Pohjola-palkinnon hakuaika on alkanut
2.4.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Pohjola-palkinnon hakuaika on alkanut. Tänäkin vuonna seitsemäntoista seuraa saa rahapalkinnon. 10 000 euron pääpalkinnon lisäksi palkitaan kaksi pääpalkintofinalistia sekä neljätoista seuraa maakunnallisella Pohjola-palkinnolla.

Kuudelle seuralle on luvassa myös valtakunnallista tv-näkyvyyttä Yle TV2:n Sisu-ohjelmassa. Näistä kuudesta valitaan kolme seuraa finaaliin yleisöäänestyksen perusteella. Pohjola-pääpalkinnon voittaja julkistetaan Suomen Urheilugaalassa ensi vuoden tammikuussa (15.1.).

Pohjola-palkinto Hyvälle Seuralle on tunnustuspalkinto moniarvoiselle ja laadukkaalle seuratyölle. Sillä halutaan kannustaa niitä yli miljoonaa suomalaista, jotka tekevät työtä urheiluseuroissa. Vuonna 2012 Pohjola-palkinnon valintakriteereissä painotetaan erityisesti sitä, miten seurassa ja sen toiminnassa edistetään hyvinvointiin ja terveyteen liittyviä asioita.

Pohjola-palkinnon valintakriteerit ovat:
– Seurassa noudatetaan Reilun Pelin periaatteita ja yhdistystoiminnan pelisääntöjä.
– Seura tekee pitkäjänteisesti konkreettisia toimia jäsentensä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.
– Seurassa on innostava ilmapiiri ja yhdessä tekemisen meininki.
– Seura on avoin erilaisille liikkujille.

Hakuaika on 2.4.-23.5.

Lisätietoja ja hakulomake löytyvät täältä.