Pilsenin GP-kilpailu päättyi hienoon suomalaismenestykseen
6.5.2018 klo 18:42
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Liikkuvan maalin kolmoisvoiton saavuttaneet Tomi-Pekka Heikkilä (vas.), Heikki Lähdekorpi ja Topi Hulkkonen. (Kuva: Ville Häyrinen)

Suomi otti komean kolmoisvoiton miesten liikkuvassa maalissa, kun ampumaurheilun kansainvälinen GP Liberation -kilpailu päättyi sunnuntaina Tshekin Pilsenissä. Inka Havukainen voitti naisten pienoiskiväärin makuuasennon kisan SE-tuloksella ja Annika Sihvonen oli kolmas.

Ampumaurheilun kansainvälinen Grand Prix of Liberation -kilpailu päättyi sunnuntaina Tshekin Pilsenissä hienoon suomalaismenestykseen. Liberation GP järjestettiin jo 49. kerran. Kilpailuun osallistui 712 urheiluampujaa, jotka edustivat 35 maata. Suomalaisia oli mukana 27.

Miesten 50m liikkuvan maalin 60 ls kilpailussa Suomi otti komean kolmoisvoiton, kun Tomi-Pekka Heikkilä (Kymppi 64) ja Heikki Lähdekorpi (Satakunnan Ampujat) ampuivat tuloksen 590 ja Etelä-Saimaan Ampujien Topi Hulkkonen tähtäsi 589 pistettä.

– Voittaja jäi ratkaisematta, kun kotimatka kutsui, valmentaja Ville Häyrinen kertoi.

Suomi otti myös voiton joukkuekilpailussa. Joukkueessa ampui Heikkilän ja Lähdekorven lisäksi Krister Holmberg (Raseborgs Skyttar). Kahdeksanneksi sijoittuneen Holmbergin tulos oli 582. Suomi voitti Ruotsin 12 pisteellä (1762-1750).

– Lämmin sää auttoi tulosten tekemisessä. Jatketaan tästä kuumilla piipuilla, Häyrinen sanoi.

Liikkuvan maalin ampujat kilpailevat seuraavaksi Ranskan Lingolsheimissä kahden viikon kuluttua.

Naisten 50m pienoiskiväärin makuuasennon suomalaiset menestyivät myös hienosti, kun Inka Havukainen (Kiteen Ampujat) voitti ja Annika Sihvonen (Savonlinnan Metsästys- ja Ampumaseura) oli kolmas. Havukaisen voittotulos oli 624,6, joka on uusi Suomen ennätys. Entinen ennätys (620,5) oli Sihvosen nimissä ja tehty vuonna 2014. Sihvonen puolestaan teki eilen ”piekkarin” asentokilpailussa SE:n (1170).

– Nyt on tosi hyvä fiilis! Tekeminen oli rohkeaa, ja pystyin ampumaan nopealla rytmillä koko kisan ajan, vain kovimmat tuulenpuuskat otin pois, Havukainen kommentoi päivän suoritustaan.

Saksan Melisa Ruschel sai kilpailussa hopeaa (623,0). Suomalaisten hyvää panosta täydensi Pauliina Frilander-Soini (Pieksämäen Seudun Ampujat) seitsemännellä sijallaan (619,6). Suomi voitti myös joukkuekilpailun 3,9 pisteen erolla Tshekkiin.

Suomalaisia urheiluampujia osallistui päätöspäivänä useaan muuhunkin lajiin. Suomussalmen Urheiluampujien Joonas Kallio nappasi hyvät ja parhaat suomalaissijoitukset sekä miesten 25m isopistoolissa että 50m pistoolissa. Hän sijoittui isopistoolissa 11:nneksi tuloksellaan 570 (288+282). Saksan Christian Reitzin voittotulos oli kova 590. Suomi oli viides joukkuekilpailussa. Kallion lisäksi joukkueessa ampuivat Teemu Lahti (567) ja Marko Talvitie (559).

Kallion tulos 50m pistoolissa oli 548, jolla hän oli seitsemäs. Valko-Venäjän Abdul-Aziz Kurdzi voitti tuloksellaan 556.

Ilmakiväärin parikilpailussa Suomen joukkueessa ampuivat Joni Stenström ja Inka Havukainen. Suomi sijoittui 17:nneksi 822,3 pisteellään. Havukaisen tulos oli 413,4 ja Stenströmin 408,9. Intia teki peruskilpailun parhaan tuloksen 833,2.

Finaaliin pääsi peruskilpailun viisi parasta joukkuetta, ja finaaliraja oli 830,4. Finaalissa voiton vei Liettua, joka voitti Intian 1,3 pisteellä (496,4-495,1).

Naisten 10m liikkuvan maalin sekajuoksuissa Marika Karisjoki oli kahdeksas (348).

GP Pilsenin kaikki tulokset täällä.