Friman ja Yli-Kiikka kiväärimestarit sekä Lahti ja Kallio pistooliykköset Salossa
5.8.2017 klo 21:06
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

ESF:n Cristian Friman voitti 3×40 laukauksen kilpailun, IMAS:n Marjo Yli-Kiikka naisten makuun kilpailun, LAS:n Teemu Lahti 25 metrin vakiopistoolin sekä SUA:n Joonas Kallion 50 metrin pistoolin SM-kilpailuissa Salossa.
Friman ampui peruskilpailussa 1160 (383+393+384) ja finaalissa 450,3. Hän oli peruskilpailun kakkonen Sebastian Långströmin jälkeen. Hopeaa täysottelussa vei lopulta KaA:n Juho Kurki ennen RS:n Joni Stenströmiä.
Friman koki ajoittain tuulen haasteet, jotka johtivat pariin huonoon laukaukseen.
– Jotkut epäonnistuneista laukauksista tulivat kyllä myös kiväärin takaa. Peruskilpailun tulos oli aika perustekemistä. Polvi meni vähä alta peiton omien virheiden takia, makuu nyt oli mikä oli – ei hyvä eikä myöskään täysi katastrofi. Peruskisassa oli myöskin se pikkuseikka keskellä rataa ampuessa, että tuulta oli suurin osa ajasta, ja välillä se heitteli sinne sun tänne. Finaali oli kyllä aika perustekemistä. Tosin en ole tyytyväinen siihen tasoon, mutta se nyt riitti tällä kertaa. Siihen saa olla iloinen ja hyvillä mielin kohti nuorten SM-kisoja ensi viikonloppuna, Friman sanoi.
EM-urakan jälkeen kotimaassa kilpaillut Kurki myönsi kisarupeaman painavan.
– Tulipahan ammuskeltua. EM-kisoista juuri palanneena ei hirveästi näihin kisoihin tavoitetta ollut, enkä siksi saanut oikein itsestäni irti mitään. Finaaliinkaan ei oikein fiilistä saanut, paitsi lopussa oli vähän yritystä, Kurki tuumi.
Naisten makuun 60 laukauksen kilpailussa Marjo Yli-Kiikka vei mestaruuden tuloksella 617,6. Kymmenyksen heikomman tuloksen ampui hopeaa ottanut KitA:n Inka Havukainen, IMAS:n Marianne Palo oli kolmas.
– Mukavasti meni makuukisa tänään. En ole ainakaan liialla treenillä pilannut kuntoa tänä kesänä. Tuntuu taito olevan tallella pienellä muistuttelullakin. Edelleen voittaminen tuntuu yhtä hyvältä kuin ennenkin, Yli-Kiikka iloitsi.
50 metrin pistoolin finaalissa Joonas Kallio ampui 221,5. Jarmo Salo ja Jorma Jäntti veivät muut mitalisijat. 25 metrin vakiopistoolilla Teemu Lahti paukutti voittotulokseksi 566. Marko Talvitie ja Jäntti veivät muut mitalisijat.
– Vakiopistooli osui ihan kohtuullisesti, mutta 20 sekunnin sarjoilla kasa vaelsi ja tuli heikkoja sarjoja. Ammunta oli kuitenkin koko ajan hanskassa ja mukavaa oli. Katseet suunnataan kohti ensi kautta tässä lajissa, Lahti sanoi.
Sunnuntaina Salossa kilpaillaan vielä miesten kiväärissä makuun kilpailu, 25 metrin pistooli ja 25 metrin isopistooli.