Juho Autio päätöspäivän suomalaismitalisti 300 metrin Lapua Eurooppa Cupissa Hollolassa
18.6.2017 klo 17:39
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Suomalaiset jatkoivat palkintopallisijojensa putkea 300 metrin vakiokiväärin Lapua Eurooppa Cupissa Hollolassa myös päätöspäivänä. Juho Autio oli miesten makuukilpailussa toinen ja miesten joukkue samassa kolmas. Autio ampui tuloksen 596. Voiton vei Ranskan Remi Moreno Flores pisteen paremmalla tuloksella.
–  Henkilökohtainen mitalihan on aina kiva juttu joukkuemitalien lisäksi! Itse suorittaminen oli tänään semmoista perustekemistä. Samaa tasoa kuin aiemmat makuukisat tänä vuonna, Autio arvioi.

Aution lisäksi kolme suomalaista ylsi kuuden joukkoon. Aleksi Leppä onnistui jälleen hyvin ja oli neljäs tuloksella 593 (33 napakymppiä), Juho Kurki oli samalla tuloksella viides (31 napakymppiä) ja Antti Puhakka tuloksella 592 kuudes.

– Ihan olen tyytyväinen tulokseen! Tämä oli nyt kolmas kerta kun ammun vapaakiväärillä makuuta. Vähän on vielä hakemista, mutta ammunta tuntui jo paremmalta ja ysitkään ei olleet kaukana, Leppä sanoi.

Hollolassa kilpailtiin myös 25 metrin pistoolin Lapua Eurooppa Cup, jossa vuorossa oli vakiopistooli. Voiton vei Franck Kiefer tuloksella 572. Suomalaisista kymmenen joukkoon ylsi Jorma Jäntti.

Tulokset:
Hollola:
300 m vakiokiväärin Lapua Eurooppa Cup, 3/3 päivä:
Miehet, makuukilpailu: 1) Remi Moreno Flores Ranska 597, 2) Juho Autio Suomi 596, 3) Valerian Sauveplane Ranska 594, 4) Aleksi Leppä Suomi 593 (33x), 5) Juho Kurki Suomi 593 (31x), 6) Antti Puhakka Suomi 592.
Joukkuekilpailu: 1) Sveitsi, 2) Saksa, 3) Suomi.
25m pistoolin Lapua Eurooppa Cup:
Miehet, vakiopistooli: 1) Franck Kiefer Ranska 572, 2) Reijo Virolainen Viro 569, 3) Stephan Trippel Saksa 568,…9) Jorma Jäntti Suomi 561,…13) Joonas Kallio Suomi 554,…15) Marko Talvitie Suomi 552.

(Kuva: Risto Aarrekivi)

standard pistol_18062017
Results_FR60PR_Men elimi
Results_FR60PR_Men_Q
Results_FR60PR_Men_Team