Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt kolmelle ampumaurheilijalle opiskeluapurahan lukuvuodelle 2014-15. URA:n apurahan saivat Sami Heikkilä, Katariina Långström ja Joni Stenström.
Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö jakoi Helsingissä tiistaina järjestetyssä tilaisuudessa opiskeluapurahoja nyt jo 43. kerran. Kaikkiaan 78 urheilijaa sai apurahan. Opiskeluapurahan suuruus on 2000 euroa. Nyt jaettu opiskeluapurahojen kokonaissumma nousi 150 000 euroon.
Opiskeluapurahaa haki 285 urheilijaa. Apurahan saajat edustavat 27 lajiliittoa. Saajien joukossa on olympia-, paralympia- ja MM-kisaedustajia, aikuisten ja nuorten arvokisamitalisteja sekä tulevaisuuden menestyjiä.
Apurahat jakaantuivat tasan miesten ja naisten kesken. Apurahan saajista kaksi kolmasosaa opiskelee yliopistossa, noin viidesosa ammattikorkeakouluissa ja reilu kymmenes suorittaa ammatillista tutkintoa. Apurahan sai muun muassa entinen taitoluistelija Laura Lepistö.
Katariina Långström oli ainoa ampumaurheilun kolmikosta, joka pääsi Mäkelänrinteen urheilulukiossa järjestettyyn tilaisuuteen paikan päälle. Paikalla oli 25 apurahan saajaa. Långström, 21, opiskelee filosofiaa ensimmäistä vuottaan Helsingin yliopistossa. Kyrkslätt Skytteföreningeniä (KSF) edustava kivääriampuja nauttii opiskelustaan.
– Se on todella kivaa, hän sanoi ”Märskyn” pihalla, jonne kaikkien pakko lähteä, kun palohälytys keskeytti tilaisuuden. Hälytys osoittautui onneksi harjoitukseksi.
– Apurahalla on iso merkitys. Nyt ei välttämättä ole pakko olla töissä. En ollut budjetoinut apurahaa lainkaan eli se yllätti minut, Långström hymyili.
Kangasalan Kymppi 64-seuraa edustava Sami Heikkilä, 21, opiskelee ensimmäistä vuottaan metsätalousinsinööriksi Mikkelin ammattikorkeakoulussa. Liikkuvan maalin erikoismies valmistuu vuonna 2018.
– Raha tulee todellakin tarpeeseen. Minun pitäisi päivittää pieneksi käynyt ampujan takki ja hankkia talvelle lisää luoteja. Koen, että opiskelujen ohella en pysty treenaamaan ja käymään töissä samaan aikaan, joten kaikki lisätulot ovat helpottavia. Yllätyksenä raha ei tullut, Heikkilä sanoi.
– Tällä hetkellä urheilun ja opiskelun yhdistäminen on sujunut kitkatta. Mikkelissä on hyvät treeniolosuhteet niin ammuntaan kun fysiikkatreeneihinkin.
Raseborgs Skyttar -seuraa edustava Joni Stenström opiskelee Åbo Akademissa yhteiskuntatiedelinjalla. Suomea arvokisoissa edustanut kivääriampuja täyttää 20 vuotta joulukuun 29. päivänä.
– Aloitin opiskelut nyt syksyllä, ja koulun suositus on, että viidessä vuodessa pitäisi valmistua politiikan maisteriksi. Minulla menee ehkä 6-7 vuotta. Aika paljon mennään nyt urheilun ehdoilla, kun voin suunnitella ihan itse mitä kursseja otan ja milloin olen koulussa.
– Apuraha tuntuu hyvältä, tosi hieno juttu! Ja kyllähän sen huomaa, kun saa kaksi tonnia. Koska opiskelijalla on aika tiukat oltavat, niin tämä helpottaa vähän. Nyt voi käydä vähän enemmän leireillä ja kilpailemassa ulkomailla, Stenström sanoi.
Stenströmin mukaan hänen viime kautensa oli ”ihan ok”.
– Hyvin tuli treenattua, mutta apuraha silti vähän yllätti. Olin jo unohtanut koko jutun, kun sain sähköpostia, hän naurahti.
Urheilijoiden ammattienedistämissäätiö perustettiin presidentti Urho Kekkosen toimesta vuonna 1972. Säätiön tarkoituksena on edistää urheilijoiden ammattienvalinnan ja ammattiin valmistautumisen hyväksi tehtävää työtä sekä pyrkiä turvaamaan aktiiviuransa lopettaneiden urheilijoiden koulutustausta.