Puolustusministeri Jussi Niinistö tutustui ampumaurheiluun
27.8.2018 klo 16:55
Lassi Palo
JAA  UUTINEN
FACEBOOKISSA

Jussi Niinistö Santahaminan pistooliradalla, taustalla Ampumaurheiluliiton puheenjohtaja Vesa Nissinen. (Kuvat: Lassi Palo)

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin) tutustui ampumaurheiluun ja sen aktiivitoimijoihin maanantaina Helsingin Santahaminassa. ”Tämä on ollut informatiivinen päivä”, hän sanoi Ampumaurheiluliiton isännöimässä tapahtumassa.

Jussi Niinistö kokeilemassa ilmakivääriammuntaa.

Tämä oli järjestyksessään toinen Ampumaurheiluliiton niin sanottu vaikuttamispäivä. Sitä isännöi viime vuoden tavoin liiton puheenjohtaja Vesa Nissinen. Vuosi sitten urheiluministeri Sampo Terho tutustui rataolosuhteisiin, ampumaurheiluun ja -harrastajiin sekä kokeilemaan itsekin millaista ampuminen on.

Ohjelma oli tänä vuonna pääpiirteissään samanlainen. Niinistön mukaan päivä oli informatiivinen:

– Nissinen piti hyvän avauksen, ja nyt olen tutustunut lajiin sen todellisten harrastajien johdolla. Tämä on ollut silmiä avaavaa, Niinistö sanoi aurinkoisen Santahaminan pistooliradalla.

Jussi Niinistö (sin) on ollut kansanedustaja vuodesta 2011 lähtien ja Sipilän hallituksen puolustusministeri toukokuusta 2015 lähtien. Hän nautti päivästä ja kokeili innostuneena miltä ampuminen eri aseilla tuntuu. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt Terhon tavoin jo tovi:

– Harrastin ampumaurheilua, kun olin nuori mies. Kävin ampumassa Viikin radalla viikoittain. Kun se suljettiin, ei oikein ollut enää paikkaa, missä käydä ampumassa, ja harrastus jäi. Ammunta on mainio tapa rentoutua, ja se rauhoittaa mieltä. Ehkä pitäisi alkaa taas harrastaa, kun elämä poliitikkona on niin hektistä, Niinistö naurahti.

Niinistön ja Nissisen lisäksi paikalla olivat adjutantti Lari Pietiläinen, Puolustusvoimien koulutuspäällikkö Jukka Sonninen, Metsähallituksen Perttu Finne ja Tuomas Hallenberg sekä Oili Rahnasto ja Anneli Karjalainen ympäristöministeriöstä.

Mikael Kaislaranta kertoi practicalista ministeri Niinistölle.

Paikalla olivat myös muun muassa Nammo-Lapuan markkinointipäällikkö Erkki Seikkula, joka toimi tapahtuman pääsponsorina, Ampumaharrastusfoorumin puheenjohtaja Saku Liehu ja Ampumaurheiluliiton hallituksen jäsen Jaakko Hyvätti, toiminnanjohtaja Anne Lantee ja ympäristöpäällikkö Lotta Jaakkola.

Ampumaurheilupäivän lajiesittelyistä vastasivat Marko Leppä ja Aleksi Pirttimäki (pistooli), Juha Rutonen (ilmakivääri) sekä Mikael Kaislaranta, Jere Hakanen ja Niklas Laurin (practical).

Aiheesta lisää syyskuussa ilmestyvässä Urheiluampuja-lehdessä.