Marika Salmi viides trapissa Lontoon maailmancupissa
26.4.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Marika Salmi suoriutui upeasti ensimmäisestä maailmancupistaan. Kuva: Jari Karinkanta

Orimattilan Seudun Urheiluampujien Marika Salmi oli torstain suurin suomalaisyllättäjä Lontoossa. Hän ampui oman ennätyksensä ja nappasi kisan viidennen sijan. Salmi ampui peruskisassa tuloksen 68 (23+22+23) ja kruunasi elämänsä ensimmäisen maailman cup –kisansa suoraan finaalipaikalla. Finaalin (25 kiekkoa) tulos oli 14, ja hän oli finaalin viides.

Marika Salmi iloitsi Lontoossa kisapaikalla menestystään. Onnittelijoita riitti ympärillä vielä pitkään kisan jälkeen.

– Fiilikset ovat tietysti tosi hyvät. Enemmän näistä kisoissa sain kuin uskalsin odottaakaan, dopingtesteihin suunnannut Salmi hehkutti.

– Totta kai aina lähdetään tavoittelemaan sitä täyttä sarjaa, mutta varsinaista tulostavoitetta en vielä näihin kisoihin erikseen laittanut, hän kertasi.

Salmen ampuminen oli tasaisen varmaa eilen keskiviikkona, jolloin hän ampui sarjat 22+23.Tänään urakasta oli jäljellä yksi sarja, jonka saldoksi tuli myös 23. Finaalipaikkaa hän ei osannut odottaa ja itse finaalikisassa tunnelmat olivat jo hiukan jännittyneemmät ja hämmentävät, mutta kuten Salmi kisan jälkeen totesi ”jokaisella se ensimmäinen finaalikerta on joskus edessä”.

– Peruskisassa pystyin keskittymään molempina päivinä täysillä omaan tekemiseeni. En paljoa muita seurannut. Ajattelin vain, että ei ne ihmisiä kummempia nuo vastustajatkaan ole, hän kertoi.

– Finaali oli jo sitten jännittävämpää, otin sen vähän niin kuin bonusrinkinä, hän hymyili.

Tulevaan kesään Marika Salmi suhtautuu menestyksestään huolimatta rauhallisesti, mutta hyvillä mielin. EM-kisoihin pääsy on vielä auki. Tiedossa on ainakin yksi Eurooppa Cupin kisa sekä tietysti iso joukko Suomen sisäisiä kisoja.

Naisten trapin voiton vei  tiukan finaalin jälkeen Espanjan Fatima Galvez tuloksellaan 89 (69+20),

Päivän muut naisampujat eivät olleet parhaassa vireessään. Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa oli kisan 32:n tuloksella 59 (20+18+21) ja Salmen seurakaveri Satu Mäkelä-Nummela 37:s tuloksella 58 (18+22+18).

Lontoon maailmancupin toisen finaalin eli naisten 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailun voitti Saksan Barbara Engleder tuloksella 686,1 (586+100,1). Naisten pienoiskiväärin asentokilpailussa ei ollut mukana suomalaisia, kun Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuraa edustavan Marjo Yli-Kiikan kilpailu tyssäsi keskiviikon karsintaan.

Miehet jatkoivat trap-kilpailuaan torstaina. Toisen kilpailupäivän eli 75/125 kiekon jälkeen Janne Kirvesmäki (Karstulan Seudun Metsästys- ja Ampumaseura) on 26:s tuloksellaan 69 (23+23+23). Iisalmen Ampujia edustava Joni Granqvist lähtee kolmanteen ja viimeiseen kilpailupäivään sijalta 65 rikottuaan 20 kiekkoa (23+22+20). Finaali ammutaan perjantaina.

Perjantaina päättyy myös miesten 25m olympiapistoolin kisa, jossa ei ole suomalaisia mukana. Miesten perjantain 50m pienoiskiväärin 3×40 ls karsintaan osallistuvat Henri Häkkinen (Joensuun Ampujat) ja Juho Kurki (Kankaanpään Ampujat).

Lontoossa järjestettävässä kauden toisessa Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n maailmancupissa on kilpaillut tai vielä kilpailee yhteensä 21 suomalaista ampumaurheilijaa: kaksitoista haulikko-, neljä pistooli- ja viisi kivääriampujaa. Lontoon olympialaisten esikisoihin osallistuu yhteensä noin 800 ampumaurheilijaa. Osallistuvia maita on 97.

Lauantaina päättyvä maailmancup ja olympialaisten ampumaurheilu (28.7.-6.8.) järjestetään historiallisella paikalla eli Kuninkaallisen tykistön kasarmeilla. Tykistön historia juontaa juurensa vuoteen 1716. Kasarmit sijaitsevat Woolwichin alueella, jonne on rakennettu väliaikaiset ampumaradat niin olympialaisia kuin paralympialaisiakin varten.

ISSF:n maailmancup (haulikko, kivääri ja pistooli)

Lontoo 17.-29.4.

Tuloksia to 26.4.

Naisten trap 75 kiekkoa + 25 kiekon finaali: 1) Fatima Galvez Espanja 89 (69+20), 2) Elina Tkach Venäjä 88 (69+19), 3) Kayle Browning USA 86 (69+17), 4) Zuzana Stefecekova  Slovakia 83 (68+15), 5) Marika Salmi Suomi 82 (68+14, 6) Federica Caporuscio Italia 81 (68+13) , … 32) Mopsi Veromaa Suomi 59 (20+18+21), … 37) Satu Mäkelä-Nummela Suomi 58 (18+22+18).

Naisten 50m pienoiskivääri 3×20 ls + 10 ls finaali: 1) Barbara Engleder Saksa 686,1 (586+100,1), 2) Stephanie Obermoser Itävalta 685,1 (583+102,1), 3) Li Du Kiina 684,2 (584+100,2), 4) Siling Yl Kiina 683,3 (584+99,3), 5) Lioubov Glakina Venäjä 683,1 (583+100,1), 6) Eva Friedel 680,1 (579+101,1), 7) Linda Olofsson Ruotsi 678,1 (582+96,1), 8) Laurence Brize Ranska 673,7 (580+93,7).

Miesten trap, tilanne 75/125 kiekon jälkeen: 1) Massimo Fabbrizi Italia 73, … 26) Janne Kirvesmäki Suomi 69 (23+23+23), … 65) Joni Granqvist Suomi 65 (23+22+20).

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.