Marika Oikarinen EM-joukkueeseen
27.1.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Marika Oikarinen hankki paikan Suomen EM-joukkueeseen kukistamalla karsinnassa Annika Sihvosen yhdellä pisteellä.

Suomen joukkue täydentyi perjantaina Münchenin kv. ampumakilpailuissa yhdellä henkilöllä. Tyttöjen ilmakiväärin kolmannesta paikasta kisasivat Kemijärven Marika Oikarinen ja Savonlinnan Annika Sihvonen.

Kun neitoset aloittivat viimeisen sarjan, he olivat tasoissa. Siinä Oikarinen oli pisteen Sihvosta parempi ja hän voitti karsinnan tuloksin 388-387.

Vaikka naiset ampuivat "veitsi kurkulla", he eivät liikaa kylmää karsintaa jännittäneet. Oikarinen sanoi ajatuksissa käyneen muutaman kerran se, miten kilpakumppani osuu. Tulostaululle hän ei kuitenkaan katsonut, vaikka mieli teki ja nähnyt olisi!

Sihvosen päälaji on pienoiskivääri ja hän oli tyytyväinen siitä, että nyt alkaa kymppi löytyä myös ilmakivääritaulusta.

Yli-Kiikka ja Tiainen ilahduttivat

Naisten ilmakiväärissä Marjo Yli-Kiikkalaukoi 396 pisteen kelvon tuloksen ja sijoittui 23. tilalle. Saman lukumäärän hän takoi kymppejä peräjälkeen kisansa loppuun!

-Keskityin alussa seuraamaan kehoni toimintaa, mutta huomasin liipaisussa olevan enemmän parannettavaa. Loppu sujuikin sitten hyvin. Kelvollinen tulos ja kisasta hyvä maku, seinäjokelainen virkkoi pirteästi.

Hanna Etula oli keskittynyt erityisesti päivän kisaan. Se meni piloille aserikon vuoksi. Hollolalainen istui vartin tuolillaan muiden jatkaessa kisaansa. Silti Etula rutisti 391 pisteen tuloksen ja sanoi sen syntyneen hyvän tekemisen tuloksena.

Hanna Pitkänen jäi pisteen kauden parhaastaan lauottuaan 393 pisteen tarkkuudella.

-Olisi kivaa ampua paremmin, tokaisi turkulainen ja remahti nauramaan!

Naisten ilmakiväärissä yhdeksällä ensimmäisellä oli 398 pisteen peruskilpailun tulos. Vähiten sisäkymppejä tehnyt ei päässyt loppukilpailuun.

Miesten ilmapistoolissa Teemu Tiainen aloitti kolmella 97 pisteen sarjalla. Toinen puolikaskin sujui kelvollisesti ja hän ylti 577 pisteen tulokseen. Tunnollisesta harjoittelustaan huolimatta hän ei ole yltänyt tälle tasolle kuin harvakseen.

Münchenin ilma-asekilpailut päättyvät lauantaina, jolloin ohjelmassa on naisten ja miesten ilmakiväärin ja -pistoolin kilpailut.

Ampumakilpailut, München 2. kisapäivän (27.1.2012) tuloksia; voittajat ja suomalaiset:

Ilmakivääri naiset: 1) Sonja Pfeilschifter 502,5 (peruskilpailu 398 finaali 104,5)… 23) Marjo Yli-Kiikka 396… 44) Hanna Pitkänen 393… 57) Hanna Etula 391.

Ilmakivääri, tytöt:  1) Nikola Mazurova CZE 500,7 (397+ 103,7)… 37) Gisela Miettinen 390… 44) Marika Oikarinen 388… 50) Annika Sihvonen 387… 56) Katariina Långström .

Ilmakivääri pojat:  1) Istvan Kapas 696,5 (597+99,5)… 49) Jaakko Björkbacka 580… 54) Aleksi Leppä 577… 56) Anton Aprelev 576.

Ilmapistooli miehet: 1) Oleg Omelchuk UKR 687,2 (586+101,2)… 23) Teemu Tiainen 577… 29) Kai Jahnsson 575… 63) Henri Rutanen 566.

 

Tulokset löytyvät kokonaisuudessaan täältä (www.bssb.de)

SAL tiedotus