Meinanderilla ajoittaisia haasteita Mikkelissä
24.7.2016 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ari Meinander kilpaili tuloksekkaasti pistoolin ikäkausisarjojen SM-kilpailuissa Mikkelissä. Sunnuntaina Meinander voitti M50-sarjan olympiapistoolin tuloksella 561.

”Ammunta sujuu muuten hyvin mutta laukauksen tekemisen kanssa on ajoittain suuria ongelmia. Tämä näkyi Mikkelin SM-kisoissakin erittäin vaihtelevina sarjoina. Täytyy yrittää korjata yleisen sarjan SM-kisoihin (Laukaa, 5.-7.8.) mennessä. Se on kauden toiseksi tärkein kisa ja tärkein on tietysti EC-finaali Hannoverissa syyskuussa”, Meinander paalutti tulevaa.

Nuorten sarjoissa parhaita tuloksia ampuivat Björn Friman ja Cristian Friman.

"Olin odottanut tämän päivän finaalia koska meillä on aina ollut tosi tiukat kisat kavereiden kanssa. Nyt Nico oli sairaana ja sarja mennetti SM arvonsa", Björn Friman harmitteli.

Cristian Friman oli iloinen, että uusiakin junioreita näkyi kisoissa.
"Vaikka moni heistä kilpaili ruutiaseiden SM-kisoissa ehkä ensimmäistä kertaa, heidän otteistaan saattoi jo nähdä määrätietoisen harjoittelun tuomaa varmuutta, vaikka osumat eivät ehkä aina olleet ampujan mieleen. Olen varma ,että heistä saadaan kovia kilpailijoita tuleville vuosille. Toivoisin, että useammat nuoret kokeilisivat parinkin lajin harjoittelua saadakseen enemmän vaihtelua ammuntaansa. Se kantaisi varmaan pidemmälle ampujan polulla. Ammunta tarvitsee ehdottomasti kaikkia harrastajia ja kaikkia lajeja", Cristian Friman mietti.

Sunnuntaina ei enää nähty SE-tuloksia, mutta kisoille saatiin mukava päätöspäivä siitä huolimatta.

Tulokset sunnuntailta:

25m Olympiapistooli sarja M50: 1) Ari Meinander LAS 561, 2) Hannu Räsänen KSA 556, 3) Olli Söderlund RSA 538, 4) Ari Kivimäki SsA 532, 5) Simo Saarenmaa RSA 508, 6) Jyrki Leppälä AlavA 506, 7) Jyrki Kronqvist KSA 495, 8) Sami Salo HyMAS 482.

25m Olympiapistooli sarja N50: 1) Heli Mäkelä KuusA 449 2x, 2) Marju Sand SUA 449 2x, 3) Tarja Sorri SA 398.

25m Olympiapistooli sarja Y60: 1) Tapio Heikkonen HyMAS 552, 2) Jaakko Sand SUA 548, 3) Lars Holmberg HyMAS 539, 4) Kenneth Mariani-Cerati RS 529, 5) Raimo Laine RS 525, 6) Timo Laurila K-UAS 521, 7) Harry Haapanen HVA 512, 8) Ari Ukkola SodA 506, 9) Jarmo Talka LuuA 502, 10) Rauno Vuorela LuuA 499, 11) Esa Lehtovirta KSA 479, 12) Kari Partanen HVA 427, 13) Tauno Soutua MSA 245 DNF, 14) Juha Kallio LievA 195 DNF.

25m Olympiapistooli sarja Y70: 1) Tuomo Valtonen RSA 515, 2) Jorma Åsbacka MA 507, 3) Hannu Seppä KAS 465, 3) Seppo Jortikka HlAS 437 DSQ, 5) Raimo Ranta TiA 422.

25m Olympiapistooli sarja Y75: 1) Risto Marjanen KSA 481, 2) Jaakko Kurki HVA 436, 3) Matti Tulimäki JjA 421, 4) Sakari Paasonen LAS 405, 5) Ari-Ilmari Iisakkala LAS 382, 6) Harri Hentula MA 369, 7) Veijo Nousiainen LuuA 350, 8) Olavi Mäkäräinen SUA 190 DNF.

25m Olympiapistooli sarja M18: 1) Cristian Friman ESF 445, 2) Urho Hietaniemi AlavA 413, 3) Axel Lilius ESF 367.

25m Olympiapistooli sarja M20: 1) Björn Friman ESF 472, 2) Oskari Eloranta KaA 245 DNF.

25m Olympiapistooli joukkue, sarja Y50: 1) Hyvinkään Metsästys- ja Ampumaseura 1573, 2) Rauman Seudun Urheiluampujat 1561, 3) Keski-Suomen Ampujat 1530, 4) Helsingin Varuskunnan Ampujat 1375.

25m Olympiapistooli joukkue, sarja Y20: 1) Esbo Skytteförening 1284.