Ritva Karri voitti ilmapistoolin Swedish Cupin ensimmäisen kilpailun
5.1.2017 klo 21:57
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Ampumaurheiluvuosi alkoi mukavasti torstaina Ruotsin Sävsjössä, kun Ritva Karri ampui naisten ilmapistoolilla voiton ilma-aseiden kansainvälisen kolmipäiväisen Swedish Cupin avauspäivänä.

Ritva Karri voitti naisten ilmapistoolin Swedish Cupin ensimmäisenä päivänä 5. tammikuuta.

Kokenut Ritva Karri ampui ilmapistoolilla mainion kilpailun. 40 laukauksen peruskilpailussa hän laukoi 378 pistettä. Finaalia hän hallitsi koko ajan ja otti selvän, yli kahden pisteen voiton. Karri ampui finaalissa 233,7 pistettä ja toiseksi sijoittunut Viron Veera Runjantsevan 231,4 pistettä.

– Peruskisan alku sujui mallikkaasti (sarjat 97 ja 97) ja ammunta oli sujuvaa, mutta sitten tekeminen muuttui (sarjat 93 ja 91). Jonkinlainen varmuus katosi. Peruskilpailu hiukan harmittaa, koska kaikki ainekset oli kasassa ampua kunnon tulos, kertoi Ritva Karri, joka edustaa kotikaupunkinsa Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseuraa.

– Finaalissa ampuminen on aina jännää ja itselle tuli yllätyksenä, että se tänään sujui näin hyvin. Lopussa, kun meitä oli enää kaksi jäljellä, jännitti jo aika lailla. Finaaliin olen enemmän kuin tyytyväinen.

Ritva Karri on asettanut ilma-asekauden tavoitteekseen EM-kilpailut, jotka järjestetään Slovenian Mariborissa 6.-12. maaliskuuta. Ampumaurheiluliitto on asettanut naisten ilmapistoolin EM-valinnan tulosrajaksi 380.

Kova kansainvälinen kilpailu

Ruotsin Sävsjössä alkoi torstaina ilma-aseiden kansainvälinen Swedish Cup. Kolmipäiväinen kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2005. Etelä-Ruotsissa sijaitsevaan Sävsjöhön on kokoontunut 612 urheiluampujaa. Viime vuonna osanottajia oli 614 ja kaksi vuotta sitten ennätysmäärä 632.

Osanottajia on nyt kahdestatoista maasta, kun vuosi sitten maita oli kymmenen. Mukana on kaikkiaan 100 suomalaista eli 61 kivääri- ja 39 pistooliampujaa. Viime vuonna suomalaisia oli kahdeksan enemmän.

Swedish Cupissa ammutaan kolme erillistä kilpailua kussakin sarjassa. Kilpailupäivät ovat torstain lisäksi perjantai ja lauantai (6.-7.1.).

Cup on suomalaisurheilijoille samalla EM-näyttökisa. Kilpailusta huomioidaan vain ensimmäinen kilpailussa eli tänään ammuttu tulos. Ilma-aseiden EM-kilpailut järjestetään Slovenian Mariborissa 6.-12. maaliskuuta. Näytöt on annettava 5. helmikuuta mennessä (M, N, M20 ja N20).

Kansainvälinen ilma-asekilpailu Swedish Cup
5.-7.1. Sävsjö, Ruotsi

Tuloksia to 5.1.

Ilmapistooli, naiset, 40 ls:n peruskilpailu: 1) Sari Björnholm FIN 379, 2) Ritva Karri FIN 378, 3) Aina Sandstöl NOR 372, …6) Elina Silver FIN 369, …11) Reetta Hynninen FIN 365.
Ilmapistooli, naiset, finaali: 1) Ritva Karri FIN 233,7, 2) Veera Rumjantseva EST 231,4, 3) Aina Sandstöl NOR 210,5, 7) Sari Björnholm FIN 130,9, …8) Elina Silver FIN 110,9.

Ilmakivääri, miehet, 60 ls:n peruskilpailu: 1) Öivind Solbrekken Flatla NOR 627,5, 2) Dane Sampson AUS 624,0 3) Joni Stenström FIN 620,8, …11) Juho Kurki FIN 617,7, …14) Aleksi Leppä FIN 616,6.
Ilmakivääri, miehet, finaali: 1) Dane Sampson AUS 248,9 2) Lars Örum DEN 244,9, 3) Karl Olsson SWE 225,7, …8) Joni Stenström FIN 119,9.

Ilmakivääri, naiset, 40 ls:n peruskilpailu: 1) Pooja Ghatkar IND 414,8, 2) Malin Westerheim NOR 414,6, 3) Lotten Johansson SWE 414,3, …6) Pauliina Soini-Frilander FIN 413,2, …16) Marjo Yli-Kiikka FIN 411,0, 17) Anna-Maria Siivonen FIN 410,9, …20) Katariina Laine FIN 410,3.
Ilmakivääri, naiset, finaali: 1) Pooja Ghatkar IND 251,3, 2) Katie Cleeson GBR 247,0, 3) Apurvi Chandela IND 226,3, …8) Pauliina Soini-Frilander FIN 120,6.

Ilmapistooli, miehet, 60 ls:n peruskilpailu: 1) Kai Jahnsson FIN 574, 2) Oscar Nilsson SWE 573, 3) Per-Anders Lander SWE 573, …10) Karri Turunen FIN 567, …13) Ari Huhtamäki FIN 566, …15) Jyrki Turja FIN 564, …20) Tarmo Af Ursin FIN 563.
Ilmapistooli, miehet, finaali: 1) Jonas K. Hansen DEN 237,4, 2) Waldek Mickiewicz GBR 235,7, 3) Per-Anders Lander SWE 215,3, …8) Kai Jahnsson FIN 112,4.

Ilmakivääri, pojat, 60 ls:n peruskilpailu: 1) Henrik Larsen NOR 627,8, 2) Niklas Kildehöj DEN 621,0, 3) Anders Henricsson SWE 619,2, 4) Sebastian Lånström FIN 618,7, …9) Christian Friman FIN 615,4, …12) Jimi Lång FIN 612,5, …14) Matias Kiuru FIN 610,3, …16) Riku Koskela FIN 609,2, …18) Mika Piipponen FIN FIN 606,6, 19) Jere-Juhani Salo FIN 606,0.
Ilmakivääri, pojat, finaali: 1) Henrik Larsen NOR 248,6, 2) Anders Henricsson SWE 247,8, 3) Benjamin Karlsen NOR 224,7, …7) Sebastian Långström FIN 138,8.

Ilmakivääri, tytöt, 40 ls:n peruskilpailu: 1) Isabelle Johansson SWE 418,3, 2) Emilia Bedoire SWE 413,4, 3) Malin Stafås SWE 412,6, …10) Marianne Palo FIN 411,1, …12) Henna Viljanen FIN 410,2, …20) Jenna Kuisma FIN 408,6.
Ilmakivääri, tytöt, finaali: 1) Isabelle Johansson SWE 246,1, 2) Anna Mårtensson SWE 243,9, 3) Malin Stafås SWE 223,9.

Ilmapistooli, pojat, 60 ls:n peruskilpailu: 1) Martin Sörensen SWE 561, 2) Niko Roos FIN 552, 3) Konsta Kivi FIN 541, …5) Arttu Ihalainen FIN 541, …8) Esa Savola FIN 530, …11) Urho Hietaniemi FIN 518.
Ilmapistooli, pojat, finaali: 1) Martin Sörensen SWE 234,7, 2) Niko Roos FIN 231,3, 3) Arttu Ihalainen FIN 210,9, …6) Esa Savola FIN 142,9, …8) Konsta Kivi FIN 99,2.

Ilmapistooli, tytöt, 40 ls:n peruskilpailu: 1) Ida Abrahamsson SWE 375, 2) Jessica Schrader GER 366, 3) Josefine Thörnkvist SWE 364, …20) Elina Ripatti FIN 333.
Ilmapistooli, tytöt, finaali: 1) Rebecka Andersson SWE 233,6, 2) Jessica Schrader GER 230,9, 3) Simone Thistrup Larsen DEN 205,4.

Kaikki tulokset löydät täältä (http://www.swedishcup.nu/PWeb/StartFrame2.htm).