Kolmas Taitokaari-Trap järjestettiin Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa Lempäälässä lauantaina. Kilpailuun osallistui ennätysmäärä ampujia, yli sata, ja kyseinen kansallisen trapin kilpailu onkin vakiinnuttanut asemansa Suomen haulikkokilpailujen joukossa.
Kansallisen trapin vetovoima on kasvussa, sillä osallistujamäärät ovat tänä vuonna olleet nousussa lähes joka paikassa. Totuttuun tapaan mukana oli jälleen Suomen parhaimmistoa trap-ampujista. Nuoria ja naisia oli suuri joukko mukana, mikä oli erityisen ilahduttavaa.
Kokkovuoren katosremontti on jo hyvässä vauhdissa, ja Taitokaari-trapissa päästiinkin koeajamaan ensimmäinen uudistettu ratamme. Uudistuksesta saatiin hyvää palautetta.
Y-sarjan voitto meni Timo Nissilälle ja Y50-sarjan voitto Jari Rämölle, joka ampui lisäksi koko kisan parhaan tuloksen. Y15-sarjan nuori Kaarlo Hoppu ampui kovan tuloksen ja voitti vanhemmat kilpakumppaninsa heittämällä. Muutkin nuoret suoriutuivat joka tapauksessa urakastaan hyvin.
Teksti: Elina Eskola
Liitteet
- Henkilökohtaisettulokset2015.pdf
(32 kB) - Joukkue tulokset2015.pdf
(26 kB)