Emmi Hyrkäs vei asentokilpailun, Teemu Lahti juhli olympiapistoolissa
3.8.2018 klo 20:24
Heidi Lehikoinen
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Simpeleen Hahlon Emmi Hyrkäs, Kyrkslätt Skytteförening, Haapajärven Ampumaseuran Jarkko Mylly, Lahden Ampumaseuran Teemu Lahti sekä Kotkan Ampumaseuran Kirsti Kaaro pääsivät juhlimaan mestaruuksia Salossa 25 metrin pistoolin ja 50 metrin kiväärin SM-kilpailuiden avauspäivänä.

Hyrkäs voitti 3×40 laukauksen kilpailun ennen Marianne Paloa ja Inka Havukaista. Hyrkäs ampui finaalissa 443,8, Palo 442,2. Hyrkäs hymyili kilpailun ratkettua helpottuneena ja iloisena.

– Ei ollut helpoin päivä. Peruskisa oli aika vaikeaa, tuuli oli aika hankala. Näytti viireissä suht’ helpolle, mutta siellä oli sellaisia pyörteitä ja muita, mitä ei viireistä ihan pystynyt lukemaan. Huomasi tulostasostakin, että oli hankala keli, Hyrkäs sanoi.

– Finaali lähti hyvin käyntiin, makuuseen olen tosi tyytyväinen, koska se on minulle se, mikä yleensä on vaikein. Pystyssä lopussa alkoi osittain voimat loppua ja jännittää tosi pahasti, joten alkoi olla aika väkinäistä. Tuli tyhmiä virheitä. Ihan hyvä päivä, Salossa vain perjantaina kilpaillut Hyrkäs sanoi.

Hän on yksi MM-kilpailuihin valmistautuvista suomalaisampujista. Sama on suunta Marianne Palolla.

– Peruskisassa polvi meni hyvin, makuu mielestäni huonosti, pysty oli ihan ok. Kelin suhteen ihan hyvä tulos, oli tosi vaikea ampua. Finaalissa välillä meni hyvin, välillä ei, Palo sanoi.

Liikuntavammaisten R6-sarjassa Tokion paralympialaisia kohti töitä tekevät ja paikkoja tavoittelevat Jarkko Mylly ja Timo Keskisimonen eivät suorituksistaan riehaantuneet. Mylly oli 60 laukauksen makuukilpailussa parempi pistein 597,6, Keskisimonen ampui 590,0.

– Tulostason huomaa harjoituksissa jo, ettei tässä kuumuudessa pysty vaan omalle tasolle. Harjoitukset jatkuu kotona, Ranskaan syyskuun lopussa maailmancupiin, Mylly kertoi suunnitelmistaan.

– Parannettavaa on paljon. Lauantaina Nivalassa on pikkukisat, sen jälkeen on odottelua, että alkaa ilma-asekausi, Keskisimonen sanoi.

Naisten kiväärin 3×40 laukauksen kilpailun voitti Kyrkslätt Skytteförening SE-tuloksella 3391.

Lahti yllättyi mestaruudestaan olympiapistoolilla

Ainoana suomalaisena pistooliampujana MM-kilpailuihin syyskuussa matkaava Teemu Lahti voitti olympiapistoolin jopa hieman yllättäen ennen Lahden ”olympiapistoolin erikoismieheksi” ristimää Marko Talvitietä. Teijo Kimpimäki oli kolmas. Lahti ampui finaalissa 23, Talvitie 16. Peruskilpailussa Talvitie oli paras tuloksella 564, Lahti ampui 562.

– Peruskilpailu ei niin ihmeen hyvin mennyt. Neljän sekunnin ammunta oli vähän hankalaa, en ole tätä olympiapistoolia tänä vuonna juurikaan harjoitellut.  Tämä meni jopa odotettua paremmin. Finaali oli erittäin mukava ampua, sain hyvän tsempin päälle. Se oli ihan hyvä. Sain jopa yhden täydellisen sarjan: 5 osumaa, mikä on erittäin harvinaista minun tasoiselleni ampujalle, Lahti kertasi hymyillen.

Naisten pistoolin voitti Kirsti Kaaro.

Tulokset:

Salo,

50m kiväärin ja 25m pistoolin SM-kilpailut, 1. päivä:

Naiset, 3×40:

Finaali: 1) Emmi Hyrkäs Hahlo 443,8, 2) Marianne Palo IMAS 442,2, 3) Inka Havukainen KitA 431,9, 4) Henna Viljanen KSF 420,2, 5) Annika Sihvonen SMAS 411,5, 6) Saana Peltonen KeuSA 399,6, 7) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 390,6, 8) Jenna Kuisma KSF 389,7.

Peruskilpailu: 1) Marianne Palo IMAS 1149, 2) Saana Peltonen KeuSA 1147, 3) Jenna Kuisma KSF 1144, 4) Annika Sihvonen SMAS 1143, 5) Inka Havukainen KitA 1143, 6) Emmi Hyrkäs Hahlo 1141, 7) Pauliina Frilander-Soini PiekSA 1139, 8) Henna Viljanen KSF 1139.

Joukkuekilpailu: 1) Kyrkslätt Skytteförening KSF (Jenna Kuisma, Henna Viljanen, Petra Liljeberg) 3391 (SE).

Liikuntavammaiset, R6, 60 laukausta makuukilpailu: 1) Jarkko Mylly HaaAS 597,6, 2) Timo Keskisimonen RaaA 590,0.

Pistoolin tulokset:

Finaali

Peruskilpailu ja naiset