Vesa Järviselle pronssia ensimmäisessä paratrapin maailmancupissa
16.9.2017 klo 18:33
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Vesa Järvisen pronssituuletus! (Kuva: Pirjo Peltola)

Vesa Järvinen on sijoittunut hienosti kolmanneksi paratrapin ensimmäisessä maailmancupissa, joka järjestettiin Italian Lonatossa. Järvinen teki PT2-kilpailussa uuden peruskilpailun SE:n 118 ja kohensi ennätystään kahdella kiekolla.

Italian Lonatossa on järjestetty ensimmäinen paratrapin maailmancup, johon osallistui urheiluampujia 16 maasta. Mukana oli kaksi suomalaista, Trap-73 -seuraa edustava Vesa Järvinen PT2-kilpailussa ja PT1:ssä Juha Myllymäki, joka edustaa Kaustisen Pohjan-Veikkoja.

PT2 tarkoittaa seisten ampuvia, joilla on kuitenkin alaraajavamma. PT1:ssä ammutaan istuen, yleensä pyörätuolissa.

Helsinkiläinen Järvinen johti PT2-kilpailua avauspäivän jälkeen. Hän piti asemansa loppuun asti rikottuaan 118 kiekkoa (24+24+23+23+24) ja oli siis peruskilpailun ykkönen. Tulos on paitsi Järvisen oma ennätys myös uusi Suomen ennätys. Järvisen ennätys koheni kahdella kiekolla. Entinen SE oli 107.

Järvisen kauden paras tulos ennen tätä oli 109 eli Lonatossa nähtiin yhdeksän kiekon parannus.

– Peruskisan toinen sarja oli vaikea, vaikka se oli 24. Sain toisella paukulla rikki turhan monta. Peruskilpailu meni muuten todella hyvin, ja ammunta tuntui hyvältä, Järvinen sanoi.

Finaalissa laukaisukoneisto hajosi yhdeksän kiekon jälkeen.

– Onneksi Beretan huoltomies toi esittelyaseen koneiston ja pääsin jatkamaan finaalia. Kolmas sija maistuu kaiken tämän jälkeen, Järvinen totesi tyytyväisenä.

Kilpailun voitti Italian Saverio Cuciti, joka oli finaalissa maanmiestään Alessandro Spagnolia parempi pistein 42-40.

PT1:ssä Myllymäki sijoittui 13:nneksi. Hänen peruskilpailunsa tulos oli 86. Finaaliraja oli 97.

Paratrapin ensimmäinen maailmancup
15.-16.9. Lonato, Italia

Tuloksia la 16.9.

Trap PT2-kilpailu 125 kiekkoa + finaali: 1) Saverio Cuciti Italia 42 (114+3), 2) Alessandro Spagnoli Italia 40 (109), 3) Vesa Järvinen Suomi 30 (118), 4) George Glover Iso-Britannia 26 (107), 5) Ignacio Oloriz Sanz Espanja 21 (111), 6) Giorgio Marrozzoni Italia 16 (114+4). 17 osanottajaa.

Trap PT1-kilpailu 125 kiekkoa + finaali: 1) Abdolreza Tavasolikhah Iran 40 (97), 2) Matthew Goodwin Iso-Britannia 34 (104), 3) Oreste Lai Italia 26 (102), … 13) Juha Myllymäki 86. 19 osanottajaa.

Kaikki tulokset löydät täältä.