Ikämiesten ja -naisten sekä liikuntavammaisten 50m kiväärilajien SM-kilpailut järjestettiin viikonvaihteessa Inkoossa. Kisoissa ammuttiin seitsemän uutta Suomen ennätystä.
Raseborgs Skyttar -seura järjesti viikonloppuna Inkoon ampumaradalla Ikämiesten ja -naisten sekä liikuntavammaisten 50m kiväärilajien SM-kilpailut. Kisoissa ammuttiin kaikkiaan seitsemän uutta Suomen ennätystä.
Yksi Suomen ennätyksen ampuneista oli Kuopion Ampuma- ja Metsästysseuran Tapio Kajan, joka voitti M50-sarjan 60 ls makuuasentokisan. Hänen tuloksensa oli 618,7.
– Keli oli tänään syksyinen, mutta ampumasää oli mainio. Aloitin kisan päättäväisesti pitäen pitkät tähtäykset poissa. Eli rohkea liipaisu toi hyvän lopputuloksen, Kajan kertasi kilpailuaan.
– Nyt parin vuoden aikana olen kerrannut ammuntaan liittyviä perusasioita ollessani Ampumaurheiluliiton kiväärijoukkueen valmentajan roolissa. Samat asiat näyttävät antavan itsellekin luottoa ja rohkeutta hyvän laukauksen tekemiseen, tuore kultamitalisti ja SE-mies myhäili.
Ikämiesten ja -naisten sekä liikuntavammaisten 50m kiväärilajien SM-kilpailut
26.-27.8. Inkoo
50m kivääri 3×20 ls
N50: 1) Eila Väisänen MyA 546, 2) Tiina Ylä-Outinen MyA 540, 3) Eeva Kyrönlahti SaSA 523.
M50: 1) Lauri Lauste SA 571, 2) Ilkka Ratamo SaSA 559, 3) Jari Lehtinen KSA 556 13x, 4) Matti Viljakainen SäSA 556 13x, 5) Arto Rinne HyMAS 553, 6) Tapio Kajan KAMS 544, 7) Mikko Taussi OMAS 542, 8) Hannu Yläoutinen MyA 541 10x, 9) Jari Lahdenvesi PorkkA 541 9x, 10) Lasse Voutilainen RS 540, 11) Ari Karhu KuusA 536, 12) Juha Haavisto KuusA 530, 13) Harri Björkbacka LehA 528, 14) Jan Nylund TSA 522, 15) Pertti Sinkko MyA 510, 16) Heikki Pääkkönen KAMS 455.
M60: 1) Markku Haklin SaSA 549, 2) Veikko Laine SaSA 547, 3) Mikko Mattila MyA 544, 4) Kalle Leskinen KontU 543, 5) Ilmo Kinnunen RS 542 13x, 6) Markku Niemi AlavA 542 12x, 7) Heikki Ranne SäSA 541, 8) Jarmo Järvelä KuusA 534, 9) Tapio Lehto NoSA 530 11x, 10) Jorma Röppänen SäSA 530 10x, 11) Kari Nevala SaSA 527 11x, 12) Jukka Salila KSA 527 10x, 13) Ismo Kärmeniemi ESA 519, 14) Esko Ranta PAS 518, 15) Ulf Friberg RS 512, 16) Esko Törölä PAS 510, 17) Tom Eklund RS 505, 18) Christer Sandholm KSF 494, 19) Kalervo Partanen NaMe88 493, 20) Hannu Majalahti ParkA 487.
Y70: 1) Matti Rinnola V-SA 543, 2) Pekka Valtonen ESA 533, 3) Mauri Heino KAS 520, 4) Alpo Veijalainen HyMAS 517, 5) Esko Vuorinen PAS 516, 6) Martti Syrjäoja ESA 502, 7) Pekka Lindfors SMY 490.
Y75: 1) Paavo Pyykkönen SMY 536, 2) Sergei Tretjakov PAS 531, 3) Taisto Koskenlaakso NaMe88 516, 4) Kauko Kaartinen RS 503, 5) Jussi Ruohonen SaSA 502, 6) Reino Manner JA 483, 7) Tauno Lindström LAS 473, 8) Tauno Törnudd P-HA 460.
R8 Y70: 1) Sirkka-Lisa Collin Rihla 520 SE.
Joukkuekisa, Y50: 1) Salon Seudun Ampujat II 1655, 2) Myllykosken Ampujat 1631, 3) Säkylän Seudun Ampujat 1627, 4) Kuusankosken Ampujat 1600, 5) Raseborgs Skyttar 1585, 6) Poliisien Ampumaseura 1565, 7) Etelä-Saimaan Ampujat 1554, 8) Salon Seudun Ampujat II 1552.
60 ls makuu:
N50: 1) Tiina Ylä-Outinen MyA 603,9 DSE, 2) Eila Väisänen MyA 597,9, 3) Eeva Kyrönlahti SaSA 555,5.
M50: 1) Tapio Kajan KAMS 618,7 DSE, 2) Lauri Lauste 616,3, 3) Lasse Voutilainen RS 613,0, 4) Vesa Nissinen HVA 609,4, 5) Ilkka Ratamo SaSA 608,4, 6) Hannu Yläoutinen MyA 607,3, 7) Matti Viljakainen SäSA 605,3, 8) Jukka Jokinen LeA 604,7, 9) Seppo Laakso HIAS 603,4, 10) Jukka Nieminen LeA 601,6, 11) Veijo Sivula KSA 600,8, 12) Mikko Taussi OMAS 599,6, 13) Harri Björkbacka LehA 597,6, 14) Arto Rinne HyMAS 596,9, 15) Ari Karhu KuusA 596,5, 16) Jan Nylund TSA 596,1, 17) Jari Lahdenvesi PorkkA 594,5, 18) Jouko Valtonen KuusA 593,6, 19) Pertti Sinkko MyA 591,1, 20) Juha Haavisto KuusA 581,2, 21) Heikki Pääkkönen KAMS 573,1, 22) Jari Lehtinen KSA DNF.
M60: 1) Jorma Röppänen SäSA 612,8, 2) Heikki Ranne SäSA 611,8, 3) Ismo Kärmeniemi ESA 609,9, 4) Markku Haklin SaSA 608,2, 5) Tom Eklund RS 607,8, 6) Esko Ranta PAS 607,7, 7) Kari Helin Rihla 606,8, 8) Jarmo Järvelä KuusA 604,5, 9) Kari Nevala SaSA 603,8, 10) Mikko Mattila MyA 602,3, 11) Olli Lehtimäki ESA 602,3, 12) Kalle Leskinen KontU 602,0, 13) Tapio Lehto NoSA 601,5, 14) Ilmo Kinnunen RS 598,7, 15) Christer Sandholm KSF 598,6, 16) Veikko Laine SaSA 598,3, 17) Jukka Salila KSA 596,1, 18) Hannu Majalahti ParkA 595,7, 19) Esko Törölä PAS 595,6, 20) Markku Niemi AlavA 593,5, 21) Ulf Friberg RS 586,5, 22) Juha Räsänen Rihla 574,8, 23) Kalervo Partanen NaMe88 573,6.
Y70: 1) Jarmo Engblom TSA 606,3, 2) Ralf Westerlund RS 603,4, 3) Torsti Hellman Rihla 601,6, 4) Mauri Heino KAS 600,8, 5) Jouko Forstén SäSA 600,3, 6) Martti Syrjäoja ESA 595,3, 7) Esko Vuorinen PAS 587,6, 8) Pekka Valtonen ESA 586,7, 9) Jorma Koski SaSA 577,7, 10) Pekka Lindfors SMY 575.
Y75: 1) Kauko Kaartinen RS 610,8 DSE, 2) Sergei Tretjakov PAS 607,8, 3) Markku Puhakainen MA 596,4, 4) Paavo Pyykkönen SMY 590,1, 5) Jussi Ruohonen SaSA 585,2, 6) Juhani Ahola KSA 583,8, 7) Pentti Ihalainen JSA 581,8, 8) Tauno Lindström LAS 581,8, 9) Taisto Koskenlaakso NaMe88 581,1, 10) Reino Manner JA 574,3, 11) Leo Serkko NorA 571,1, 12) Erkki Ljungberg NorA 566,4, 13) Ilkka Savoheimo LAS 556,6, 14) Tauno Törnudd P-HA 555,4.
Joukkuekisa, Y50: 1) Raseborgs Skyttar I 1827,2 SE, 2) Säkylän Seudun Ampujat 1824,9, 3) Salon Seudun Ampujat I 1814,9, 4) Poliisien Ampumaseura 1811,1, 5) Myllykosken Ampujat 1802,2, 6) Etelä-Saimaan Ampujat 1798,9, 7) Kuusankosken Ampujat 1796,9, 8) Raseborgs Skyttar II 1793,0, 9) Valkeakosken Rihla 1783,9, 10) Salon Seudun Ampujat II 1745,5, 11) Keski-Suomen Ampujat 1469,4.
R6 Y: 1) Jarkko Mylly HaaAs 610,0 DSE, 2) Timo Keskisimonen RaaA 601,7.
R9 Y60: 1) Taito Ohmero HaaAs 577,8, 2) Jarkko Suominen SaSA 573,1.
R6 Y70: 1) Sirkka-Lisa Collin Rihla 587,3 DSE, 2) Touko Koivisto MU 567,5.
Kaikki tulokset löydät täältä.