Juho Kurki tarkin suomalainen
28.5.2015 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Juho Kurjen tulos miesten (624,3 pistettä) miesten ilmakiväärissä oli paras suomalaistulos torstaina, kun ammunnan maailmancup varsinaisesti alkoi Münchenissä. Se oikeutti 26. sijaan kovatasoisessa kilpailussa.

Ammunnan maailmancup käynnistyi torstaina Münchenissä. Kovimman tuloksen teki Kiinan Chen Dongqi, joka laukoi naisten ilmakiväärin peruskilpailussa peräti 422,9 pistettä. Finaali aloitetaan kuitenkin nollilta ja ME-nainen sijoittui kahdeksan parhaan pudotuskisassa kolmanneksi. Edelle tähtäsivät Kiinan Yi Siling ja Kroatian Valentina Kustin.

Suomalaiset eivät yltäneet aivan kärkipäähän. Odotetusti tarkin oli Kankaanpään Juho Kurki, jonka tulos 624,3 oikeutti 26. sijalle.

Kurki oli viimeiseen sarjaan saakka taistelemassa finaalipaikasta, mutta päätössarjan johdosta hänen sijaluvukseen tuli 26:s.

– Tavoittelin 627:n pisteen ylitystä. Lopussa minulla oli liikaa yritystä, hän kuittasi.

Ampumaurheiluliiton kiväärilajien päävalmentaja Juha Hirvi oli tyytyväinen suojattinsa suoritukseen. Hirvi totesi, että, jos tulos putoaa vähän odotetusta niin sijoitus romahtaa. Näin tasaväkisessä kilvassa kävi Kurjelle.

Pienestä yllätyksestä vastasi turkulainen Hanna Pitkänen. Hänen sijoituksensa naisten ilmakiväärissä oli 35:s, mutta tulos 414,6 on hänen kauden parhaansa.

Miesten vapaapistoolissa (pistooli 50m) Nurmeksen Karri Turunen selviytyi perjantain varsinaiseen kilpailuun. Hän oli 15. kelvollisella 552 pisteen tuloksella. Ritva Karri aloitti naisten urheilupistoolin hieman alavireisesti tuloksella 283. Perjantain nopealle osalle (kuvioammunta) riittää kirimistä.

Tuloksia:
 
Ilmakivääri, naiset
1) Yi Siling CHN 209,8, 2) Valentina Gustin CRO 207,3, 3) Chen Dongqi CHN  184,3 (peruskilpailussa ME 422,9)… 35) Hanna Pitkänen 414,6…110) Katarina Långström 405,9, 111) Annika Sihvonen 405,9.

Miehet

1) Zhu Qinan CHN 206,0, 2) Vladimir Maslennikov RUS 205,7, 3) Oleh Tsarkov UKR 184,2… 26) Juho Kurki 624,3… 90) Joni Stenström 614,8… 121) Jaakko Björkbacka 605,9.