Teemu Lahti 13:s isopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaalissa
26.9.2015 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Teemu Lahti sijoittui 13:nneksi isopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaalissa. Ari Meinander oli lauantaina käydyssä kisassa 17:s. Iso- ja vakiopistoolin finaalitapahtuma järjestetään viikonvaihteessa Ranskan Bordeaux´ssa.

Viikonlopun aikana kilpaillaan iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaali. Se järjestetään Ranskan Bordeaux´ssa. Suomea finaalissa edustavat Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti ja Ari Meinander.

Lahti sijoittui isopistoolikisassa 13:nneksi tuloksellaan 570. Meinander oli 17:s tähdättyään 557 pistettä. Voiton vei Saksan Pierre Michel, jonka tulos oli 588. Toiseksi sijoittunut Norjan Pål Hembre hävisi hänelle kahdeksan pistettä.

Lahti kertoi, että hänen kilpailunsa lähti ”ihan kivasti liikkeelle ja osui kohtuullisesti”.

– Neljä tarkkuusosasarjaa osasin, ja kaksi sarjaa meni pieleen. Pikaosassa viimeinen sarja meni huonosti. Jos näissä karkeloissa meinaa pärjätä, ei saa möhliä. Huomenna lähden ampumaan vakiopistoolia nautiskellen, Lahti sanoi.

Meinanderilla oli kädessään tunto-ongelmia.

– Liipaisun tekeminen oli erittäin hankalaa, mutta uusilla kujeilla huomiseen kisaan, hän sanoi.

Sunnuntaina on siis vuorossa vakiopistoolin EC-finaali.

Iso- ja vakiopistoolin Lapua Eurooppa cupin finaali
26.-27.9. Bordeaux, Ranska

Tuloksia la 26.9.

25m isopistooli: 1) Pierre Michel Saksa 588, 2) Pål Hembre Norja 580, 3) Florian Fouquet Ranska 579, … 13) Teemu Lahti Suomi 570, … 17) Ari Meinander Suomi 557.