Henri Sorvo lähinnä EM-finaalipaikkaa
26.6.2014 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Nuorten sarjassa kilpaillut Henri Sorvo päätti peruskilpailunsa puhtaaseen sarjaan ja finaaliuusintaan. Valmentaja Peeter Päkk saatteli Sorvoa rinta rottingilla.
Marko Kemppainen (vas.) ja Timo Laitinen ovat urakkansa suorittaneet – ja ihan kiitettävästi.

Suomi jäi ilman finaalipaikkaa Sarlòspusztassa Unkarissa päättyneissä haulikkolajien EM-kilpailuissa, mutta paras Pohjoismaa Suomi sentään oli.

Haulikkolajien EM-kilpailujen päätöspäivä toi Suomelle uusinta-ammunnan finaaliin. Nuorten sarjassa skeetiä ampunut luumäkeläinen Henri Sorvo päätti peruskilpailun puhtaaseen sarjaan, jolla oli kilpailun kolmanneksi paras. Vahinko vain, että saman tuloksen 117 ampui viisi muutakin juniorisarjalaista ja koko porukka joutui uusimaan semifinaalipaikasta pummista ulos systeemillä. Kaksi nuorta piti pudottaa ja toinen oli juuri Sorvo.

Uusinnassa ammutaan keskipallilta molemmista torneista yhtaikaisesti lähteviä kiekkoja. Sorvo pummasi ensimmäisestä parista toisen ja pääsi vielä toiseen satsiin. Kun siinäkin tuli yksi pummi, tie Luumäen juniorille nousi pystyyn.

Suomalaisurheilijoiden tapaan kisat jatkuivat tyyliin ”melkein, mutta ei ihan”. Näyttävämpi menestys on jatkuvasti kiekon tai kahden päässä.

Miesten skeet-joukkue sijoittui tasaisessa kilpailussa neljänneksi, kaksi kiekkoa pronssin vieneen Saksan perässä.

Marko Kemppainen ampui torstaina kahdesti 24 kiekkoa, mikä riitti yhden kiekon päähän uusintapaikasta finaaliin. Sijoitus oli yhdeksäs. ja tulos 121. Timo Laitinen jatkoi 24 kiekon linjalla, mikä toi lopulta 18:nnen sijan. Tommi Takanen ampui päätöspäivänä 23 ja 24, joilla tuli peruskilpailun 30:s sija.

Kaikesta huolimatta Suomi oli Pohjolan paras haulikkomaa: kolme skeet-ampujaa kymmenen joukossa, yksi 2-trapin ampuja eikä trapin ainoa edustaja Satu Mäkelä-Nummela kaukana ”aatelista” ollut, mutta 11:s.

 

En ampunu samaa

pummia kahdesti

– Kiekko lisää jokaiseen sarjaan, niin olisi tullut kohtuullinen tulos, tuumaili Timo Laitinen, kun skeet-ampujien kilpailun aikainen ”radiohiljaisuus” oli päättynyt.

Hän piti ammuntaansa hyvänä perustekemisenä ja sai oppiakin kisan aikana.

– Minkälaista oppia?

– En ampunu samaa pummia kahdesti. Se oli oppi.

 

Pyöreät ja litteät

kiekot karkasivat

Marko Kemppainen totesi, ettei hän oppinut kilpailusta mitään.

– En todellakaan.

– Minkälaiset kiekot pääsivät karkuun?

– Sellaset pyöreät ja litteät, halkaisijaltaan 11-senttiset ja normaaleilta lentoradoiltaan!

 

Vaikeuksien kautta

kohtuutulokseen

– Vaikeuksien kautta suorituksesta tuli kohtalaisen ja tyydyttävän välimuoto, analysoi Tommi Takanen ammuntaansa EM-kisoissa.

– Ei tähän tyytyväinen voi olla, mutta ei tullut romahdustakaan, tuumasi ensi kertaa arvokisoissa ampunut Tommi Takanen Miehikkälästä.

Oikean jalan murtuman vuoksi kolmen viikon ampumattomuusjakso pudotti äskettäin Saksan maailmancupin tuloksen 110 kiekkoon, mutta huhtikuussa USA:n mc:ssa oli tullut 7:s sija ja 122 kiekon saalis, mikä antoi luottamusta kaudelle.

Kauden toiseksi paras tulos, ja vielä arvokilpailussa saavutettuna, alkoi pikkuhiljaa tyydyttääkin Takasta.

 

On-asennosta potkua

– Laitoin aamulla päävirtakatkaisimen on-asentoon, kertoi keskiviikon tekemisistään komeasti naisten skeetissä yhdeksänneksi noussut Marjut Heinonen.

Edellisenä päivänä oli tullut vain kaksi 22 kiekon sarjaa, mutta niitä seurasi nyt täysi 25 kiekon tulos, mikä mahdollisti hyppäyksen tulosluettelossa.

– Tekeminen oli kyllä ihan samaa, sanoi Heinonen.

– Mutta aina se ottaa päähän, kun pääsee noin lähelle, harmitteli Heinonen kohtaloaan vielä miesten kilpailun päätöspäivänä.

Heinonen oli yhden kiekon päässä finaaliuusinnasta. Täysi päätössarja teki kuitenkin tuloksesta mukavan 69, josta Haapavedeltä kotoisin oleva, mutta Oulussa nykyisin asuva Heinonen oli ihan tyytyväinen.

 

Haulikkolajien EM-kilpailut, Sarlòspuszta, Unkari 26.6.

Miehet, skeet, peruskilpailu, 125 kiekkoa: 1) Riccardo Filippelli Italia 123, 2) Ralf  Buchheim Saksa 123, 3) Valeri Shomin Venäjä 123, 4) Luigi Lodde Italia 122+2, 5) Efthimios Mitas Kreikka 122+2, 6) Andreas Chasikos Kypros 122+2, 7) Tammaro Cassandro Italia 122+1, 8) Michael Gilligan Iso-Britannia 121, 9) Marko Kemppainen Suomi (24, 24, 25, 24, 24) 121, 10) Georgios Achilleos Kypros 121, …18) Timo Laitinen Suomi (23, 24, 24, 24, 24) 119, …30) Tommi Takanen Suomi (24, 23, 23, 23, 24) 117.

Semifinaali, 16 kiekkoa: 1) Mitas 15, 2) Lodde 13 /12+2, 3) Filippelli 13 / 12+1, 4) Shomin 13 / 11, 5) Buchheim 13 / 10, 6) Chasikos 13 / 9.

Pronssiottelu: Filippelli – Shomin 16 – 14.

Kultaottelu: Lodde – Mitas 13 – 11.

Joukkuekilpailu: 1) Italia (Riccardi Filippelli, Tammaro Cassandro,  Luigi Lodde) 367, 2) Kypros 362, 3) Saksa 359, 4) Suomi (Marko Kemppainen, Timo Laitinen, Tommi Takanen) 357, 5) Tshekki 355, 6) Ranska 353 (72), 7) Iso-Britannia 353 (69), 8) Kreikka 350, 9) Ruotsi 349 (70), 10) Slovakia 349 (68).

 

Pojat, skeet, peruskilpailu, 125 kiekkoa: 1) Matej Novota Tshekki 119, 2) Anatoli Fedorov Venäjä 118, 3) Nicolas Vasiliou Kypros 117+2, 4) Gabriele Rossetti Italia 117+2, 5) Sotiris  Antoniou Kypros 117+1+2, 6) Felix Haase Saksa 117+1+2, 7) Henri Sorvo Suomi (24, 23, 22, 23, 25) 117+1+1, 8) Salih Hafiz Turkki 117+0, 9)Stanley Baughan Iso-Britannia 116, 10) Ali Celer Turkki 115.

Semifinaali, 16 kiekkoa: 1) Haase 14, 2) Rossetti 13+4, 3) Antoniou 13+2, 4) Fedorov 11+9, 5) Novota 11/8, 6) Vasiliou 10.

Pronssiottelu: Antoniou – Fedorov 12 – 11.

Kultaottelu: Rossetti – Haase 13 – 11.

Joukkuekilpailu: 1) Kypros (Sotiris Antoniou, Nicolas Vasiliou, Stefanos Nikolaidis) 347, 2) Tshekki 346, 3) Saksa 341, 4) Italia 340, 5) Slovakia 333, 6) Iso-Britannia 330.

Lisää tuloksia täältä:

http://results.sius.com/Events.aspx?Championship=EuropeanChampionshipShotgun20140616SarlospusztaHUN&AspxAutoDetectCookieSupport=1