Tomi Aspholm ja Niina Aaltonen Asepaja GP -skeetin voittajat
8.7.2018 klo 21:17
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Asepaja GP -skeetin ja MM-näyttökilpailun voittajat Seinäjoen Ylistarossa olivat Tomi Aspholm ja Niina Aaltonen. Junioreissa Sami Aaltonen ampui finaalin SE:ksi 56.

Aspholm joutui antamaan lauantain vauhdistaan hiukan periksi, jolloin rinnalle peruskilpailussa samalla 120 osuman tuloksella ilmestyi Aleksi Ahokas. Aspholm ei finaalissa voittoa napannut helposti, siitä piti huolen Samuli Ahokas loppuun saakka.

 

Aspholm näytti jo ampuvan finaalin SE:tä sivuavan tuloksen, kunnes viimeinen tuplalaukaus kaatoi unelman ja toinen savikiekoista pääsi karkaamaan häneltä ohitse. Lopulta hänen tuloksensa oli 58/60. Kauas Aspholmista ei jäänyt toiseksi miesten kisassa ampunut Samuli Ahokas finaalin tuloksella 57/60. Niukasti kultakampailusta pudoten ja kolmanneksi miesten kisassa sijoittui Lari Pesonen.

– Tämän päivän peruskisassa olisi ollut mahdollista parempaan tulokseen, mutta ammuttu mitä ammuttu ja tulostaulu kertoo kaiken. Finaalissa oli tänään hyvää ammuntaa, ja oli hienoa ampua viimeisen kolmen joukossa, kun tilanne oli todella tiukka. Harmittamaan jäi tuo finaalin SE, joka jäi kiekon päähän. Ylistarossa oli kuitenkin jälleen mukavaa kilpailla, Aspholm sanoi.

Naisten sarjassa Rauman seudun ampujia edustava Niina Aaltonen ampui naisten sarjan yhden kauden kovimmista tuloksista rikkomalla peruskilpailussa 125:stä savikiekosta 116. Finaalissa hän sai 60 savikiekosta murskattua yhteensä 50.

– Kisasta jäi kokonaisuutena hyvä fiilis. Pystyin ampumaan sillä tasolla, mitä ammun harjoituksissa.  Ammunta myös tuntui koko kisan ajan hyvältä ja kivalta, Aaltonen sanoi.

Junioreissa peruskilpailun voittaja oli Oskari Lehtimäki tuloksella 116, mutta finaalissa Sami Aaltonen vei voiton ja tekaisi samalla uuden junioreiden finaalin SE:n 56.

– Peruskisasta (113) ei juurikaan jälkipolville jäänyt kerrottavaa, se oli aikamoinen pettymys. Finaalissa sain kuitenkin taas juonen päästä kiinni ja pystyin ampumaan omalla tasollani sen loppuun asti. Kokonaisuudessaan kuitenkin jäi ihan hyvä mieli kilpailusta, ja Suomen ennätys kannustaa paljon kehittymään lisää ja luo uskoa tekemiseen, Aaltonen sanoi iloisena.

AsepajaGP_lopputulokset

Miehet:
1. Tomi Aspholm L-HA (120/4) 58
2. Samuli Ahokas A-HA (118) 57
3. Lari Pesonen IEM (114) 48
4. Aleksi Ahokas A-HA (120/3) 37
5. Lauri Leskinen SSG (117) 27
6. Janne Vallioniemi A-HA (115) 12

Naiset:
1. Niina Aaltonen RSA (116) 50
2. Kaisa Kurki A-HA (99) 36
3. Raija Lyly LHA (86) 25

Juniorit
1. Sami Aaltonen RSA (113) 56 Uusi finaalin SE
2. Oskari Lehtimäki KurA (116) 50
3. Niklas Lindfors A-HA (110) 37
4. Roope Kanninen IA (105) 26

Y50 sarja
1. Tero Kallioinen A-HA 112+21=133
2. Keith Torttila HyMa 110+22=132
3. Pekka Lemponen YMS 109+20=129
4. Marko Kaura PMS 105+23=128
5. Matti Tuppi JMS 106+20=126
6. Jari Liukkonen KeSA 105+16=121

Y60 sarja
1. Toivo Lyly LHA 109+22=131
2. Antero Rautiainen SiUra 106+23=129
3. Ilkka Kotvio TorSA 106+19=125
4. Hartte Ojanen TorSA 103+20=123/4
5. Mikko Aaltonen HyMa 103+20=123/3
6. Juhani Sinnemäki YMS 103+18=121

Y70 sarja
1. Reino Jussilainen LL 84+20=104