Keuruulle uusi ampumaurheilukeskus
21.5.2017 klo 14:27
Risto Aarrekivi
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Eilen lauantaina (20.5.) vietettiin Keruun Ampumurheilukeskuksen avajaisia. Uudessa keskuksessa, joka uusrakennettiin puolustusvoimien jäljiltä, on radat 300, 150, 50 ja 25 metrille. Lisäksi keskuksesta löytyy kaksi hirvirataa ja tulossa on radat haulikolle ja practicalille

.Kun puolustusvoimat ilmoitti, että se luopuu radoista ja pian tulevat puskutraktrorit ja pistävät kaiken sileäksi, syttyi minulla ajatus, ettei noin voi tapahtua. Silloin sain päähäni ajatuksen, että ratakokonaisuus tulee pelastaa tavalla tai toisella. Kiitos kaupungin ja muutaman muun tahon, että saimme tämän tehtyä. Vaikeinta oli meillä Poliisihallituksen kanssa ampumarataluvan saamisessa, mutta kyllä sekin sitten irtosi huhtikuussa, kertoili hankkeen puuha- ja johtomies Otso Heikkinen kutsuvierastilaisuudessa avajaiskahveilla.

Kenraalimajuri evp Ahti Vartiainen (vas) ja kaupunginjohtaja Hannu Mars (oik) ovat tukeneet voimakkaasti hanketta. Keskellä Ampumaratayhdistyksen ja hankeen puuhamies Otso Heikkinen (keskellä).

– Ampumaharrastustoiminta tuo kaupungille näkyvyyttä ja tunnettuutta sekä myös selviä tuloja yrittäjille. Näen erittäin myönteisenä sen, että keskus saatiin puolustusvoimien jälkeen käyttöön ja avattua. Haluamme tukea tällaisia hyviä toimintoja, jotka elävöittävät kaupunkia, totesi kaupunginjohtaja Hannu Mars.

Avajaiset alkoivat perinteisesti kenttähartaudella, jonka piti Keuruun seurakunnan vt-kappalainen  Seppo Viljasjärvi.
– Toivottavasti täällä ampumaurheilukeskuksessa voivat ihmiset toimiessaan radalla myös rentoutua, nauttia ja kehittyä hienon harrastuksensa parissa, muistutti Viljasjärvi puheessaan.
Avajaiskilpailuna kilpailtiin Reserviläisurheiluliiton perinneaseiden SM-kilpailut.