Fort Benningin maailmancup: Juho Kurjelle hopeaa ilmakiväärissä!
11.5.2018 klo 19:34
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Juho Kurki upeasti hopealle! Kisan voitti Julian Justus, ja Istvan Peni oli kolmas. (Kuvat: Pirjo Peltola)

Juho Kurki oli ilmakiväärissä upeasti toinen, kun ampumaurheilun maailmancup jatkui Yhdysvaltain Fort Benningissä perjantaina. ”Ensimmäinen mitalini maailmancupissa”, Kurki riemuitsi kilpailun jälkeen. Aleksi Leppä sijoittui 17:nneksi.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) vuoden kolmas maailmancup jatkui perjantaina Yhdysvaltain Fort Benningissä. Kivääri- ja pistoolilajien maailmancupiin osallistuvat suomalaisista kivääriampujat Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) ja Aleksi Leppä (Haminan Ampumaseura).

Miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls kilpailtiin torstaina. Kurki sijoittui 23:nneksi ja Leppä 25:nneksi. Tänään molemmat kohensivat sijoituksiaan roimasti ilmakiväärissä.

Kurki teki ilmakiväärin peruskilpailussa tuloksen 625,9 (102,4+104,8+104,3+106,0+105,3+103,1), jolla hän oli kahdeksanneksi paras. Se merkitsi sitä, että Kurki pääsi maailmancupin finaaliin – kuudennen kerran uransa aikana. Kurjen edellinen finaalipaikka oli Bakusta 2016 ja paras sijoitus ennen tätä päivää viides sija Münchenistä 2013. Kurki oli finaalissa Fort Benningissä myös vuonna 2015.

Unkarin Istvan Peni jatkoi hyviä suorituksiaan tekemällä peruskilpailun parhaan tuloksen 629,8. Hän voitti eilen 50m pienoiskiväärin asentokilpailun. Kurki jätti taakseen muun muassa Kiinan Yang Haoranin, jolla on tilillään neljä maailmancupin voittoa ja yhtä monta hopeaa.

Kurki oli eilisen asentokilpailun jälkeen pettynyt ja lähti revanssi mielessä ilmakiväärikilpailuun. Hän ei olisi peruskilpailun ensimmäisen sarjan jälkeen uskonut pääsevänsä finaaliin.

– Toiseen sarjaan sain 10,8:n osuman, ja siitä se lähti rullaamaan. Viimeisillä laukauksilla piti rauhoitella, ja menihän siinä aikaa. Kannatti malttaa mielensä, Kurki naurahti.

Aleksi Leppä ja Juho Kurki hyvissä fiiliksissä kisan jälkeen.

Finaalin alku oli ”jäätävän hyvää ampumista ja keskikymppiä tuli kuin tyhjää vaan”. Kurki taistelikin tiukasti voitosta, mutta niin vain kävi, että Saksan Julian Justus meni ohi ja vei voiton 248,7 pisteellään. Kurki hävisi hänelle 1,6 pistettä. Tämä oli Justuksen toinen maailmancupin voitto. Edellinen oli vuodelta 2010. Peni oli kolmas.

– Ensimmäinen maailmancup mitalini! Olen valtavan tyytyväinen, Kurki hymyili iloisena kilpailun jälkeen.

Kiväärivalmentaja Pirjo Peltola kertoi Kurjen todenneen ennen finaalia, että ”nyt se mitali tulee”.

– Hän oli oikeassa, Peltola sanoi erittäin tyytyväisenä.

Lepän tulos oli 622,7 (103,7+104,0+102,9+103,7+103,3+105,1) ja sijoitus oiva 17:s.

Suomalaisten suoritukset Fort Benningin maailmancupissa päättyivät miesten ilmakivääriin. Cupin viimeinen kisapäivä on ensi maanantai. Fort Benningin maailmancupissa kilpailee kaikkiaan 352 urheiluampujaa, jotka edustavat 53 maata.

ISSF:n maailmancup (kivääri ja pistooli)
7.-15.5. Fort Benning, Yhdysvallat

Tuloksia pe 11.5.

Miesten 10m ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Julian Justus Saksa 248,7 (626,2), 2) Juho Kurki Suomi 247,1 (625,9), 3) Istvan Peni Unkari 226,5 (629,8), 4) Peter Sidi Unkari 205,4 (626,1), 5) Henrik Larsen Norja 184,9 (626,2), 6) Yao Yuncong Kiina 163,2 (626,2), 7) Petr Nymbursky Tshekki 141,7 (626,4), 8) Brian Baudouin Ranska 120,3 (627,2), … 17) Aleksi Leppä 622,7. 62 osanottajaa.

Kaikki tulokset löydät täältä.