Helin ja Veromaa trapin Suomen mestareiksi
6.8.2017 klo 20:45
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Mäntsälän Kennel- ja Metsästysseuran Antti Helin vei miesten ja Sibbo Skyttegillen Mopsi Veromaa naisten trapissa SM-kultaa Orimattilassa. Helin ampui mestaruudesta lopulta Jukka Laaksoa vastaan, Veromaa valmentajaansa Satu Pusilaa vastaan. Veromaa jätti Pusilan hopealle uusinnan jälkeen.

– Ammunta lähti Bakun jälkeen kulkemaan, kulki hyvin finaalissakin. Olen tosi tyytyväinen. Uusinta oli pelottava valmentajaa vastaan, Veromaa nauroi.

– Mestaruuden merkitys on iso. Ihanaa, että saa Suomen mestaruuden olympiatrapissa. Onhan niitä joskus tullut, mutta on se Suomen mestaruus aina Suomen mestaruus. Tämä antaa toivoa paremmin Moskovan MM-kisoihinkin, Veromaa sanoi.

Helinille mestaruus huipensi erilaisen kesän.

– Ihan hyvä fiilis! Finaali meni yllättävän hyvin näillä laukausmäärillä. Kuukausi sitten otin aseen esiin kaapista. Meinasin pitää välivuotta, mutta SM:t alkoi houkuttaa. Kai alla on hyvä pohja, kun tätä on 16–17 vuotta tehnyt. Tämä kausi jatkuu varmaan metsästyksen puolella, Helin sanoi.

Laakso kilpaili flunssaisena.

– Ammunta oli sen oloista kuin flunssassa voi olla. Pystyin vähän aikaa skarppaamaan ensimmäisen alkujärkytyksen jälkeen, sitten sain kiinni juonesta. Sitten heitti kelin pimeäksi ja sitten alkoi kaikki muutkin vaikuttaa. Peruskilpailun loppuun olin aivan puhki, finaali meni kohtuullisen hyvin viimeiseen viiteen kiekkoon asti, tilanteeseen nähden tyytyväinen Laakso sanoi.

SM-trap M-, N- ja N20- sarjat
5.-6.8.2017, Orimattila

Tulokset muodossa: Peruskilpailu /(pudotusammunta) + finaali /(pud.)

Miehet: 1) Antti Helin, MKMS 115+44, 2) Jukka Laakso, OSU 116/(01)+39, 3) Eemil Pirttisalo, RMY 118+30, 4) Roni Vitali, SSG 117+24, 5) Mika Myllylä, P-HA 116/(00)+18, 6) Kari Kopra, OSU 113+14.

Naiset: 1) Mopsi Veromaa, SSG 67+37/(01), 2) Satu Pusila, NMA 66+37/(00), 3) Noora Antikainen, OSU 62+30, 4) Marika Salmi, OSU 70/(01)+24, 5) Satu Mäkelä-Nummela, OSU 70/(00)+19, 6) Marja Maunula, OSU 61/(02)+14.

N20 (ei SM-arvoa)

1) Viivi Zerenoglu, P-HA 49+24.

Joukkuekilpailu:

Miehet

1) SSG 1 (Jukka Takala, Roni Vitali, Veli-Matti Matikainen) 340, 2) OSU 1 (Juho Hannonen, Kari Kopra, Jukka Laakso) 338, 3) LAS 1 (Risto Rämö, Vesa Törnroos, Ari Jokinen) 330, 4) KMY 325, 5) OSU 2 321, 6) RMY 319, 7) SSG 2 306, 8) LAS 2 300, 9) SA 297, 10) MKMS 295, 11) KannA 282, 12) P-HA 279, 13) OSU 3 277, 14) PSF 266.

Naiset

1) OSU 1 (Satu Mäkelä-Nummela, Marika Salmi, Noora Antikainen) 202, 2) OSU 2 (Sara Nummela, Marja Maunula, Päivi Könönen) 166, 3) SSG (Mopsi Veromaa, Pia Nybäck, Johanna Björkroth) 156, 4) KP-V 143.