Juho Autio tähtäsi taas ”kiväärikunkuksi”
28.8.2016 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Juho Autio, 300m kiväärikunkku.

Juho Autio on kiväärin tämän vuoden ”300:n kunkku”. Hän uusi tittelinsä viime vuodelta.

Juho Autiolle ojennettiin sunnuntaina Hollolan Hälvälässä käytyjen 300m kiväärin SM-kilpailujen yhteydessä hopeinen pokaali, jonka hän voitti, kun M-sarjan kolmen kilpailun eli 60 laukauksen makuun, kiväärin 3×40 laukauksen ja vakiokiväärin 3×20 laukauksen kilpailujen pisteet laskettiin yhteen.

Oulun Metsästys- ja Ampumaseuraa edustavan Aution pisteet olivat 2320. Hän oli ”kiväärikunkku” myös viime vuonna. Haminan Ampumaseuran Aleksi Leppä sijoittui toiseksi (2306) ja saman seuran Antti Puhakka kolmanneksi (2303).

Autio sanoi olevansa viikonloppuun ja ammuntaansa ”ihan tyytyväinen” – kuinkas muuten:

– Se oli tasaista suorittamista molempina päivinä ja kaikissa lajeissa. Mitään ongelmia ei ollut, ja lauantaina pysyin hyvin haastavassa kelissä mukana. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ”kunkku” Autio totesi.

300:n kunkku -kilpailun kiertopalkinnosta on kilpailtu reilun kymmenen vuoden ajan. Pokaalin lahjoitti entinen ampuja ja olympiamitalisti Vilho ”Ville” Ylönen, joka kuoli vuonna 2000.

Päivän kisassa eli 300m kiväärin 3×40 ls kilpailussa voiton vei Kankaanpään Ampumaurheilijoiden Juho Kurki tuloksella 1162 (388+391+383). Leppä oli toinen (1159) ja Autio kolmas (1158). Lepän sarjat olivat 388+393+378 ja Aution 386+397+375.

Haminan Ampumaseura vei eilisen tavoin joukkuekilpailun nimiinsä. Kuusankosken Ampujien Juho Katajamaa teki M20-sarjan uuden SE:n 1130.

300m kiväärilajien SM-kilpailut
26.-28.8. Hälvälä, Hollola

Tulokset su 28.8.

300m kivääri 3×40 ls sarja M: 1) Juho Kurki KaA 1162, 2) Aleksi Leppä HAS 1159, 3) Juho Autio OMAS 1158, 4) Antti Puhakka HAS 1153, 5) Juha Rutonen HAS 1145, 6) Toni Matilainen KuusA 1140, 7) Antti Kajan SäSA 1135, 8) Jaakko Björkbacka LehA 1128, 9) Jouni Jokinen KuusA 1106, 10) Juha Rinta-Keturi SäSA 1091, 11) Jorma Röppänen SäSA 1090, 12) Kalle Leskinen KontU 1086, 13) Arto Laakso HAS 1085, 14) Hannu Teitto KuusA 1070.

300m kivääri 3×40 ls joukkue, sarja M: 1) Haminan Ampumaseura 3457, 2) Säkylän Seudun Ampujat 3316 69x, 3) Kuusankosken Ampujat 3316 61x.

300m kivääri 3×40 ls sarja M20: 1) Juho Katajamaa KuusA 1130 SE.

300m kiväärikunkku: 1) Juho Autio OMAS 2320, 2) Aleksi Leppä HAS 2306, 3) Antti Puhakka HAS 2303, 4) Juha Rutonen HAS 2285, 5) Toni Matilainen KuusA 2282, 6) Antti Kajan SäSA, 7) Juha Rinta-Keturi SäSA 2219, 8) Kalle Leskinen KontU 2208, 9) Hannu Teitto KuusA 2183.

Liitteet