Tiina Jänkälä laukoi ”leirivoittoon”
30.10.2016 klo 15:51
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

 

dsc_0224Teksti ja kuva: Matti Erkkilä

Loviisan Ampumaseura järjesti viikonvaihteessa 34. ilma-asekilpailunsa. Osanottajia oli reilusti toista sataa. Sodankylän Ampujien Tiina Jänkälän ensimmäinen käynti Loviisassa onnistui lauantaina hyvin.

Fysioterapeutti voitti naisten ilmapistoolikisan ja teki tapahtuman parhaan tuloksen 377 pistettä. Hän pistäytyi Helsingissä valmentajansa Paula Viitasaaren luona ja kävi harjoituksen lomassa Loviisassa laukomassa kelvollisen tuloksen.

– Kävin tosiaan valmentajani luona, ja kun Loviisassa oli kisat, niin kävin siellä aloittamassa tämän kilpailukauden. Tulokseeni olen tyytyväinen, voittaja kertoi iloisena hymyillen.

Hän ei tavoittele tällä kaudella edustustehtäviä, vaan keskittyy harjoittelun kehittämiseen. Jos tulostaso muodostuu avausvoiton tasolle, se riittänee edustustehtäviin saakka.

Yksityisyrittäjänä hän pystyy säätelemään työn ja harjoittelun suhdetta, mutta tasapainoilua se tietenkin vaatii. Sodankylän hyvät harjoitusmahdollisuudet saavat häneltä kiitosta.

Haittapuolena ovat pitkät kilpailumatkat. Loppuvuoden aikana hän käy kerran mittauttamassa tarkkuuttaan Oulussa ja Turussa. Ainakin jälkimmäisessä kilpailussa hän kohdannee Suomen parhaimmiston.

Valmentaja Paula Viitasaari kilpaili myös Loviisassa. Hän hävisi 16 pisteellä suojatilleen. Hänkin oli varsin tyytyväinen Jänkälän tulokseen. Viitasaari kehui Jänkälää rauhalliseksi kilpailijaksi. Etäisyyttä heillä on pitkässä maassa paljon, mutta monen vuoden yhteistyön jälkeen ei tarvita enää niin paljon sanoja kuin alkuvaiheessa.

Ilmakiväärin parhaan tuloksen laukoi sunnuntaina Pieksämäen Seudun Ampujien Essi Heiskanen. 389 pistettä ilman kymmenyksiä on 16-vuotiaiden sarjassa mainio tulos.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) kilpailuissa siirryttiin muutama vuosi sitten järjestelmään, jossa loppukilpailuun selviää kahdeksan alkukilpailun parasta. He jatkavat pudotuskilpailuna. Jänkälä pitää kv. järjestelmästä. Loviisassa kisa ratkaistiin alkukilpailun perusteella.