Juha Hirvi: Hyvillä mielin kohti EM-kotikisoja
14.2.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Henri Häkkinen harjoitteli tiistai-iltapäivänä Vierumäki Areenalla. Kuvat: Lassi Palo
Myös Hanna Etula otti tuntumaa tulevaan EM-rataan tiistaina.
Kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi oli levollisin mielin tiistaina eli päivää ennen EM-kilpailujen avajaisia.
Turkkilainen pistooliampuja Yusuf Dikec saavutti olympiapaikan vuoden 2010 MM-kilpailuissa Saksassa.
Euroopan ampumaurheiluliitto ESC toivottaa vieraat tervetulleiksi EM-kilpailuihin.

Kotikisojen aiheuttamista paineista puhutaan paljon lajissa kuin lajissa, ja niihin voi suhtautua ja niitä voi käsitellä kukin omalla tavallaan. Huippuampuja Juha Hirvi jos kuka tietää mitä sana ”paine” ampumaurheilussa tarkoittaa, sillä hän teki vuonna 2008 Pekingissä suomalaista olympiahistoriaa ollessaan Kyra Kyrklundin kanssa ensimmäinen kuusiin kesäolympialaisiin osallistunut suomalaisurheilija.

Nykyään Juha Hirvi on Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja ja on tietysti mukana Suomen joukkueessa ilma-aseiden EM-kilpailuissa Vierumäellä – eli kotikisoissa, joiden avajaiset järjestetään keskiviikkona 15. helmikuuta Heinola Final Arenalla.

– Sillä ei ole väliä missä kilpailut ovat eli hyvillä mielin kohti EM-kotikisoja. Huipputasolla ei voi urheilla ilman paineita, jotka kuuluvat lajiin. Ampumaurheilussa paineet ehkä vielä korostuvat – miten omaa kehoaan ja mieltään pystyy hallitsemaan suorituksensa aikana, Hirvi sanoo.

– Paineet ovat itse luotuja, ja niiden kanssa pitää osata elää ja olla. Mutta kun ne oppii hallitsemaan, kilpailun jälkeinen tunne on valtavan hieno!

Suomen EM-joukkueeseen valittu kivääriampuja Hanna Etula on sanonut ajattelevansa niin, että kotikisoista ei ole etua eikä haittaakaan. Ne ovat kisat siinä missä muutkin, ja kisan ampuminen on samanlaista kuin muuallakin, hän on todennut.

Vierumäen EM-kilpailuissa jaetaan viimeiset kuusitoista maapaikkaa Lontoon olympialaisiin, jotka järjestetään ensi kesänä. Hirvi muistuttaa, että kaikki huippuampujat tietävät vallan hyvin mistä on kyse: EM-kilpailuissa on kiinni muutakin kuin vain kyseinen kilpailu.

– Tiedetään, että Vierumäellä on viimeinen mahdollisuus saavuttaa maapaikka olympialaisiin, ja tiedetään, että laskennallisesti se on helpointa täällä. Ei niistä välttämättä tarvitse sen enempää puhua, Hirvi sanoi tiistaina Vierumäki Areenalla.

– Suurelle osalle huipuista ilma-aseiden EM-kilpailut ovat myös testipaikka ja valmistava kilpailu tulevaa kautta ja Lontoota varten. Heille maailmancupit ja arvokilpailut ovat se todellinen mittari, jossa katsotaan kuka on kuka.

Suomalaisille EM-kotikisojen tuomaa hyötyä Hirvi miettii näin:

– Vierumäki Areenan radalla olemme päässeet jossain määrin harjoittelemaan ja kilpailemaan. Näkymä on tuttu ja alue on tuttu, eikä meidän ole tarvinnut matkustaa. On sitten jokaisen henkilökohtainen asia miten ottaa paineita. Pitää kuitenkin muistaa, että jokainen urheilija urheilee itselleen ja omalle kolmen henkilön joukkueelleen. Urheilija on tilivelvollinen itselleen eikä kovin paljon muille, Hirvi sanoo.

Kivääriampujilla kaikki hyvin

Suomen Ampumaurheiluliitto on nimennyt EM-kilpailuihin kaksitoista kivääriampujaa eli kolme urheilijaa niin miehiin, naisiin, poikiin kuin tyttöihinkin. Vierumäellä kilpaileva Marjo Yli-Kiikka valittiin jo joulukuussa Lontoon olympialaisiin. Suomen joukkueessa on kaikkiaan 32 urheilijaa (ilmapistooli, ilmakivääri, liikkuva maali).

Hirvi sanoo, että leirien perusteella kivääriampujat ovat hyvässä kunnossa.

– Siinä mielessä kaikki on hyvin. Flunssaa on ollut joillakin ampujilla, mutta jos kovaa kuumetta ei tule kenellekään, EM-kisat menevät hyvin.

Kiväärilajien päävalmentajan Juha Hirven EM-ennakkoarviot

Miehet:
Jos Henri Häkkinen on omalla hyvällä tasollaan, hän pärjää EM-kilpailuissa ja hänellä on mahdollisuudet ihan kärkipaikkaan, se on selvä. Taso on kuitenkin kova, eikä keskinkertainen tulos riitä. Juho Kurjella on onnistuessaan mahdollisuudet vaikka mihin, mutta hänen täytyy olla tasonsa ylärajoilla päästäkseen hyville sijoituksille. Viime kisojen ja leirien perusteella Juhon taitotaso on hyvä. Juha Rutoselle riittää oma tulostasonsa, ja hän on sillä EM-paikkansa ansainnut.

Naiset:
Marjo Yli-Kiikka ja Hanna Etula ovat vuosien saatossa osoittaneet kuuluvansa maailman kärkeen. Naisten taso on kuitenkin vielä raaempi kuin miesten, ja aina pitää olla parhaalla tasollaan. Rutiinitulos ei riitä, jos rutiinia ei ole 399. Hanna Pitkänen on samanlainen kuin Juho Kurki: kääntämätön kortti. Hanna on taidollisesti hyvällä tasolla.

Pojat:
Jaakko Björkbacka ja Anton Aprelev ovat harjoituksissa ampuneet tosi hyviä pätkiä. Jos he pystyvät siirtämään sen kilpailutilanteeseen, he pystyvät menestymään kohtuuhyvin. Aleksi Leppä on uudempi ”tapaus”, jolla on myös paljon hyvää tekemistä, mutta kokemattomuus vielä näkyy.

Tytöt:
Gisela Miettinen, Katariina Långström ja Marika Oikarinen ovat lahjakkaita kaikki. Gisela on väläytellyt kovia tuloksia. Tyttöjen sarjan kärki voi olla hirmukova, jopa jäätävä.

– Tämä pätee kaikkiin sarjoihin: jos EM-kilpailuissa pystyy omantasoiseen tulokseen, voi olla tekemiseensä tyytyväinen, päävalmentaja Juha Hirvi sanoo.