämä valinta eli he arvostavat työtä, jota olen tehnyt.

Pääesikunnan keskuspaviljongissa järjestetyssä tilaisuudessa palkittiin myös sekä parhaita sotilasurheilijoita että sotilasurheilua ja varusmiesten liikuntaa edistäneitä tahoja. Vuoden sotilasurheilijaksi 2011 valittiin keihäänheittäjä kersantti Ari Mannio Hämeen Rykmentistä. Hän voitti Military World Games -kilpailut eli sotilaiden maailmanmestaruuden ylivoimaisesti tuloksella 82,48. Mannio voitti lisäksi Suomen mestaruuden ja edusti Suomea yleisurheilun MM-kilpailussa.

Korpraali Mikko Koivu palkittiin parhaana varusmiesurheilijana 2011. Hän pelasi varusmiesaikanaan Lahden Urheilukoulussa Suomen toisen maailmanmestaruuden voittaneen jääkiekkojoukkueen kapteenina.

Puolustusvoimien erikoistunnustuksen saivat kersantti Olli-Markus Taivainen Kainuun Prikaatista ja vänrikki Sami Orpana Urheilukoulusta. Taivainen voitti hiihtosuunnistuksen henkilökohtaisen maailmanmestaruuden sprinttikilpailussa sekä toisen maailmanmestaruuden viestissä. Lisäksi hän sijoittui parhaana suomalaissotilaana Military World Games -kilpailussa viidenneksi pikakilpailussa.

Orpana oli hiihdon sotilas-MM-kilpailussa partiokilpailun voittaneen joukkueen jäsen. Kilpailu on voitettu edellisen kerran vuonna 1993. Varusmiehenä voitettu partiomestaruus on ensimmäinen Suomen sotilashiihdon historiassa.

Puolustusvoimien liikunnan ja sotilasurheilun kilpi annettiin jääkiekkoilija, korpraali Mikael Granlundille. Hän toimii kutsuntaikäiselle nuorille suunnatun sosiaalisen median liikuntapalvelun ”MarsMars.fi” valmentajana ja esikuvana.

Kainuun Prikaati valittiin Vuoden liikuntavaikuttajaksi. Se saavutti puolustusvoimien parhaan arvosanan varusmiesten loppukyselyssä arvioitaessa liikuntakoulutuksen toteutumista. Sotilasurheilussa prikaati voitti hiihdon, ammunnan ja suunnistuksen yleismestaruudet sekä jalkapallon mestaruuden sotilas-SM-kilpailuissa.

Vuosi sitten vastaavassa tilaisuudessa erikoistunnustuksen saivat ampumaurheilijoista kapteeni Henri Häkkinen (kivääri) Viestirykmentistä ja Tomi-Pekka Heikkilä (liikkuva maali) Urheilukoulusta.