Sebastian Långströmille kakkossija Puolassa
27.11.2016 klo 11:37
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Kyrkslätt Skytteföreningenin Sebastian Långström on sijoittunut toiseksi poikien ilmakiväärissä, kun Puolassa järjestettävä kansainvälinen kilpailu jatkui lauantaina.

Sebastian Långström (vas.) Puolan-kilpailun palkintokorokkeella. (Kuva: Katarina Långström)
Sebastian Långström (vas.) Puolan-kilpailun palkintokorokkeella. (Kuva: Katarina Långström)

Långström ampui peruskilpailun viidenneksi parhaan tuloksen 611,2. Peruskisan ykkönen oli Ukrainan Kirill Koziuk, jonka tulos oli 618,3. Koziuk piti pintansa myös finaalissa, jossa hän voitti Långströmin 0,3 pisteellä (202,4-202,1). Ukrainan Dmitro Omelianenko sijoittui kolmanneksi.

Isänsä Lennart Långströmin mukaan peruskilpailu oli ”keskinkertainen, viides”.

– Finaalin alku todella hyvä, Sebastian johti parhaimmillaan kolmatta pistettä. Hän oli voiton syrjässä kiinni, mutta sai kiilan ukrainalaisten väliin, jotka muuten jyräsivät M20-sarjassa.

– Superfinaalipaikka jäi myös hiuskarvan päähän (0,3 pistettä). Siihen lasketaan peruskilpailun viimeisen sarjan neljä ensimmäistä laukausta. Sebastian ei nyt siis päässyt kilpailemaan autopalkinnosta.

Långström rikkoi perjantaina EM-kisojen tulosrajan tuloksellaan 617,1. Ilma-aseiden EM-kilpailut ovat maaliskuussa Slovenian Mariborissa.

Bialystokissa järjestettävä Polish Open Kaliber -kilpailu päättyi tänään sunnuntaina.