Kultahippufinaalien suojelija Sirpa Vesanen: ”Huikealta näyttää!”
9.4.2016 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Isonkyrön Metsästys- ja Ampumaseuran nuoret Kultahippufinaaleissa. Kuvat: Lassi Palo
Kisojen suojelija Sirpa Vesanen tarttui aseeseen ensimmäisen kerran 20 vuoteen.
Kivääriampujien komeaa rivistöä.
Kuusankosken Ampujien taukotila.
Kahdeksanvuotiaat kivääriampujat marssivat palkintojenjakoon Asikkalan Ampumaseuran Samuel Ruususen johdolla.
Pielisen Ampujat osallistui ensimmäisen kerran Kultahippufinaaleihin. Mukana olivat mm. Tuuli ja Martti Saraniemi sekä puheenjohtaja Rauno Vornanen.
Kauhavan Ampujien Markku ja Jaana Passi saivat SAL:n kultaisen ansiomerkin.
Kolme järjestävää seuraa: SMAS, PiekSA ja MA.
Kultahippufinaalien komeat palkinnot.

”Aika huikealta näyttää”, Kultahippufinaalien suojelija Sirpa Vesanen sanoi, kun nuoret kivääri- ja pistooliampujat aloittivat urakkansa Savonlinnan Tanhuvaaran urheiluopistolla järjestettävässä tapahtumassa.

Ilma-aseiden Kultahippufinaalit järjestetään tänä viikonloppuna Savonlinnassa Tanhuvaaran urheiluopistolla.  Se on Ampumaurheiluliiton vuoden suurin lasten ja nuorten tapahtuma, jossa ammutaan ilmakiväärillä ja -pistoolilla. Lauantaina kilpailtiin henkilökohtaiset kilpailut, ja sunnuntaina ovat vuorossa taas kerran tunnelman kattoon asti nostattavat joukkuekilpailut. Joukkuekisa ammutaan kaatuviin tauluihin.

– Aika huikealta näyttää, Kultahippufinaalien suojelija Sirpa
Vesanen sanoi, kun kivääriampujien ensimmäinen erä oli juuri alkanut.

Yksi nuorista urheiluampujista oli PiekSA:n Essi Heiskanen, 13, joka kilpaili nyt viimeisen kerran ilma-aseiden Kultahippufinaaleissa. Hän voitti maaliskuussa Turussa pidetyissä SM-kisoissa ilmakiväärin N16-sarjan kultaa ja sivusi SE:tä. Tanhuvaarassakin tuli mitali:

– Olin nyt 14VT-sarjan kolmas tuloksella 282. Tähän oli ihan hyvä lopettaa, hän naurahti.

Sirpa Vesanen on entinen mestariampuja, jonka menestyksen huippuvuodet olivat 1982 ja -86, kun hän voitti pienoiskiväärin 3×20 laukauksen Euroopan mestaruuden Roomassa ja samana syksynä makuuasennon MM-kultaa Caracasissa. Vuonna 1986 Ylönen, Leena Melartin ja Pirjo Peltola voittivat naisten ilmakiväärin joukkueiden MM-kultaa Itä-Saksan Suhlissa. EM-kisan joukkuehopeaan he osuivat vuonna 1985 ja pronssiin 1984. Vesanen osallistui olympiakisoihin kaksi kertaa: Los Angeles 1984 ja Soul 1988. Los Angelesissa hän sijoittui ilmakiväärillä kahdeksanneksi.

Vesanen sai aiemmin tänä vuonna Pro Urheilu -palkinnon, joka oli 20 000 euron suuruinen tunnustuspalkinto merkittävästä urheilu-urasta. Hän sai tämän huomionosoituksen kolmantena ampujana. Aiemmin sen olivat saaneet pistooliampujat Väinö Markkanen (2000) ja Pentti Linnosvuo (2002).

Vesanen lopetti urheilu-uransa 1995. Lauantaina hän otti aseen käteensä ensimmäisen kerran 20 vuoteen.

– Hyvältä tämä tuntuu! Voisin vaikka taas innostua, hän naurahti.

– Mikään ei ole kuitenkaan varmaa, koska ampumaharrastus vie niin paljon aikaa. Kiva tänne oli kuitenkin tulla fiilistelemään, hän sanoi katsellessaan lasten ja heidän vanhempiensa toimintaa.

– Olen Kultahippufinaaleissa nyt ensimmäisen kerran. Täällä on rento meininki ja innokkaita nuoria – ja pieniä, tosi pieniä lapsia. Aloitin itse ampumaurheilun noin 12-vuotiaana. Se oli kevyttä harrastamista, ja määrätietoinen harjoittelu alkoi, kun olin 18-19-vuotias.

Kilpailun johtajan Toni Matilaisen mukaan tämän vuoden Kultahippufinaali on kerännyt huomattavasti enemmän osanottajia kuin viime vuosina on keskimäärin ollut. Finaalissa on mukana 338 nuorta urheiluampujaa, jotka edustavat 47 seuraa. Ilmoittautuneet lapset ja nuoret ampuvat kaikkiaan 427 kilpailusuoritusta.

– Olemme siis menossa oikeaan suuntaan, ja kun saamme pidettyä urheiluampujat harrastuksen parissa koko loppuiän, olemme saavuttaneet paljon, Matilainen sanoi tervehdyksessään.

Hän oli kahdeksanvuotias, kun ensimmäiset Kultahippufinaalit järjestettiin Pieksämäellä 1994. Finaalit pidetään nyt jo 23. kerran. Tämän ja ensi vuoden ilma-aseiden Kultahippufinaalit järjestää Tanhuvaarassa kolme seuraa, jotka ovat Mikkelin Ampujat (MA), Pieksämäen Seudun Ampujat (PiekSA) ja Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura (SMAS).

Mitä on Kultahipputoiminta?

Kultahipputoiminnaksi kutsutaan ampumaurheilun alle 14-vuotiaiden seuratoimintaa. Toiminnan tarkoituksena on luoda lapsille mahdollisuuksia olla mukana ampumaurheilun seura- ja kilpailutoiminnassa, ja sen sisältö, kilpailutoiminta ja ampumalajit on suunniteltu huomioiden lasten ja nuorten omat lähtökohdat, tarpeet ja valmiudet.

Tukiammunta on harjoittelumuoto, jonka avulla aloittelijat ja lapset pääsevät helposti jyvälle uudesta harrastuksestaan. Asetta kannattelevat tuet helpottavat ammunnan perusasioiden, kuten tähtäyksen ja liipaisun, oppimista. Kultahippukilpailuissa tukien käyttäminen on sallittua.

Ilma-aseiden Kultahippufinaalit
9.-10.4. Tanhuvaaran urheiluopisto, Savonlinna

Tulokset

10m Ilmakivääri 20 ls sarja 8IT: Samuel Ruusunen AsAs 188, Mikko Syrjä AsAs 187, Manu Nieminen AsAs 185, Valpuri Hyttinen HlAS 162, Sini Ojanperä HSA 191, Veeti Hippi HSA 187,Juho Huhtaluhta HSA 183,Nanna Tala HSA 182, Jone Ojanperä HSA 180, Eino Huhtaluhta HSA 174, Joona Ojanperä HSA 170, Marko Jussila IMAS 196, Oona Häkki IMAS 190, Jussi Ketolainen IMAS 189, Siiri Niemi IMAS 187, Tuuli Riihimäki IMAS 181, Iisakki Rintamäki IMAS 179, Aliina Heikkinen JjA 183, Henriikka Vuorela K-64 158, Daniel Lindqvist KA 179, Jussi Ahopelto KA 172, Tuomas Pihlaja KA 150, Arttu Särkijärvi KA 148, Eetu Jokinen KaA 159, Anton Pulkkinen KeAmS 183, Arttu Räisänen KeAmS 183, Aamos Helaste KeAmS 175, Lassi Kopra LamAS 176, Onni Saarenpää LamAS 163, Veera Mäkelä LappjA 185, Netta Viinamäki LappjA 160, Eemeli Kraatari LappjA 132, Timi Venäläinen MA 180, Aatu Hakkarainen MA 167, Leo Venäläinen MA 147, Silja Petäjäsaari MyA 191, Helmi Pietinalho SaSA 170, Janne Piirainen SodA 176, Iida Ryytty SodA 144, Akseli Lähteenmäki SäSA 129, Iisakki Viinamäki YA 187.

10m Ilmakivääri 20 ls sarja 10IT: 1) Johannes Lähde KA 197, 2) Hanna-Mari Vähätalo KaA 195 12*X, 3) Petrus Moilanen KhjA 195 11*X, 4) Santeri Kenola KaA 195 9*X, 5) Oona Poikela SodA 194 13*X, 6) Jimi Ojanperä HSA 194 10*X, 7) Joonas Kukkura Hahlo 194 8*X, 8) Elias Ruusunen AsAs 193 13*X, 9) Niko Antila HSA 193 6*X, 10) Jesse Riihimäki IMAS 193 3*X, 11) Miska Löytynoja HSA 192, 12) Olga Lähteenmäki SäSA 191 9*X, 13) Lili Kemppi KuusA 191 7*X, 14) Sonja Nenonen Hahlo 190 11*X, 15) Aatu Rintamäki IMAS 190 8*X, 16) Ville Saastamoinen KeAmS 189, 17) Ursula Finne KuusA 188 8*X,12*9, 18) Kaius Helaste KeAmS 188 7*X,3*10,8*9,2*8, 19) Samu Mäkinen IMAS 187 5*X, 20) Jimi Henriksson K-UAS 187 2*X, 21) Titta Oinonen PA 187 1*X, 22) Anni Saarenpää LamAS 186 9*X, 23) Mikko Jussila IMAS 186 5*X, 24) Eero Kurunsaari IMAS 186 5*X, 25) Martti Saraniemi PA 184, 26) Veera Piirainen SodA 183, 27) Veeti Poikelispää KaA 182, 28) Aleksi Iso-Tuisku MA 181 6*X, 29) Otto Siponen PA 181 4*X, 30) Veikko Arveli PAS 181 3*X, 31) Eemil Laaksonen IMAS 180, 32) Aliisa Heikkinen JjA 179, 33) Kalle Suojanen PuKu 178 4*X, 34) Heidi Keitaanranta KhjA 178 3*X,3*10,8*9,4*8,2*7, 35) Ella Ekola HSA 178 2*X,2*10,10*9,6*8, 36) Inka Oksanen AsAs 178 1*X,5*10,10*9,2*8,1*7,1*5, 37) Jonne Mäkinen HSA 177, 38) Arttu Hasa MA 176 4*X, 39) Veeti Pirttijärvi KhjA 176 4*X, 40) Oliver Pakulla LappjA 176 3*X, 41) Jimmy Skogberg KSF 174 2*X, 42) Eero Mäki-Tarkka KhjA 174 1*X, 43) Leevi Ylönen PiekSA 174 1*X, 44) Leevi Tanskanen AsAs 173 4*X, 45) Teemu Varismäki IMAS 173 3*X, 46) Jere Vaaraniemi IMAS 173 3*X, 47) Nelli Nuutinen KeAmS 172 3*X, 48) Jade Niemelä KhjA 172 1*X, 49) Niki Myllylä MyA 170, 50) Adelia Olli KA 168, 51) Oscar Pakulla LappjA 167, 52) Kyösti Anttila KhjA 165 3*X, 53) Timo Niemelä K-UAS 165 2*X, 54) Emilia Virola KuusA 165 0*X, 55) Sanni Ylinen HSA 164 3*X, 56) Leevi Vesterinen KeAmS 164 0*X, 57) Eino-Jussi Itäluoma KhjA 163, 58) Iisakki Rintamäki KA 160 4*X, 59) Henna Keitaanranta KhjA 160 2*X, 60) Vinski Hyttinen HlAS 160 2*X, 61) Veeti Tuukkanen MA 159, 62) Ohto Herrala LappjA 158, 63) Akseli Tuurinkoski IMAS 157, 64) Kristjan Almiste LamAS 154, 65) Lassi Räisänen SodA 148, 66) Arttu-Pekka Pellikka KeAmS 144, 67) Aleksis Lähteenkorpi KaA 119.

10m Ilmakivääri 20 ls sarja 12VT: 1) Neea Vuorela K-64 188, 2) Niko Elonen KaA 187, 3) Emmi Lähteenmäki Hahlo 185, 4) Henri Karlsson K-64 184 6*X, 5) Sonja Myllys Hahlo 184 4*X, 6) Konsta Intonen VamSA 180, 7) Niklas Moilanen KhjA 179, 8) Juha-Pekka Vähätalo KaA 178 8*X, 9) Nicole Kamila RS 178 2*X, 10) Aino Nenonen Hahlo 177, 11) Lotta Kärnä HlAS 174, 12) Jaakko Mantere HSA 173, 13) Leevi Intonen VamSA 172 4*X, 14) Tiia Koivisto KA 172 2*X,2*10,9*9,5*8,1*6,1*5., 15) Lari Lehikoinen VihA 172 2*X,2*10,9*9,5*8,1*6,1*5., 16) Tapio Itäluoma KhjA 171, 17) Alexandra Rosenlew NoSA 170 5*X, 18) Jani Lehtinen VihA 170 4*X, 19) Daniel Lukoperov YK 170 2*X, 20) Aleksi Kauppila KaA 169 4*X, 21) Emma Malinen KSF 169 3*X, 22) Karin Holmberg RS 168, 23) Siiri Wessman SaSA 167 3*X, 24) Vilma Lähteenmäki SäSA 167 3*X, 25) Minea Terkola SaSA 167 1*X, 26) Kim Siitonen Hahlo 166, 27) Tuuli Saraniemi PA 163, 28) Aada Heikkilä K-64 161, 29) Joni Nahkala LappjA 160 2*X, 30) Vilppu Räsänen SaSA 160 2*X, 31) Taavi Lauttamus KA 159 1*X, 32) Iida-Maria Tuo
mainen AsAs 159 0*X, 33) Anni Suominen SaSA 157, 34) Hermanni Kuoppala LappjA 155 3*X, 35) Tiina Saukko KhjA 155 1*X, 36) Jutta Uuro KhjA 154, 37) Iida Alanoja HlAS 153 4*X, 38) Emmi Ahonen KA 153 4*X, 39) Veeti Mäkelä LappjA 151 2*X, 40) Konsta Rantanen KuKu 151 2*X, 41) Alissa Wanne ESF 150, 42) Ella Hakala IMAS 148, 43) Jesse Ojanperä HSA 147, 44) Ville Ahonen KA 143, 45) Eemil Palo IMAS 142, 46) Onni Varila KP-V 141, 47) Miro Nurmi HSA 140 1*X, 48) Pihla Kuosku SodA 140 1*X, 49) Veera Toivonen PiekSA 139 2*X, 50) Pauliina Karonen KA 139 1*X, 51) Ida Pakulla LappjA 138 2*X, 52) Sampo Kivelä MA 138 1*X,2*10,1*9,5*8,3*7,2*6., 53) Mika Kärkkäinen KA 138 1*X,2*9,4*8,5*7,4*6,3*5.., 54) Taru Niemelä K-UAS 134, 55) Joel Peltomäki KaA 132, 56) Lasse Itäluoma KhjA 129, 57) Tero Jokinen IkA 127, 58) Oskari Kraatari LappjA 126 1*X, 59) Aleksi Heikkinen JjA 126 0*X, 60) Niko Viinamäki LappjA 126 0*X, 61) Juho Kumpulainen IU 120, 62) Heikki Niemi IMAS 112, 63) Jami Manelius SaSA 97.

10m Ilmakivääri 20 ls sarja 12HT: 1) Lauri Tylli KuusA 199, 2) Pinja Tapio KuusA 198, 3) Joonas Oksanen KuusA 197, 4) Iiris Karppi IMAS 195 14*X, 5) Iiris Finne KuusA 195 11*X, 6) Vilma Huhtanen YVA 195 10*X, 7) Kaapo Torkko IMAS 194, 8) Paavo Pulkkinen MA 193 13*X, 9) Matilda Piispa IMAS 193 9*X, 10) Ossi Härkönen YK 193 8*X, 11) Sonja Häkki IMAS 192 12*X,1*10,6*9,1*8, 12) Jesse Hakanperä SäSA 192 9*X,4*10,6*9,1*8, 13) Lenniina Hangassalo IMAS 191 11*X, 14) Elmeri Perälä KA 191 9*X,3*10,7*9,1*8, 15) Veera Mustonen SiiLa 191 7*X,4*10,9*9, 16) Mika Tuomaala KA 190, 17) Topias Nahkala KA 189, 18) Aapeli Rinta-Koski IMAS 187, 19) Jesse Virola KuusA 183 8*X, 20) Joona Sillanpää SäSA 183 6*X, 21) Eemil Valkama MA 183 6*X, 22) Aaro Luomanen KA 182, 23) Samuel Vuorijärvi KA 180, 24) Usva Korkiatupa KA 179.

10m Ilmakivääri 30 ls sarja 14VT: 1) Markus Suortti KuusA 283 14*X, 2) Lauri Syrjä AsAs 283 12*X, 3) Essi Heiskanen PiekSA 282, 4) Luukas Koota ESF 281 14*X, 5) Teemu Turpeinen TiA 281 12*X, 6) Aleksi Kasi IMAS 280, 7) Anni Sipola SodA 278, 8) Henriikka Hölsö IMAS 277, 9) Pauliina Jännes ESF 276 8*X, 10) Aaro Wessman SaSA 276 7*X, 11) Tiina Niemi IMAS 273 9*X, 12) Ville-Martti Koskinen TSA 273 8*X, 13) Annika Karlsson K-64 273 8*X, 14) Tuomas Olli LappjA 269 6*X, 15) Arttu Vaittinen KitA 269 6*X, 16) Venni Härkönen YK 269 4*X, 17) Iida Tolvanen JA 269 3*X, 18) Riina Ahvenus NoSA 268, 19) Antti Turunen AsAs 267, 20) Iiris Lauttamus IMAS 266, 21) Kasperi Haarala YK 263 4*X, 22) Mikko Helenius NoSA 263 2*X, 23) Onni Mäki-Hallila SsA 262, 24) Joonas Kiviniemi HSA 259 5*X, 25) Jere Kukkola LamAS 259 4*X, 26) Mira Terkola SaSA 259 4*X, 27) Tinja Lantta ESA 258, 28) Joel Rantanen KuKu 257 6*X, 29) Nea Lilja LamAS 257 4*X, 30) Tuulevi Suomus VihA 256, 31) Tomi Seppälä LamAS 252, 32) Heikki Linnainmaa NoSA 249, 33) Jere Lehtinen VihA 246, 34) Eetu Siikaniemi AsAs 243, 35) Jaakko Peräniitty PuKu 242 6*X, 36) Anette Sarastamo KhjA 242 2*X, 37) Paavo Kallioinen PuKu 240, 38) William Skogberg KSF 239, 39) Juuso Vimpari HSA 238, 40) Topias Teikari IU 233 1*X, 41) Sami Manelius SaSA 233 0*X, 42) Kaisa Rajala HlAS 224, 43) Henrik Karlsson K-UAS 222, 44) Matias Leppänen KaA 216, 45) Santeri Huhtala IU 211, 46) Maaret Itäluoma KhjA 186, 47) Kalle Anttila KhjA 184, 48) Eetu Virtanen MA 166, 49) Sami Haapiainen MA 147.

10m Ilmakivääri 30 ls sarja 14HT: 1) Viivi Kemppi KuusA 300, 2) Santra Mauno KuusA 299, 3) Arttu Lång KuusA 298 23*X, 4) Joel Palmgren MA 298 23*X, 5) Hilkka Rinta-Koski IMAS 298 23*X, 6) Mika Viljakainen MA 297, 7) Topi Perttu IMAS 296 20*X, 8) Rasmus Finne KuusA 296 15*X, 9) Rasmus Ritari K-UAS 295 21*X, 10) Uki Torkko IMAS 295 20*X, 11) Eetu Mäkelä KuusA 295 16*X, 12) Joonatan Rantala KuusA 293 18*X, 13) Johanna Hakanperä SäSA 293 17*X, 14) Otto Rahikainen MA 292 17*X, 15) Jermu Korkiatupa KA 292 12*X, 16) Essi Hakala KA 290, 17) Roope Hyytiäinen K-UAS 286, 18) Niko Naumanen PiekSA 284 väh 4p/6.11.7.1, 19) Arttu Lidman IMAS 281, 20) Eetu Paakkunainen PiekSA 280, 21) Oskari Kankainen PiekSA 276, 22) Tapio Kärkinen KA 248.

10m Ilmapistooli 20 ls, sarja 8IT: Samuel Ruusunen AsAs 170, Nanna Tala HSA 167, Joona Ojanperä HSA 143, Eino Huhtaluhta HSA 135, Juho Huhtaluhta HSA 117, Marko Jussila IMAS 185, Siiri NiemiIMAS 181, J ussi Ketolainen IMAS 177, Tuuli Riihimäki IMAS 175, Oona Häkki IMAS 169, Jussi Ahopelto KA 172, Arttu Särkijärvi KA 151, Tuomas Pihlaja KA 113, Daniel Lindqvist KA 16, Panu Lappi KP-V 187, Veera Mäkelä LappjA 163, Netta Viinamäki LappjA 143, Eemeli Kraatari LappjA 108, Leo Venäläinen MA 162, Aatu Hakkarainen MA 156, Timi Venäläinen MA 180, Janne Piirainen SodA 159.

10m Ilmapistooli 20 ls sarja 10IT: 1) Samu Mäkinen IMAS 187, 2) Lilli Lappi KP-V 179, 3) Aatu Rintamäki IMAS 178, 4) Oona Poikela SodA 176 4*X, 5) Leevi Tanskanen AsAs 176 2*X, 6) Santeri Kenola KaA 175 3*X, 7) Kaius Helaste KeAmS 175 2*X, 8) Veera Piirainen SodA 171 1*X,3*10,6*9,8*8,1*7,1*6., 9) Jesse Riihimäki IMAS 171 1*X,3*10,6*9,7*8,3*7, 10) Niko Antila HSA 171 0*X, 11) Johannes Lähde KA 170, 12) Elli Rauma KP-V 169, 13) Miska Löytynoja HSA 168 4*X, 14) Sonja Nenonen Hahlo 168 1*X, 15) Eero Kurunsaari IMAS 168 1*X, 16) Oliver Pakulla LappjA 168 0*X, 17) Nea Tastula KP-V 167, 18) Ville Saastamoinen KeAmS 166 1*X, 19) Aleksi Iso-Tuisku MA 166 0*X, 20) Oscar Pakulla LappjA 165, 21) Aaro Peltoniemi KP-V 164, 22) Elviira Ala-Äijälä V-SA 162, 23) Onni Nyman AsAs 161 1*X, 24) Joonas Kukkura Hahlo 161 0*X, 25) Adelia Olli KA 157 0*X, 26) Elias Ruusunen AsAs 157 0*X, 27) Leevi Ylönen PiekSA 156 2*X, 28) Teemu Varismäki IMAS 156 0*X, 29) Iida Jylhä KP-V 154, 30) Mikko Jussila IMAS 151 2*X,1*10,3*9,5*8,3*7,5*6., 31) Jere Vaaraniemi IMAS 151 1*X,8*9,3*8,4*7,2*5,1*4.., 32) Emilia Virola KuusA 149, 33) Olga Lähteenmäki SäSA 148, 34) Iisakki Rintamäki KA 145, 35) Leevi Vesterinen KeAmS 144, 36) Ella Ekola HSA 138, 37) Vinski Hyttinen HlAS 137, 38) Arttu Hasa MA 126, 39) Ohto Herrala LappjA 119, 40) Veeti Tuukkanen MA 112, 41) Eemil Laaksonen IMAS 104, 42) Jere Lehtimäki KaA 56.

10m Ilmapistooli 20 ls sarja 12VT: 1) Aliisa Kunnaspuro IU 184 5*X, 2) Juha-Pekka Vähätalo KaA 184 3*X, 3) Helmi Junnila TSA 182, 4) Leevi Intonen VamSA 180, 5) Eetu Jylhä KP-V 175, 6) Jesse Holma KaA 173, 7) Julia Teirikangas KP-V 172, 8) Konsta Intonen VamSA 169, 9) Ella Hakala IMAS 168, 10) Ida Pakulla LappjA 167, 11) Aleksi Kauppila KaA 166, 12) Tiia Koivisto KA 165 2*X, 13) Urho Leppisaari IU 165 0*X, 14) Eemil Palo IMAS 164, 15) Joni Nahkala LappjA 163, 16) Leevi Räisänen SodA 160, 17) Eppu Nyman AsAs 159 3*X, 18) Ninna Rasmusson HlAS 159 2*X, 19) Iiris Karppi IMAS 157, 20) Juha Rautanen SodA 155 2*X, 21) Aapeli Rinta-Koski IMAS 155 1*X, 22) Aaro Luomanen KA 153, 23) Aada Jokelainen PiekSA 151 0*X, 24) Sami Kalliokoski KA 151 0*X, 25) Arttu Poikela SodA 149 2*X, 26) Tuukka Metsälä LamAS 149 0*X, 27) Jori Möttönen KA 146, 28) Kaapo Torkko IMAS 145 2*X, 29) Tero Piekkari SodA 145 1*X, 30) Sonja Häkki IMAS 144, 31) Mika Kärkkäinen KA 143 1*X, 32) Jyri Möttönen KA 143 1*X, 33) Matilda Piispa IMAS 138, 34) Iina Niemelä IU 137, 35) Hermanni Kuoppala LappjA 136, 36) Pihla Kuosku SodA 135, 37) Lenniina Hangassalo IMAS 131, 38) Ville Ahonen KA 127 0*X, 39) Emmi Ahonen KA 127 0*X, 40) Samuel Vuorijärvi KA 125 0*X, 41) Oskari Huutola SodA 125 0*X, 42) Juho Kumpulainen IU 123, 43) Taavi Lauttamus KA 116, 44) Paavo Tyyvi KA 112, 45) Miro Nurmi HSA 106, 46) Heikki Niemi IMAS 97.

10m Ilmapistooli 30 ls sarja 14VT: 1) Panu Laakso KA 272, 2) Arttu Laulainen KeAmS 268, 3) Aleksi Kasi IMAS 266, 4) Vili Lappi KP-V 265, 5) Anni Sipola SodA 262, 6) Mari Pihlaja KA 260 6*X, 7) Aino Rytkönen MA 260 2*X, 8) Linnea Uutela LAS 260 1*X, 9) Arttu Vaittinen KitA 259, 10) Tuomas Olli LappjA 257, 11) Lauri Huhtanen KarMAS 255, 12) Uki Torkko IMAS 253, 13) Topias Teikari IU 250 2*X, 14) Vili Liukkonen IkA 250 1*X, 15) Tino Tukiainen MA 250 0*X, 16) Viljami Norolampi IMAS 249, 17) Niko Räisänen SodA 248, 18) Iiris Lauttamus IMAS 247, 19) Topi Taavitsainen PiekSA 246, 20) Arno Leppisaari IU 243, 21) Ot
to Taavitsainen PiekSA 240, 22) Casper Corell KaA 239, 23) Sampo Muhonen TiA 238 3*X, 24) Niko Okkonen MA 238 1*X, 25) Roope Eskola AsAs 235, 26) Arttu Lidman IMAS 233, 27) Eveliina Aumanen KarMAS 230, 28) Chelsea Rogerson TSA 227 1*X, 29) Henriikka Hölsö IMAS 227 0*X, 30) Joonas Holma KaA 225, 31) Rasmus Savo SodA 220, 32) Santeri Huhtala IU 213, 33) Tiina Niemi IMAS 188, 34) Sami Haapiainen MA 147, 35) Eetu Virtanen MA 138.

Kultahippufinaalin 2016 kotisivut: http://www.veevee.info/kultahippufinaali/

Liitteet