Juho Kurki 18:s miesten 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa
24.4.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Juho Kurki ja Henri Häkkinen kisasivat tänään Lontoossa
Juho Kurki iloitsi kahdeksannestatoistasijastaan vaikeassa kisassa.

Juho Kurki nappasi kahdeksannentoista sijan miesten 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa tiistaina Lontoossa jatkuneessa ampumaurheilun maailmancupissa. Henri Häkkinen oli kisan 38:s.

Lontoon maailmancup jatkui Lontoossa kuudetta päivää. Olosuhteet Lontoossa eivät tällä hetkellä helli ampujia. Ilman kylmyys ja kova tuuli tekivät tiistain ainoan finaalin erittäin haastavaksi, kun miehet kilpailivat 50m pienoiskiväärin makuun kilpailussa.

Valko-Venäjän Sergei Martynov oli kisan ykkönen tuloksella 699, 9 (595+104,9).

Suomalaiskaksikosta Juho Kurki oli tänään parempi. Kankaanpään Ampujia edustava 20-vuotias Kurki tähtäsi 590 pistettä. Finaaliraja oli sään mukainen, vain 592.

– Olosuhteet täällä olivat äärimmäisen vaikeat, niin kuin tuloksista näkyy. Kärkitulos 595 ja finaaliraja 592 kertovat kaiken, Kurjen ja Häkkisen valmentaja Juha Hirvi kommentoi Lontoosta.

– Juho teki tänään aivan maailmanluokan kisan. Kahdenkymmenen parhaan joukkoon näissä karkeloissa on hieno saavutus, Hirvi kehui nuorta urheilijaa.

– Vielä vähän kokemusta täytyy saada lisää, että pystyy vielä paremmin tekemään tulosta näissäkin olosuhteissa, Juha Hirvi pohti.

Henri Häkkisen kisaa Hirvi kuvaili kommentilla ”ok”, mutta arvioi, että Häkkisen ajoittain liiankin rohkea ammunta aiheutti virheitä, mitkä olisi voitu välttää. Hirvi kertoi, että hyvillä mielin miehet kisan jälkeen kuitenkin olivat.

– Monta kovaa päänahkaa tuli kuitenkin.

Poliisien Ampumaseuraa edustava Kai Jahnsson selvitti tiensä miesten 50m pistoolin karsintakilpailusta keskiviikkoiseen varsinaiseen kilpailuun. Hänen tuloksensa oli 542, joka oikeuttaa kilpailupaikkaan ensimmäisen erän kahdeksanneltatoista sijalta. Toinen karsintaerä kisataan myöhemmin tänään.

Kai Jahnsson kommentoi Lontoosta heti karsintojen jälkeen kisan olleen vaikea.

– Vaikeaa oli ja kylmä keli tekee kaiken entistä vaikeammaksi. Muuten on kyllä ihan lämmin, mutta käsi on aivan jäässä.

– Sarjojen tuloksia söi joka sarjaan tulleet kasit ja niiden kompensaatioksi pitäisi pystyä sitten tekemään kymppejä. Onneksi sain viimeiseen sarjaan jo ihan hyvän tuloksen.  Vapaapistooli vaatii paljon töitä ja tämä oli vasta ensimmäinen ulkoilmakisa, kertoi Jahnsson ajatukset jo huomisessa varsinaisessa kisassa.

Jahnsson on ollut maailman cupissa oivassa vireessä, sillä hän nappasi perjantaina neljännen sijan ilmapistoolissa. Hän hävisi kolmossijan vain 0,1 pisteellä. Jahnssonin tulos 687,9 (588+99,9) on uusi ilmapistoolin Suomen ennätys, kuten myös peruskilpailun tulos 588.

Lontoon kilpaillaan keskiviikkona miesten 50m pistoolin (Jahnsson) lisäksi miesten ja naisten trapin ensimmäiset kisapäivät. Suomalaisista mukana ovat Joni Granqvist (Iisalmen Ampujat) ja Janne Kirvesmäki (Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseura) sekä Satu Mäkelä-Nummela (Orimattilan Seudun Urheiluampujat), Marika Salmi (Orimattilan Seudun Urheiluampujat) ja Mopsi Veromaa (Sibbo Skyttegille). Naisten pienoiskiväärin 3×20 ls karsintaan osallistuu Marjo Yli-Kiikka (Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseura).

Suomen Olympiakomitea on nimennyt Jahnssonin, Mäkelä-Nummelan, Yli-Kiikan Lontoon ja pistooliampuja Mira Suhosen olympialaisiin.

Lontoossa järjestettävässä kauden toisessa Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n maailmancupissa kilpailee 21 suomalaista ampumaurheilijaa: kaksitoista haulikko-, neljä pistooli- ja viisi kivääriampujaa. Lontoon olympialaisten esikisoissa kilpailee yhteensä noin 800 ampumaurheilijaa. Osallistuvia maita on 97.

Lauantaina päättyvä maailmancup ja olympialaisten ampumaurheilu (28.7.-6.8.) järjestetään historiallisella paikalla eli Kuninkaallisen tykistön kasarmeilla. Tykistön historia juontaa juurensa vuoteen 1716. Kasarmit sijaitsevat Woolwichin alueella, jonne on rakennettu väliaikaiset ampumaradat niin olympialaisia kuin paralympialaisiakin varten.

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)

Lontoo 17.-29.4.

Tuloksia ti 24.4.

Miesten 50m pienoiskivääri 60 ls makuu + 10 ls finaali: 1 Sergei Martynov Valko-Venäjä 699,9 (595+104,9), 2) Torben Grimmel Tanska 698,7 (595+103,7), 3) Michael McPhail USA 698,6 (594+104,6), 4) Stian Bogar Norja 698,5 (594+104,5), 5) Guy Starik Israel 696,5 (594+102,5), 6) Eric Uptagrafft USA 696,3 (592+104,3), 7) Valerian Sauveplane 694,7 (592+102,7), 8) Nemanja Mirosavljev Serbia 694,7 (593+101,7), … 18) Juho Kurki Suomi 590, …38) Henri Häkkinen Suomi 585

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.