Taitokaari-Trap 2015, Kokkovuoren haulikkoampumakeskus
18.5.2015 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kolmas Taitokaari-Trap järjestettiin Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa Lempäälässä lauantaina 16.5.2015. Kilpailuun osallistui ennätysmäärä ampujia, yli sata, ja kyseinen kansallisen trapin kilpailu onkin vakiinnuttanut asemansa Suomen haulikkokilpailujen joukossa. Kansallisen trapin vetovoima on selvästi kasvussa, sillä osallistujamäärät ovat tänä vuonna olleet nousussa lähes joka päivässä. Kolea sää ei siis karkottanut osallistujia, vaikka saattoikin hieman vaikuttaa yleiseen tulostasoon. Totuttuun tapaan mukana oli jälleen Suomen parhaimmistoa trap-ampujista. Nuoria ja naisia oli suuri joukko mukana, mikä oli erityisen ilahduttavaa.

Kuten monissa muissakin Pohjois-Hämeen Ampujien järjestämissä kilpailuissa, ilmapiiri oli jälleen leppoisa. Kiitos tästä kuuluu niin osallistujille kuin toimitsijoillekin. Kokkovuoren katosremontti on jo hyvässä vauhdissa, ja Taitokaari-Trapissa päästiinkin koeajamaan ensimmäinen uudistettu ratamme. Uudistuksesta saatiin hyvää palautetta.

Tutut nimet olivat kärjessä lähes joka sarjassa. Y-sarjan voitto meni Timo Nissilälle, ja Y50-sarjan voitto Jari Rämölle, joka ampui lisäksi koko kisan parhaan tuloksen. Y15-sarjan nuori Kaarlo Hoppu ampui kovan tuloksen ja voitti vanhemmat kilpakumppaninsa heittämällä. Muutkin nuoret suoriutuivat joka tapauksessa urakastaan hyvin.

Ennen varsinaista palkintojenjakoa Matti Auramaa muisti viikko sitten järjestetyn Euran Kaukokiito-Trapin nuoria jälkikäteen palkitsemalla heistä kuusi parasta, joista kaikki olivat P-HA:n jäseniä. Kiitokset Matille! Suurin kiitos kuuluu tietenkin pääsponsorillemme eli Taitokaari Oy:lle ja toimitusjohtaja Hannu Koivuniemelle. Ilman häntä kilpailua ei tässä laajuudessa voisi järjestää. Lopuksi kiitos kilpailijoille, toimitsijoille ja yleisölle. Muuallakin tavataan, mutta viimeistään ensi vuonna Taitokaari-Trapissa!

Terveisin

Elina Eskola
tiedotusvastaava
Pohjois-Hämeen Ampujat

Janne Hokkanen
ratamestari ja kilpailunjohtaja
Kokkovuoren haulikkoampumakeskus