Münchenin maailmancup: Emmi Hyrkäs jäi vain kymmenyksen ilmakiväärin SE:stä
24.5.2018 klo 17:21
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Emmi Hyrkäs.

Emmi Hyrkäs sijoittui naisten ilmakiväärissä 39:nneksi, kun ampumaurheilun maailmancup alkoi torstaina Saksan Münchenissä. Hän jäi vain kymmenyksen nimissään olevasta Suomen ennätyksestä. Kaikki kolme suomalaista eli Juho Kurki, Cristian Friman ja Joni Stenström pääsivät miesten 50m pienoiskiväärin karsinnasta huomiseen peruskilpailuun.

Kansainvälisen ampumaurheiluliiton (ISSF) vuoden neljännen maailmancupin kisatapahtumat alkoivat torstaina Saksan Münchenissä. Tämä on vuoden viimeinen maailmancup, jossa kilpaillaan kivääri- ja pistoolilajeissa. Cupiin osallistuu kahdeksan suomalaista – viisi kivääri- ja kolme pistooliampujaa.

Münchenissä kilpailee kaikkiaan 817 urheiluampujaa, jotka edustavat 84 maata. Tämä on jo 28:s kerta, kun München isännöi ampumaurheilun maailmancupia.

Emmi Hyrkäs (Simpeleen Hahlo) oli naisten ilmakiväärin peruskilpailussa 39:s tuloksellaan 624,6. Hän jäi vain 0,1 pisteen päähän nimissään olevasta SE-tuloksesta. Mira Mäkelä (Lappajärven Ampujat) sijoittui 98:nneksi 619,1 pisteellään. Kahdeksan parhaan finaaliin mentiin tuloksella 629,1.

– Kilpailu meni ihan hyvin, ja olen tulokseeni tyytyväinen. Koko kisan ajan oli vähän heiluntaa niin, että tuli huonoja kymppejä. Kilpailussa oli kova taso. Lähden lauantaina ammuttavaan asentokilpailun karsintaan hyvillä mielin, Hyrkäs sanoi.

Etelä-Korean Eunhea Jung teki peruskilpailun parhaan tuloksen 631,4. Neljä muutakin naista ylitti 630 pisteen rajan. Finaalissa Jung jäi viidenneksi, kun voiton vei Taiwanin Yiung-Shin Lin, 19. Hän voitti 0,5 pisteen erolla Kiinan Wu Mingyangin (250,3-249,8).

Ritva Karri (Kokkolan Metsästys- ja Ampumaseura) on naisten 25m pistoolissa ensimmäisen päivän jälkeen 70. sijalla tuloksellaan 281. Kisan kärjessä on tuloksen 296 tehnyt Ukrainan Olena Kostevitsh.

Miesten 50m pienoiskiväärin asentokilpailun (3×40 ls) karsinnassa olivat suomalaisista mukana Cristian Friman (Esbo Skytteförening), Juho Kurki (Kankaanpään Ampumaurheilijat) ja Joni Stenström (Raseborgs Skyttar).

Kurki oli omassa karsintaerässään 22:s tuloksellaan 1170 (polvi 389, makuu 396, pysty 385). Samassa erässä ampuneen Stenströmin tulos oli 1166 (385+395+386), jolla hän oli erässään 29:s. Frimanin tulos 1169 (390+397+382) oikeutti erässään 26. sijalle. Kaikki kolme pääsivät huomiseen peruskilpailuun.

Karsinnan parhaat olivat maailmanennätyksen 1187 ampuneet Kiinan Yang Haoran ja Venäjän Sergei Kamenski. Yang tähtäsi polvelta 398, makuulta 398 ja pystystä 391 pistettä. Kamenskin tulokset olivat 398+400+389. Entinen ME koheni pisteellä.

Joonas Kallio (Suomussalmen Urheiluampujat) kilpailee perjantaina miesten ilmapistoolissa.

Maailmancup päättyy maanantaina 28. toukokuuta järjestettäviin ilmakiväärin ja -pistoolin parikilpailuihin.

Kahdessa viimeisessä maailmancupissa kilpaillaan haulikkolajeissa. Ne järjestetään Maltan Siggiewissä 5.-15. kesäkuuta ja Yhdysvaltain Tucsonissa 9.-19. heinäkuuta.

Junioreiden maailmancup on Saksan Suhlissa 22.-29. kesäkuuta (kivääri, pistooli ja haulikko).

ISSF:n maailmancup (kivääri, pistooli)
22.-29.5. München, Saksa

Tuloksia ja tilanteita to 24.5.

Naisten 10m ilmakivääri 60 ls + finaali: 1) Yiung-Shin Lin Taiwan 250,3 (630,3), 2) Wu Mingyang Kiina 249,8 (631,1), 3) Rikke Ibsen Tanska 229,0 (631,3), 4) Apurvi Chandela Intia 205,4 (630,9), 5) Wang Luayo Kiina 186,1 (629,1), 6) Gabriela Vognarova Tshekki 162,9 (629,4), 7) Eunhea Jung Etelä-Korea 142,0 (631,4), 8) Ayano Shimizu Japani 121,1 (629,4), … 39) Emmi Hyrkäs 624,6, … 98) Mira Mäkelä 619,1. 146 osanottajaa.

Naisten 25m pistooli, tilanne 1. päivän jälkeen: 1) Olena Kostevitsh Ukraina 296, 2) Klaudia Bres Puola 295, 3) Vitalina Batsarashkina Venäjä 295, … 70) Ritva Karri 281. 94 osanottajaa.

Miesten 50m pienoiskiväärin 3×40 ls, karsinta: Juho Kurki 1170, Cristian Friman 1169, Joni Stenström 1166. Kaikki kolme perjantain peruskilpailuun.

Kaikki tulokset löydät täältä.