Lontoo 2012: Wilson kaksoistrapin ykkönen – isäntämaalle kolmas kultamitali
2.8.2012 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Peter Robert Russell Wilson oli Lontoon olympialaisissa yksi isäntämaan suurista mitalitoivoista. Hän ei pettänyt huikeita odotuksia, vaan nappasi varmalla ammunnallaan kaksoistrapin olympiakultamitalin tuloksellaan 188 (143+45). Ruotsin konkari Håkan Dahlby sai erinomaisen finaalinsa ansiosta hopeaa ja Venäjän Vasili Mosin pronssia.

Isäntämaan Peter Robert Russell Wilsonia, 25, pidettiin brittien suurimpana mitalitoivona ampumaurheilussa, sillä hän ampui maaliskuussa Tucsonin maailmancupissa uuden finaalin jälkeisen ME-tuloksen 198.

Wilson ei pettänyt odotuksia, sillä hän oli peruskilpailun ykkönen 143 osumallaan ja piti ykkösasemansa myös aurinkoisessa säässä käydyssä finaalissa, jossa hän rikkoi 45 kiekkoa. Voiton ratkettua parimetrinen britti lysähti polvilleen, ja joukkuetoverit riensivät onnittelemaan tuoretta kultamitalistia. Yleisö repesi suureen riemuun.

Wilson on kotoisin Dorsetista. Hän voitti nuorten Euroopan mestaruuden kuusi vuotta sitten ja on nyt siis olympiavoittaja. Isäntämaa on nyt saavuttanut kisoissa kolme kultamitalia.

– Onpa fiilis! En oikein osaa sanoa mitään muuta. Olen olympiavoittaja, hän riemuitsi BBC:n haastattelussa.

– Koko kilpailu oli yhtä tunteiden vuoristorataa, mutta tässä nyt olen, Wilson hymyili ja kiitti lähipiiriään saamastaan tuesta – valmentajaansa, isäänsä, äitiään ja tyttöystäväänsä.

Ruotsin Håkan Dahlby, 46, sai nyt ensimmäisen olympiamitalinsa. Hän oli Ateenassa (2004) viides ja neljä vuotta sitten Pekingissä 11:s. Venäläinen Vasili Mosin, 40, sai myös upean palkinnon pitkästä urastaan: Ateenan 19. sija ja Pekingin 14. sija vaihtuivat nyt olympiapronssiin.

Pekingissä olympiavoiton vei Yhdysvaltain Walton Eller, mutta hän jäi nyt 23 osanottajan joukossa toiseksi viimeiseksi rikottuaan 126 kiekkoa. Kiinan Hu Binyuan oli Pekingissä pronssilla, mutta oli Lontoossa neljästoista tuloksellaan 133.

Yksi viime aikojen menestyneimmistä ”tuplatrappareista” on Intian 33-vuotias Ronjan Sodhi. Lontoon-tuliaisina on kuitenkin vain 11. sija ja tulos 134. Hyvin ei sujunut myöskään maailman rankingykkösellä, Yhdysvaltain Joshua Richmondilla. Hän paukutti vain 133 kiekkoa rikki ja jäi 16:nneksi.

Venäjän Vitali Fokejev, 38, voitti maailmanmestaruuden 2006 ja oli mukana vuosien 2004 ja 2008 olympialaisissa pääsemättä finaaliin. Nyt hän oli viides tuloksellaan 184.

Miesten olympiapistoolia johtaa ensimmäisen päivän jälkeen Venäjän Aleksei Klimov (294).

Lontoon ampumaurheilussa ei ole suomalaisia mukana ennen lauantaita, jolloin kilpailevat Satu Mäkelä-Nummela trapissa ja Marjo Yli-Kiikka 50m pienoiskiväärin 3×20 ls kilpailussa. Sunnuntaina Kai Jahnsson osallistuu miesten 50m pistooliin.

Perjantaina olympiamitalit ovat jaossa kahdessa lajissa, miesten 50m pienoiskiväärin makuun kisassa ja miesten olympiapistoolissa.

XXX Olympialaiset, ampumaurheilu
27.7.-6.8. Lontoo, Iso-Britannia

Tuloksia to 2.8.

Miesten kaksoistrap 150 kiekkoa + 50 kiekon finaali: 1) Peter Robert Russell Wilson Iso-Britannia 188 (143+45), 2) Håkan Dahlby Ruotsi 186 (137+49), 3) Vasili Mosin Venäjä 185 (140+45/uusinta 2), 4) Fehaid Aldeehani Kuwait 185 (140+45/1), 5) Vitali Fokejev Venäjä 184 (139+45), 6) Richard Bognar Unkari 182 (137+45).

Ampumaurheilun ohjelma pe 3.8.

11.00 50m pienoiskivääri, makuu/miehet
12.30 25m olympiapistooli/miehet (2/2 kilpailupäivän 30 ls)
14.00 Finaali: 50m pienoiskivääri, makuu/miehet
16.30 Finaali: 25m olympiapistooli/miehet

Lisää tietoa kilpailuista löydät täältä ja täältä.