Aleksi Leppä yllättyi valinnastaan Haminan vuoden urheilijaksi
17.1.2015 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kivääriampuja Aleksi Leppä on valittu Haminan vuoden urheilijaksi 2014. Hän myöntää yllättyneensä valinnastaan, sillä hän veikkasi, että practicalin nuorten maailmanmestaruuden voittanut Simo Partanen olisi saanut tunnustuksen.

– Joo, kyllä yllätyin, Leppä sanoi lauantaina Tanhuvaaran urheiluopistolla.

Vuoden urheilijan valinta julkistettiin perjantaina Haminassa. Leppä valittiin jo toisen kerran peräkkäin kotikaupunkinsa vuoden urheilijaksi. Kymen Sanomat kirjoitti hänen valinnastaan seuraavasti: "Nuoren kivääriampujan saavutusten lista viime vuodelta on hengästyttävä: kolme SM-kultaa miesten sarjassa, yksi SM-hopea 20-vuotiaissa, kolme Pohjoismaiden nuorten mestaruutta ja Kadettien maailmankisojen voitto. MM-kisoissa hän sijoittui henkilökohtaisen kilpailun seitsemänneksi ja oli mukana Suomen neljänneksi sijoittuneessa joukkueessa.”

Leppä ei alkanut veikata, milloin hänet nähdään Urheilugaalassa vuoden parhaiden suomalaisurheilijoiden joukossa.

– Sitä en tiedä, pitäisi menestyä vähän enemmän, hän naurahti.

Lähde: leppa.fi