Haulikkoammuntaa ja hyväntekeväisyyttä Lempäälässä
17.10.2016 klo 12:00
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Perjantaina 14.10. erityis- ja vammaisryhmien ampumakoulun päätyttyä Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksessa Lempäälässä oli tarjolla kakkukahvit, ja yllätys olikin pysynyt hyvin salassa. Tampereen vanhin urheiluseura Pohjois-Hämeen Ampujat ja sen alajaosto Haulikkokerho lahjoittivat kolmelle eri vammaisjärjestölle seuran talvitakkeja yhteensä yli sata kappaletta. Seura halusi näin antaa takaisin siitä, mitä on itse saanut yhteistyöstä Pirkanmaan Vammaistyö ry:n, Tampereen Kaupunkilähetys ry:n Pro-Iltalinjan ja Lempäälän Vammaisneuvoston kanssa. – Seura haluaa tällä tavalla kantaa oman osuutensa yhteiskuntavastuusta, kommentoivat ratamestari Janne Hokkanen ja Haulikkokerhon hallituksen jäsen Seppo Orpana. Muutama kunnallispoliitikkokin oli löytänyt tiensä tutustumaan toimintaamme.

Tapahtumassa oli mukava henki, ja kun kurssilaiset saivat takkinsa perjantaina, innostus oli käsinkosketeltavaa. Ampuminen sujui hyvin – sää suosi, ja hämärän tullen laitettiin valot päälle ja jatkettiin! Myös uudet osallistujat kyselivät jo seuraavaa kurssia, vaikka tästä nykyisestäkin on vielä kerta jäljellä. Lisäksi tuli kutsuja eri tapahtumiin, ja me luonnollisesti suostuimme.

Mukana oli luonnollisesti edustus jokaisesta yhdistyksestä, ja kakkukahvien lomassa ratamestari Janne Hokkanen kertoilikin aluksi, miten yhteistyö alkoi vahingossa Kokkovuoren haulikkoampumakeskuksen paviljongilla useampi vuosi sitten. Joskus vahinkokin on hyvä asia, ja tämä vahinko olikin oikea napakymppi. Yhteistyökumppaneidemme kanssa totesimme, että yhteistyö tietenkin jatkuu. Näyttää siltä, että näinkin ensikatsomalta erilaiset yhdistykset voivat hyvinkin löytää toisensa ja saada yhdessä aikaan jotakin hienoa! Olisikohan tässä oppimisen paikka muillekin? Itseni ja vetäjien puolesta voin todeta, että oli hieno ja antoisa ilta. Kiitos siitä kuuluu niin kurssilaisille, yhdistysten edustajille kuin haulikkokerhon vetäjille.

Terveisin

Janne Hokkanen
ratamestari
Kokkovuoren haulikkoampumakeskus
044 5956 399

Liitteet