Milanon maailmancup: Kai Jahnsson karsinnasta 50m pistoolin kilpailuun
19.5.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kauden neljäs Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) maailmancup on edennyt Milanossa viimeistä edelliseen kisapäivään. Suomalaisia oli lauantaina mukana miesten 50m pistoolin ja 50m pienoiskiväärin makuun karsintakilpailuissa. Jahnsson oli ainoa suomalainen, joka pääsi huomisiin varsinaisiin kilpailuihin.

Italian Milanossa pidettävän maailmancupin viimeinen kisapäivä on huomenna sunnuntaina eli 20. toukokuuta, jolloin on kaksi kilpailua – miesten 50m pistoolin ja 50m pienoiskiväärin makuun kisat. Cupin päätöspäivänä suomalaisia on mukana vain yksi eli Kai Jahnsson pistoolissa.

Miesten 50m pistoolin karsintakilpailussa Poliisien Ampumaseuraa edustava Jahnsson tähtäsi 545 pistettä (90+88+94+94+88+91) pistettä ja selvitti siis tiensä sunnuntaina järjestettävään varsinaiseen kilpailuun. Ylivieskan Kuulan Henri Rutasen tulos oli 535. Hän tähtäsi sarjat 88+87+89+93+88+90, jotka eivät oikeuttaneet paikkaan sunnuntain kilpailussa.

Jahnsson oli ristiriitaisin tuntein kilpailun jälkeen.

– Valmistautuminen on mennyt hyvin, ja kisa oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Välillä kulki ihan mallikkaasti, mutta sitten tuli huonoja osumia, jotka veivät hyvän tekemisen maun. Sitten kun sain taas koottua homman ja alkoi sujua, tuli taas huonoja osumia, ja taas olin ihmeissäni että mitä nyt, hän kertasi.

– No, tulos oli mitä oli. Turhaan ei sanota 50m pistoolia ammunnan kuninkuuslajiksi! Niin vaikeaa on sitä hallita. Mutta kisassa oli paljon hyvää tekemistä ja myös niitä osa-alueita, joita täytyy jollain keinoin vahvistaa ja parantaa, Lontoon olympialaisiin valittu Jahnsson naurahti.

Rutanen kertoi, että hänen tekemisensä oli hyvää, ja hän löysi rytmin helposti.

– Olosuhteet olivat todella hyvät, ei ollut liian kylmä eikä kuuma. Tulokseni oli tähän mennessä paras tulos isoissa kisoissa, joten tyytyväinen olen!

50m pienoiskiväärin makuun karsinnassa Lehtimäen Ampujien Jaakko Björkbackan tulokseksi tuli 590 (98++97+99+99+100+97). Anton Aprelevin (Raseborgs Skyttar) tulos oli 583 ja sarjat 95+100+99+100+94+95. Oulun Metsästys- ja Ampumaseuraa edustava Juho Autio tähtäsi neljä pistettä paremman tuloksen eli 587 (96+99+97+100+98+97).

Björkbacka, Autio ja Aprelev ovat kaikki syntyneet 1990-luvulla, ja Autio oli maailmancupin ensikertalainen.

– Milanossa oli tänään hieno ampumakeli. Pojat eivät saaneet vielä täyttä ehjää kisaa, mutta hyviä pätkiä oli kaikilla. Jaakko ei aluksi oikein uskaltanut vetää omalla reippaalla tyylillään, mutta kun rytmi löytyi, niin osumatkin paranivat, Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi sanoi.

– Anton ampui kolme välisarjaa kuin unelma. Juholla oli pikkuisen hankalaa koko ajan, ja hän sai kovalla työllä jonkinlaisen tuloksen. Taktisella puolella kaikilla on edelleen tekemistä, Hirvi summasi.

Lauantaina kilpailtiin miesten 25m olympiapistooli 60 ls kisa, jossa ei ollut suomalaisia mukana. Kisan voitti uusinnan jälkeen Venäjän Aleksei Klimov. Toiseksi tuli Saksan Christian Reitz. Kärkikaksikko sivusi finaalissa ME:tä (34).

Toukokuu on varsin vilkas kuukausi ampumaurheilussa, sillä haulikon EM-kilpailut ovat parhaillaan käynnissä Kyproksen Larnakassa ja kauden viimeinen maailmancup järjestetään Saksan Münchenissä 20.-27. toukokuuta. Münchenissä kilpaillaan Milanon tavoin kivääri- ja pistoolilajeissa.

Suomalaiset ovat tämän kauden maailmancupeissa saavuttaneet toistaiseksi neljä finaalipaikkaa:
– trap: 3. Satu Mäkelä-Nummela, Lonato 3.5.
– ilmapistooli: 4. Kai Jahnsson, Lontoo 20.4./SE-tulos 687,9 (588+99,9)
– trap: 5. Marika Salmi, Lontoo 26.4.
– 50m pienoiskivääri 3×40 ls: 6. Henri Häkkinen, Lontoo 28.4.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
Milano, Italia 13.-21.5.

Tuloksia la 19.5.

Miesten 25m olympiapistooli 60 ls +finaali: 1) Aleksei Klimov Venäjä 34 (ME)/uusinta 4 (590), 2) Christian Reitz Saksa 34 (ME)/2 (590), 3) Ralf Schumann Saksa 29 (586), 4) Emil Milev Yhdysvallat 22 (585), 5) Thanh Ha Minh Vietnam 15 (586), 6) Sergei Alifirenko Venäjä 11 (584).

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä.