Seitsemän suomalaista urheiluampujaa Münchenin maailmancupiin
15.5.2017 klo 10:15
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Emmi Hyrkäs on maailmancupin ensikertalainen. (Kuva: Lassi Palo)

Seitsemän suomalaista urheiluampujaa osallistuu Saksan Münchenissä perjantaina alkavaan kivääri- ja pistoolilajien maailmancupiin.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) vuoden neljäs maailmancup järjestetään Saksan Münchenissä. Siellä kilpaillaan kivääri- ja pistoolilajeissa. Ensimmäiset kilpailut ovat ensi perjantaina eli 19. toukokuuta. Cup päättyy ensi viikon tiistaina 23. toukokuuta.

Suomesta kilpailuun osallistuu seitsemän urheiluampujaa, joista viisi on kivääri- ja kaksi pistooliampujia. Simpeleen Hahlon kivääriampuja Emmi Hyrkäs, 21, osallistuu nyt ensimmäisen kerran aikuisten maailmancupiin. Hän oli mukana nuorten maailmancupissa viime vuonna.

– Vähän jännittää, mutta hyvillä mielillä ja motivoituneena lähden, hän sanoo.

Hyrkäs voitti aiemmin keväällä kaksi kultaa ilma-aseiden SM-kisoissa Tampereella. Mestaruudet tulivat naisten ilmakiväärissä ja ilmakiväärin 3×20 ls kilpailussa.

ISSF:n kauden viimeinen maailmancup on Azerbaidzhanin Gabalassa 6.-14. kesäkuuta (kivääri ja pistooli).

ISSF:n maailmancup (kivääri, pistooli)
17.-24.5. München, Saksa

Suomen joukkue

Kivääri
Miehet: Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat), Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura), Joni Stenström (Raseborgs Skyttar)
Naiset: Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo), Katariina Laine (Hämeenlinnan Ampumaseura)

Pistooli
Naiset: Reetta Hynninen (Poliisien Ampumaseura), Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura)

Lisää tietoa kilpailusta löydät täältä.