Tuulinen Tallinna valmiina Junioreiden EM-kilpailuihin
12.6.2016 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Lapua pääsponsorina Junioreiden EM:ssä
Tuuli tuiversi Männikun Ampumaradalla
Tekninen Delegaatti Ghislaine Briez kävi "puhuttelemassa" ja kiittämässä suomalaisia toimitsijoita
Suomalaistoimitsijat tutustuivat rataolosuhteisiin kylmässä tuulessa eilen lauantaina

Kiväärin ja pistoolin 25m ja 50m Junioreiden EM-kilpailut järjestetään tänä vuonna Tallinnassa 12-19.6. välisenä aikana. Suomesta kilpailuissa on 20 hengen toimitsijaporukka saman suuruisen joukkueen lisäksi.

EM-kilpailut järjestetään Viron Männikun Kaitseliitin radalla joka on saanut huomattavan kasvojen kohotuksen. 25m pistoolirataa on uusittu, 50m rata on kokonaan täysin uusi ja finaaleja varten on rakennettu erillinen uusi finaalirata, johon tilapäisjärjestelyin mahtuu noin 150-200 hengen katsomo.

Osallistuvia maita kilpailuihin tulee 30 maata. Urheilijoita kilpailuun osallistuu 236 ja heidän tukenaan ion yli 90 valmentajaa. Osallistumisia kilpailussa on kaikkiaan 383.

Viron Ampumaurheiluliitto pyysi Suomelta apua kilpailujen järjestämisessä, sillä heillä ei ole riittävästi kansainvälisten kilpailujen järjestelyissä mukana ollutta osaavaa henkilöstöä.

– Suomessa järjestetään vuosittain Lapua Eurooppa Cupin 25-300m osakilpailut ja 2012 järjestimme Ilma-aseiden EM-kilpailut. Täällä oleva porukka koostuu pääosin ko. kilpailujen toimitsijoista, jotka täällä toimivat nyt ratatuomareina, ase-ja varustetarkastajina sekä kilpailujen johtajina. Marko Talvitie johtaa finaalit, Kalle Hasu 50m:n lajit ja Markku Kumin 25:n lajit, kertoo järjestelyissä mukana oleva Marko Leppä, jonka ESC valitsi pistoolijuryn jäseneksi.

Kiväärijuryn puheenjohtajaksi ESC valitsi Mikko Taussin ja antidopingin virkailijaksi Hannu Järvisen. ESC:n mediapäällikkönä toimii SAL:n toiminnanjohtaja.

Voidaankin sanoa, että kaikki avain toiminnot ovat suomalisten käsissä. Eilen pidetyssä avaintoimijoiden ja juryn palaverissa kilpailujen Tekninen Delegaatti ranskalainen Ghislaine Briez kiitti Suomea merkittävästä avusta kilpailujen järjestämiseksi.

Lisäksi hän kehoitti ratatuomareita, kilpailun johtajia ja juryn jäseniä toimimaan tiukasti, sillä valmentajat tahtovat puuttua suojattiensa tekemisiin enemmän kuin aikuisten kilpailuissa.

– Keltainen varoituskortti niin urheilijalle kuin myös valmentajallekin rauhoittaa kummasti, muistutti Briez. Samalla hän myös muistutti, että ei pidä provosoitua tai lähteä selittelemään. Toimimme sääntöjen mukaan hymyssä suin ja palvelemme urheilijoita  saaman parhaat tulokset.

– Muistakaa myös kaikki turvallisuuteen liittyvät aspektit, niistä ei tule antaa periksi lainkaan. Turvallisuus kaikissa olosuhteissa on ykkösasia, painotti Ghislaine Briez.

Kilpailuissa toimitsijoiden ja urheilijoiden lisäksi on myös muutakin sumalaisväriä, sillä Lapua toimii kilpailujen pääsponsorina.

Kilpailujen avajaisia vietetään maanantaina 13.6. klo 19 Harjumäen kukkulalla aivan Tallinnan keskustassa lähellä Parlamenttitaloa. Kilpailut tulee avaamaan ESC:n puheenjohtaja Vladimir Lisin.

Finaaleja voi seurata suorana ESC:n nettisivuilta http://www.esc-shooting.org/. Ensimmäinen lähetys on 16.6. klo 12.00.