Suomalaisilla monta onnistujaa hitaissa juoksuissa
19.7.2016 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Liikkuvan maalin MM-kilpailut Saksan Suhlissa jatkuivat tiistaina ilmakiväärillä, jolla hitaissa juoksuissa nähtiin monta suomalaisonnistujaa. Erityisen hyvistä asemista keskiviikkona ammuttaviin nopeisiin juoksuihin pääsivät miehissä Tomi-Pekka Heikkilä ja pojissa Mika Heikkilä, jotka ovat sijalla kolme.

Tomi-Pekka Heikkilä on tuloksella 291 kahden pisteen päässä kärkipaikasta. Krister Holmberg on kymmenentenä tuloksella 289 ja Heikki Lähdekorpi 14:ntenä 288. Suomen ainoa naisedustaja Elli Räsänen on tytöissä 13:ntena tuloksella 171.
”Neljä viidestä onnistui tosi hyvin, kaikki miehet. Mika ja Tomi-Pekka olivat jopa oman tasonsa yläpäässä, tosi hyvin ovat mukana huomista ajatellen. Ellillä ei lähtenyt kulkemaan oikein missään vaiheessa, se oli hankalaa ammuntaa. Harjoituksissa hänellä kulkee hyvin, mutta kisoissa ei oikein saa irti. Krister ampui parhaita hitaitaan tänä vuonna ja Heikkikin pääsi vähän heikommin menneen karjun jälkeen omalle tasolleen. Positiivisin mielin huomiseen”, valmentaja Ville Häyrinen sanoi.
 

Tulokset:

Suhl, Saksa:
Liikkuvan maalin MM-kilpailut, 4. päivä:

10 m ilmakivääri, tilanne 1. päivän ja hitaiden juoksujen jälkeen:
Miehet, 30ls: 1) Emil Martinsson Ruotsi 293, 2) Lukasz Czapla Puola 292, 3) Tomi-Pekka Heikkilä 291,…10) Krister Holmberg Suomi 289,…14) Heikki Lähdekorpi Suomi 288.
Pojat, 30ls: 1) Maksim Babushok Ukraina 290, 2) Jaroslav Klepikov Venäjä 288 (10x), 3) Mika Heikkilä Suomi 288 (6x).
Tytöt, 20ls: 1) Luqi Ke Kiina 188 (3x), 2) Viktoria Stetsiura Ukraina 188 (2x), 3) Florence Louis Ranska 186,…13) Elli Räsänen Suomi 171.

Tulokset